Maanantaiaamu

Kello on puoli yhdeksän. On harmaata ja pimeää. Sadepisaroita ikkunassa. Nautin niin paljon kotona olemisesta, etten lähde mihinkään ylimääräiseen. Sunnuntaipäivät olen pyhittänyt laiskuudelle. Eilinen päivä sujui Skypessä, käsitöitä tehden, Jari Tervon Matriarkkaa lukien ja telkkaria katsoen. Kaikkia erikseen, ei yhtä aikaa. Paitsi, että aloitin neulontatyön, jota pystyn tekemään myös tv:tä katsoessa.

Tänään on pakko lähteä liikkeelle, on kirjastolainojen viimeinen palautuspäivä. Samalla poikkean parilla liikuntatunnilla. Kokeilen, miten kroppa kestää. Jos lisäksi kävelen sinne, niin saan liikuntaa monen päivän edestä.

Lopputarkastuksessa sain hyvät arviot kuntoutumisesta. Leikatun puolen lonkan pieniä lihaksia pitää herätellä ja kuntouttaa. Simpukkaliike onnistuu vain sentin tai kaksi, toisella puolella ei ole mitään vaikeutta nostaa reittä ylös saakka. Coxasta sain Netissä olevan harjoitusohjelman kotona kuntoutumiseen. En ole vielä avannut sitä mutta enhän ole ollut kotonakaan kuin eilisen päivän.

Talvirenkaiden vaihtoaika on huomenna. Aion soittaa myös influenssarokotusajan! Tänä aamuna heräsin taas flunssaisena, vaikka jo muutamana päivänä olen ollut terveempi. Juu, tiedän, ettei flunssassa saa rehkiä… mutta menot on ip. Jospa tää aamutunne menee ohi.

Harmaus ja pimeys eivät ole helpottaneet.

 

Mainokset

Helinä Keiju ja Hauki

AIHE   Julia Cameron: tyhjän paperin nautinto…

Onko parempi kirjoittaa paperille vai suoraan tietokoneelle. Joka tapauksessa digitoin tekstini. Kuten teen juuri nyt vanhoille kirjoituksilleni.

Jokainen hetki on kirjoittamisen kannalta hyvä. Tartun vain kynään tai avaan tietokoneen. Ja annan ajatusten virrata kuten taustalla soivan musiikin. Vesi siinä valuu… rakastan vettä. Etenkin sellaista joka on virtaavassa joessa tai isossa järvessä.

Miltä tuntuu. Tuntuu siltä, että pystyn paremmin keskittymään. Vaikka ryhmä on uusi. Mieleni on tyyni ja rauhallinen…. Odotan mitä tapahtuu.

Ärsyttävää, kun kone tarjoaa isoja kirjaimia sinne, mihin en halua. Siis tunsin pienen ärsytyksen.

On se ihan sama, vaikka kirjoittaisin suoraan koneelle, koska teksti menee käsien kautta kuten kynällä kirjoittaenkin. Ajatuksen virtaa paperille, pieniä papanoita – useimmiten mustia.

Lyijykynällä on mukavampi kirjoittaa kuin kuivamustekynällä. Sitä voi pyyhkiä tarvittaessa eikä tarvitse sutata. Koneella voi saman tien korjata – sitäkin teen koko ajan.

Tänään sataa, huomenna on luvattu parempaa ilmaa. Toivottavasti sään kosteus nostaa sienet esiin yhdessä yössä. Huomenna menen Helinä Keijun kanssa metsään. Illalla Helinä Keiju ja Hauki muistelevat kipeää nuoruutta, ehkä lämpimällä huumorilla. Tuskin kaihoten. Viinilasillinen ja useampikin siinä kuluu. Ehkä he lämmittävät rantasaunan ja pulahtavat syksyiseen jokeen. Keltaisten lehtien ympäröimään. On täysikuu. Jos pilvet väistyvät he näkevät kuun, tähdet ja linnunradan. Käyvät syksyisten värien täplittämälle ruohikolle selälleen makaamaan ja odottavat tähdenlentoja. Vieläkö olisi jotain, mitä he voisivat toivoa. Vai onko kaikki toivo jo mennyttä.

Kaikkien kynä sauhuaa edelleen. Minähän en kolmea sivua täyteen saa. Jos suurentaisin fonttia tarpeeksi, ehkä sekin toteutuisi.

Tämä fontti näyttää tosi pieneltä ja riviväli hyvin pieneltä. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä se selviää, kun tulostan tekstini, jotka ovat näillä arvoilla kirjoitetut. Sovittiin tuossa juuri, että kirjoitan tämän sivun loppuun. Ja sen totisesti teen. Jospa vaihtaisin välillä kappaletta, näyttäisi pitemmältä. Ja sivun loppu tulisi nopeammin vastaan.

Oikeastaan on ihan hyvä, että syksy on alkanut. Ärsyttävän lämpimät syyssäät loppuivat tähän aamuun. Vaikka vieläkin on 14-15. Sade helpottaa elämää ja tuottaa ehkä sitä sienisatoakin.

Nyt laitan pisteen tähän loppuun.

(Harjoitus, joka tehtiin kaksi vuotta sitten kirjoituskurssin alkaessa)