SUURKISAT

Olin kymmenvuotias, kun isä vei minut Korvenkylän Seuratalolle Korven Hongan voimisteluharjoituksiin syksyllä 1955. Aloimme valmistautua vuoden 1956 Suomen Suurkisoja varten. Naisten, miesten, tyttöjen ja poikien ohjelmia harjoiteltiin lukuisissa ympäri maata olevissa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) seuroissa. Maaseudulta ja kaupungeista tulevat ryhmät koottiin seuraavana kesänä Helsingissä yhteisesityksiin. Olen aina kuvitellut esiintyneeni Olympiastadionilla. Mutta totuus onkin toisenlainen: tyttöjen, poikien ja useat muutkin ryhmät esiintyivät Pallokentällä. Olympiastadionilla pidettiin kisojen avajaiset ja joitakin esityksiä sekä kilpailuja.

Seuratalon salissa oli hämärää, vain korkealla olevat kattolamput paloivat. Niukasti valaistussa, mutta silti turvallisessa salissa kiersimme käsi kädessä siten, että muodostimme ympyrän. Teimme vaakoja kädet levällään, nostimme käsiä ylös ja laskimme ne alas kyykistyen. Pomppasimme ylös ja pyörimme ympäri. Kallistelimme sivulta sivulle kädet kohotettuina. Sadunomainen ohjelma oli laadittu siten, että isoilla ja pienillä tytöillä oli omat kuviot. Ensin opettelimme liikkeitä ilman musiikkia ja vasta aika paljon myöhemmin, ehkä keväällä, saimme musiikin. Liikesarjat ja vaihdot piti opetella niin hyvin, että ne muisti unissaankin tai jos joku herätti kesken unien, niin piti osata mennä se ohjelma. Harjoittelimme Seuratalolla kerran viikossa koko talven ajan. Välillä pidimme harjoituksia Rauhan sairaalan jumppasalissakin.

Kaikilla ikäryhmillä oli omat esiintymisasunsa. Tyttöjen asussa oli pienet vaaleansiniset housut, joiden lahkeiden alareunassa oli kuminauha. Lisäksi tytöillä oli valkoinen lyhythihainen paita. Jalkineet, joiden toivottiin olevan valkoiset, piti hankkia itse. Pienempien tyttöjen asukokonaisuuden täydensi valkoinen rusetti, jota isommilla ei ollut. Poikien asu noudatteli tyttöjen värimaailmaa, heillä oli lisäksi kokonaisuuteen sopiva sinivalkea pipo. Rinnuksiin piti kotona ommella kankainen suurkisamerkki tarkasti määrättyyn paikkaan. Merkissä oli keltainen laakeriseppele, sen keskellä vihreä juoksurata ja radan keskellä numerot 1956. Etelä-Karjalan joukkueen puna-musta hihamerkki kuului takkiin tai muuhun päällysvaatteeseen. Minulle äiti kiinnitti merkin neulomansa punaisen villatakin vasemmanpuoleiseen hihaan. Se oli siinä niin kauan kuin villatakkia käytin, ainakin vuosikymmenen loppuun saakka.

merkit

Nousimme Joensuusta lähteneeseen kisajunaan Rauhan asemalta. Juna huusi jo mutkassa ja savu tuprutteli veturin piipusta. Vihdoin se pysähtyi jarrut kirskuen. Jalka ei meinannut ylettää korkealle portaalle. Joku työnsi minua ja pääsin nousemaan kyytiin. Vaunussa oli puupenkkejä vastakkain. Penkkien yläpuolella roikkuivat verkot, sinne sai laittaa painavammat matkatavarat. Istuin ikkunan viereen ja näin kun koppalakkinen junan lähettäjä heilutti merkkiä ja kuulin pillin äänen. Junan vauhti nopeutui vähitellen. Minulla oli repussa voipaperiin käärittyjä voilla voideltuja ruisleivän paloja, kokonaisia keitettyjä kananmunia sekä maitoa patenttikorkkipullossa. Oi mikä ihana tuoksu levisi vaunuun, kun kaikki avasivat eväspakettinsa. Äidin tekemät murkinat eivät kestäneet Lappeenrantaa pidemmälle. Junassa sai juoda vettä. Sitä oli lasipullossa, joka oli vaunun seinään kiinnitetyssä telineessä.

Yhteisharjoitukset olivat Pallokentällä jo heti saapumispäivänä perjantaina. Sää oli kolea, mutta sinä päivänä ei vielä satanut. Aurinkokin pilkotteli. Harjoitusten jälkeen osallistuimme kenttämuonitukseen, joka oli isoissa teltoissa Pallokentän pohjoispäässä. Tytöt ja naiset yöpyivät isossa koulurakennuksessa Yrjönkadulla. Oljilla täytetyt paperipatjat kahisivat vieri vieressä lattialla eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Pojat ja miehet majoittuivat johonkin toiseen kouluun.

Sitten tuli lauantai ja esiintymispäivämme. Se oli entistä koleampi. Harmaat pilvet kiisivät taivaalla. Pallokentän katettu katsomon osa oli uhkaavasta säätilasta huolimatta täynnä yleisöä, mutta avokatsomo ammotti tyhjyyttään. Ohjelma alkoi vauhdikkaasti ja hauskasti. Puolustusvoiman oppilassoittokunta töräytti ”Piiri pieni pyörii”. Suomen Ilmailuliiton pojat pärisyttivät lennokkejaan. Suu auki toljotin taivaalle, en ollut ikinä nähnyt vastaavaa.

Ja sitten alkoi sataa. Pojat veivät ohjelmansa urheasti läpi, vaikka kenttä pehmeni sateessa ja esiintyjät alkoivat saada kurakuorrutusta.

tyttöjen_ryhmä Klikkaa suuremmaksi!

Tyttöjen avajaismarssi oli näyttävä. 5800 tyttöä marssi kentälle isoissa ympyröissä. Rusettipäiset pikkutytöt astelivat ulkorenkaassa käsi kädessä ja muodostivat suljettuja ympyröitä, joiden keskellä käveli kolmisenkymmentä tyttöä kussakin. Satuaiheinen kuviovoimistelumme meni kai jotenkuten, koska se herätti ihastusta, mutta kastuimme pahanpäiväisesti ja alkoi paleltaa. Toinen ryhmämme pienimmistä tytöistä (yhdeksän -vuotias) oli paria päivää tai ehkä viikkoa ennen suurkisamatkaa kaatunut kellarin portaissa ja saanut polveensa syvän haavan. Kuvassakin hänellä on sideharsoa ja laastaria polvessa. Äidille hän oli vakuuttanut, ettei polvi ole yhtään kipeä ja oli sentakia päässyt mukaan. Kylmässä ja muutenkin surkeissa olosuhteissa polvi kipeytyi entisestään ja niinpä sotilaat kantoivat hänet ja toisen ryhmämme yhdeksän -vuotiaan läpimärkänä ja tärisevänä Yrjönkadulle.

Ryhmävalokuva on otettu nurmikkoisella rinteellä Helsingissä. Ehkä se on otettu perjantaina, koska vaatteemme ovat kuivia. Kaikki katsovat kameraan vakavina. Monet kasvot ovat tuttuja ja nimiäkin muistan. Tyttöjen ryhmä seisoo eturivissä jalat suorina ja yhdessä.  Korven Hongan punamustapohjainen lippu on mukana takarivissä.

Suurkisat KoHo

Seura-lehti palkitsi korvenhonkalaisen perheen suurimpana kisaperheenä. Heillä oli voimistelijoita jokaisessa ryhmässä, yhteensä seitsemän henkeä, mm. tämä urhea yhdeksän -vuotias. Pitäisi oikeastaan sanoa seitsemän ja puoli osallistujaa, koska perheen äiti odotti kuopusta. Palkinnoksi he saivat lehtijutun lisäksi järjestelmäkameran.

Korven Hongan kisajoukkueessa oli 64 osanottajaa. Seura maksoi aikuisten osalta matkat ja majoituksen sekä tyttöjen ja poikien osalta myös muonituksen. Vaikka alkuvuoden yleislakko oli vaikuttanut ilmoittautumisten määrään, niin loppujen lopuksi seitsemästäsadasta seurasta oli kisoissa yhteensä 29.000 osallistujaa. Kisojen suojelijana toimi juuri ennen yleislakkoa tasavallan presidentiksi valittu Urho Kekkonen. Kisat kestivät neljä päivää 28.6. – 1.7. Ryhmien yhteisesitykset olivat vain yksi pieni osa isoa kansainvälistä urheilutapahtumaa, jossa pidettiin myös kilpailuja monessa lajissa.

Kisaosallistujat olivat saaneet alennusliput Linnanmäelle. Vielä ennen kotiinpaluuta kävin isän kanssa Linnanmäellä.