…kun joulukiireet helpottavat…

Aatonaattona 2018

Levottomia unia olen nähnyt viime öinä. Stressiäkö? Nousen yöllä sille yhdelle asialle ja pian olenkin jo täysin hereillä, vaikka yritän pitää silmiäni kiinni. Viime yönä valvoin neljästä lähtien. Tällä kertaa virkistyin siihen, että naapurit juhlivat, ovet paukkuivat, puheet olivat äänekkäitä kuten känniläisillä aina ja hissi kulki ylös-alas-ylös-alas. On sekin, että jouluaamu alkaa humalassa. Voi surku. Ei sentäs surmattu alakoululaista kuten tänään on tapahtunut jossain päin Suomea kotioloissa. Se on järkyttävä uutinen.

Nousin neljän jälkeen sängystä ja luin sohvatuolilla istuen iltalukemisena pitämääni kirjaa kymmeniä sivuja. Joskus viiden maissa palasin kokeilemaan unta ja vähitellen äänet häipyivät mielestäni. Nukuin kymmeneen ilman pahoja unia.

Olin suunnitellut jatkavani kirjoitushommia heti tänä päivänä. Tein pitkän metsälenkin, söin myöhäisen aamupalan ja avasin tekstin kirjoitusohjelmaan. En ollenkaan pystynyt keskittymään siihen … ehkä sitten huomisaamuna. Tutkin sentäs joitain tietoja sukukirjasta, jotka olivat jääneet painamaan mieltä.