Luin aamun aloitukseksi joitakin tänne kirjoittamiani vanhoja tekstejä. Yhtäkkiä ne tuntuvatkin aika kiinnostavilta. Mielestäni olen onnistunut niiden kirjoittamisessa ehkä paremminkin kuin kirjan tekstien. Olen antanut itselleni vapauden kirjoittaa lennokkaasti. Kirjassa saattaa olla samoja asioita, mutta eri tavalla käsiteltyinä.
Onko kirja itseisarvo? Onko pakko saada tekstinsä kansien väliin? Nykyään useat ihmiset lukevat kirjoja Netistä. – Jos oikein olen ymmärtänyt. Olen joitakin ilmaiskirjoja ladannut koneelleni, yrittänyt lukea, mutta olen huomannut, etten osaa lukea näyttöruudulta. En ole tottunut äänikirjoihinkaan, jotkut ystävät pitävät niistä.
Otin kerran kirjastosta yhden äänikirjan, laitoin sen soittimeen ja otin käsityön esiin. Ajattelin lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Alku meni hyvin. Jossain vaiheessa huomasin, että olin täysin pudonnut tarinasta ja ajatukseni harhailivat ihan omilla teillään. Yritin kyllä muutaman kerran kuunnella, mutta sama ilmiö toistui. En pystynyt kuuntelemaan. Jotkut jopa siivoavat kuulokkeet korvilla.
Istuin eilen kirjani esilukijan kanssa kapakassa. Kahvila, johon olimme sopineet treffit, oli lopetettu. Kaksi muuta kahvilaa niillä paikkeilla eivät olleet sunnuntaisin auki. Menimme siis kulmakuppilaan. Kello oli puoli neljä, pubissa oli aika tyhjää ja vielä rauhallista. Kuuteen saakka käsittelimme käsikirjoitusta, sitten alkoi pubivisa. Siihenkin osallistuimme, huonolla menestyksellä tosin.
Käsikirjoitus sai myönteisen yleisarvion ja lukija koki varsinkin kässärin keskivaiheen yhtenäiseksi ja kiinnostavaksi. Hän oli lukenut sitä kuin valmista kirjaa. Se ilahdutti minua suuresti. Sain todella hyviä vinkkejä häneltä, esim. ajankuvaan liittyviä ja myös sellaisia, mihin hän kaipasi lisätietoa. Minulle tuli korjattavaa ja lisättävää.
On kyllä niin ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka auttavat minua tällä tiellä, jolle olen lähtenyt. Vaude! Nyt taas uusin innoin eteenpäin. Vaikka jouluhan tässä nyt olisi tärkeämpi.
piikiikanmaailma 