Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Mainokset

Nuotiolla veden rajassa

Aika lisääntyi. Eikä siihen sen kummempaa tarvittu kuin päätös siirtää matkalle lähtöä. Päätöksen teki veljeni – en minä. Lähdemme yhtä matkaa. Veli ei kuulostanut ilahtuvan siitä, että haluan viedä kaksi 140 senttistä penkkilautaa mukana. Enpä ole mitannut, mahtuvatko ne autooni. Pirttikaluston hävitin ja nämä säästin nuotion ympärille laitettaviksi. Meillä ei ole grilliä.

Kylläpä odotankin niitä rauhallisia iltoja tuleen tuijottaen, kun edessä aukeaa laaja Saimaan selkä kuin meri ja taivas jatkuu äärettömiin. Illan puna värittää vastakkaisen rannan ja puiden yläpuolelle kohoavan sairaalan, jossa olemme viettäneet lapsuutemme.

Useissa eri vuosien valokuvissa istumme siinä toppatakeissa, pipot päässä juhannusaattoiltaa viettämässä. Kymmeniä vuosia nuorempana istuimme kivillä, pojilla oli kitarat ja laulu raikui rannalla. Nyt haluan istua mukavammin. Kitaransoitto sopii tunnelmaan vieläkin.

Helteet loppuivat?

Nyt olemme päässeet normaaleihin kesäkuun lämpötiloihin, mikä ilahduttaa minua suuresti. En kerta kaikkiaan kestä hellettä. Se voisi olla siedettävämpää Saimaan rannalla, mutta kaupungissa kärsin. Onneksi aamut olivat viileitä ja pääsin kävelylenkilleni. Olen viettänyt hellejakson suljettujen ikkunaverhojen takana. En kuitenkaan toimettomana. Tyhjennysprojekti on edennyt ihan mukavasti… Välillä on muutakin puuhaa. Kuten nytkin, kun tyttären pojat ovat mummon luona.

Saareen lähtö siirtyy ainakin ensi viikkoon. Onneksi voin ottaa kevyttoppapuvun mukaan. Ei tarvitse lähteä pelkillä hellevaatteilla…

Houkutuksia

Niin paljon mukavia menoja tänäkin kesänä. En anna niiden haitata. Keskityn olennaiseen. Siitä tuli yhä vaikeampaa, kun sisko meni mökille. Lupasi siivota mökin, jos tulisin. Sanoin, etten tule. Liian pitkä matka, liian pitkät portaat enkä veneeseenkään pääsisi. Metsät mustikoita täynnä. Hyvä sato tänä kesänä, olen kuullut kerrottavan. Sieniäkin tulee kuin sateella, olosuhteet erinomaiset.

Kaupungissakin houkutuksia. Konsertteja, näytöksiä, veneretkiä, kesäteatteria… marjat jäävät  pensaisiin, omenat puiden alle. Koukussa voisin olla taas kirjoittamiseen koukussa ja Amalfin kirjoitusmatkasta voin vain unelmoida.

Sanon kaikille houkutuksille ´kiitos ei´niinkuin tuollekin lehden myyjälle, joka juuri keskeytti ajatukseni. Hän tarjosi Kodin Kuvalehden kylkiäisiä. Kurjaa olisi olla lehden myyjänä näinä aikoina, kun ei kaikkien raha riitä edes ruokaan.

Lokakuussa joudun asettamaan vaakakuppiin, otanko lainaa keittiöremonttiin vai matkustamiseen. Eurojackpot -voitotkin ovat olleet kympin luokkaa eikä lotosta tule mitään. Tässä pienesti eläessäni olen alkanut haaveilla Amerikan matkasta. Ja syksyllä tulee eteen mahdollisuus lähteä kaukomatkalle Thaimaan Koh Tao -saarelle.

Uudella lonkalla tulee uusia mahdollisuuksia. Ja kirjakin on vielä kirjoittamatta.

Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.

 

Eilen viisikymmentä vuotta sitten

Isäni kuoli 54-vuotiaana 27.3.1966. Odottamaton sydänhalvaus vei hänet kesken painikilpailujen, joissa hän oli sihteerinä.

”Kaikki tämän maailmankaikkeuden elävät olennot kuolevat. Kasveista, linnuista, eläimistä ja hyönteisistä jotkut syntyvät aamulla ja kuolevat illalla, joillakin on vuoden pituinen elämä ja jotkut kestävät kymmenen tai sata tai tuhat vuotta. Mutta kaikki kuolevat. Eroa on vain elämän pituudella.

Sama pitää paikkansa ihmisestä. Kun hän elää, hän ahertaa ja puuhaa jotakin ja huolehtii ja suunnittelee kuin aikoisi elää ikuisesti. Mutta kun hänen henkensä on hajaantunut ja hän kuolee, hän ei voi edes kasvattaa sen vertaa lihaa, että peittäisi sillä valkoiset luunsa. Kuolema kohtaa hänet aivan samoin kuin se kohtaa kasvit ja linnut ja eläimet ja hyönteiset.” (päiväkirjani teksti ei varmaan ole omani)

Seuraava on oma tekstini – liite päiväkirjaan:

Sinä olet mennyt pois – isä – peruuttamattomasti ja valittamatta. Et ennättänyt edes sanoa, sattuuko kuolema. Sinulle se oli toivottavasti helppo – kuin poisnukkuminen. En vielä ihan täysin ole selvillä koko jutusta, kun kaikki tuli niin yllättäen, mutta kyllä se on niin. Kaikki ne valkoiset kukat ja kynttilän pöydälläsi muistan vain unenomaisena harhana, mutta se ei ole unta. Kunnolla en ennättänyt Sinuun oikein tutustuakaan – olin niinkuin tyttäret yleensä – lähempänä äitiä. Mutta poismenosi on silti kipeä – olisin halunnut olla parempi tytär, mutta aina jälkeenpäin on niin hyvä sanoa kaikkea. 

Junassa matkalla Lahteen kirjoitin tuon ja tapasin matkalla kuin johdatuksena koulutoverini, joka opiskeli teologiaa. En koskaan unohda sitä kohtaamista, koska hänen sanoistaan sain paljon lohtua.

  • Jylhä maisema,
  • vuori pysyy vuorena,
  • meri merenä –
  • heikot viipyy hetken vain –
  • kukkanen ja ihminen

(Teksti kuolinilmoituksessa)

 

KANOJEN HOITOA

Menin äidin perässä kanalaan. Puhtaiden purujen tuoksussa tuli heti turvallinen olo. Roikkalamppu antoi keskelle huonetta kellertävän valokeilan ja lämmitti muuten ulkoilman kanssa saman lämpöistä tilaa. Purujen peittämällä lattialla piti liikkua hitaasti, etteivät kanat säikähtäneet. Takaikkunan edessä olevalla orrella istui neljä lintua pörheänä. Yksi kana lennähti pesästä lattialle ja yksi oli menossa luukusta ulos kotkottaen. Työnsin käteni pesään ja hamusin ympäri.

  • Äiti katso, täällä on muna! Tämä on ihan lämmin ja ihana.

Pidin löytöä nyrkissäni, jota raotin vähän äidille.

  • Kana on tainnut ihan äsken munia sen, äiti sanoi. – Laitapa se tuohon koriin varovaisesti.

Koitin toista pesää.

  • Täällä on kaksi munaa.
  • Annapa äidille toinen.

Äiti kävi läpi ylärivin pesät ja minä alarivin. Saimme kokonaisen pajukorillisen munia. Kurkistelin kanojen luukusta ulos tarhaan sillä aikaa, kun äiti siivosi puruja. Kanat kuljeskelivat pihamaalla ja joku lähti tulemaan rappuja ylös. Niillä oli ihan omat pienet rappuset.

  • Mennään käymään kaivolla, äiti sanoi. – Haetaan kanoille vettä.

Kaivon päällä oli kolmion mallinen pikkuinen punainen talo. Äiti aukaisi haan, joka oli niin ylhäällä, että en ylettänyt siihen.

  • Tätä luukkua et saa koskaan avata yksin. Muistathan, miten kävi sille amerikkalaiselle tytölle, joka putosi kaivoon.
  • Sitä ei saatu pois ja se kuoli, vastasin.

Äiti oli näyttänyt minulle lehtiartikkelin ja tyttö oli minun kokoiseni. Isä leikkasi jutun lehdestä ja laittoi sen syntymäkirjani väliin. Halusin katsoa kuvaa aina uudelleen.

  • Tulepa katsomaan, kuinka syvä kaivo on.

Äiti piti minusta kiinni ja kurkistimme yhdessä alas.

  • En minä näe mitään, sanoin. – Siellä on ihan pimeää.
  • Nouse vähän suoremmaksi ja kurkistetaan uudelleen.

Silloin kaukana pohjalla veden pinta välähti.

  • Tuolta ei voisi ikinä päästä pois, sanoin.
  • Niinhän se on. Menepä vähän kauemmaksi, äiti nostaa vettä.

Hän otti kädellään kannen ulkopuolella olevasta kahvasta ja piti siitä kiinni, kun pudotti talon sisällä olevan hopean värisen ämpärin kaivoon. Veden loiskaus kuului himmeänä ja kaukaisena. Äiti veivasi kahvaa hitaasti ja laski vettä täynnä olevan ämpärin maahan.

  • Pidä kiinni punaisesta ämpäristä, kaadan siihen vettä.

Kävimme täyttämässä kanojen juoma-astiat tarhassa ja sain heitellä kauran jyviä maahan. Äiti haravoi lintujen kakat sieväksi keoksi haapojen juurelle. Kukko tepasteli ylväänä pihan perällä ja vahti vaimojaan, jotka nostelivat hauskasti ryppyisiä kananjalkojaan samalla, kun kaula meni eteen ja taakse.

Myöhemmin kesällä isä katkaisi kirveellä kanan kaulan. Pää putosi pölkyltä ja lintu lensi muutaman metrin ilmassa ilman päätä. Keräsin vihkon väliin niitä ihanan pehmeitä höyheniä, jotka lennähtelivät lattialle, kun äiti nylki kanan sormillaan.