Tienhaarassa

Joidenkin kiihkeiden kirjoituspäivien jälkeen olen tullut siihen kohtaan, josta kirjani ”Sairaalan iloiset lapset” alkaa. Kirjoitin kirjani minä -muodossa enkä suoranaisesti voi käyttää niitä tekstejäni isän tarinassa, vaikka kirjoitinkin hänestä aika paljon. Mietin eilen, että toimisiko se, jos vaihtaisin kertojaksi itseni. Tänä aamuna ajattelen selkeästi, että isän tarinassa isän näkökulma toimii sittenkin paremmin.

Tässä kohtaa isäni elämää on jäljellä enää 20 vuotta. Oikeastaan olen aika innostunutkin kirjoittamaan näistä viimeisistä vuosista. Tiedän ainakin kokemuksen pohjalta enemmän kuin tähän saakka kirjoittamistani vuosista, jotka perustuvat dokumentteihin ja valokuviin.

Isä ei varsinaisesti ole kertonut minulle elämästään, hänen elämänsä puhukoon puolestaan.

PALAUTTEEN PURESKELUA

Eilen oli kovasti odottamani palautepäivä. Kirjoitusryhmäni oli lukenut käsikirjoituksestani parisen kymmentä kopioimaani sivua. Ihailin, kuinka hyvin he olivat perehtyneet tehtäväänsä. Jokaisella oli jotain sanottavaa, virheitäkin he olivat bonganneet.

Sain hyvää palautetta tyylistäni, mutta edelleen he kaipasivat päätöstäni siitä, mitä kirjoitan. Isän tarinaa vai historiallista romaania. Teksteissäni on aineksia kumpaankin, mutta ne eivät ikään kuin sovi samaan kässäriin (heidän mielestään). Heidän palautteensa ei ole muuttunut viime keväästä, jolloin joku toinen osa tekstiäni oli luettavana.

Itse en ole uskonut, että pystyisin historialliseen romaaniin, mutta kirjoittajakaverini ja opekin uskovat siihen. Voi mahoton sentään!

Olenhan minä edellisen palautekierroksen jälkeen päättänyt, että isän tarina edellä menen. En voi sille mitään, etten voi kirjoittaa ihan pelkkää faktaa, vaan haluan värittää tarinaa. Sitä olen mielestäni tehnyt ja itse tykkään kokonaisuudesta. Hehän ovat lukeneet vain pieniä osia tästä tähän mennessä satasivuisesta opuksesta.

Viime yö meni palautetta pureskellessa. Ehkä minun pitää jakaa tekstit jotenkin selkeämmin. Auttaisikohan se, että muuttaisin teelmäni nimen… itse asiassa lopullista nimeä ei ole edes olemassa.

Soitin äsken serkulleni, joka on siskonsa kanssa perehtynyt 59 sivuun käsikirjoituksen alusta. Hän hyväksyi tekstin eikä ymmärtämisessä tai kartalla pysymisessä ollut mitään ongelmia. Meni siis läpi tällaisenaan.

Nyt olen päättänyt jatkaa samalla tyylillä siitä, mihin olen tähän saakka päässyt.

Välietappi

Eilen opettelin tekemään sisällysluettelon kirjoitelmastani. Siinäpä kuluikin monta tuntia.

Tulostin ja korjasin. Tulostin ja korjasin. Vihdoin sain tyydyttävän version tehdyksi. Sisällysluettelon pituus on kolme ja puoli sivua.

Luettelosta oli helppo päättää ja tulostaa ne parisenkymmentä sivua, jotka vien torstaina kurssikavereideni luettavaksi.

Nyt tajuan, että olisin tarvinnut sisällysluettelon jo silloin, kun lähetin tekstejä serkkuni ja toisen serkkuni tyttären luettaviksi. Heille lähetin 59 sivua käsikirjoituksen alusta. En tajunnut, että sisällysluettelo selkiyttää näin paljon enkä edes ajatellut silloin sen tekemistä. Onneksi se vaaditaan kirjoituskurssille.

Tekstien luettaminen toisilla on osa kirjan saattamista julkaisukuntoon ja se on välietappikin. Olen nyt päässyt siihen kohtaan, jossa en tiedä, jatkanko vai en. Oliko se tässä..

Odotan vielä yhtä kaukolainauskirjaa, josta ehkä lisämausteita kirjaani.

Tietokonekipuilua

Onko älyttömämpää kuin kirjoittaa kännykällä… hmmm. En ole vielä ottanut wordpressiä käyttöön uudella läppärilläni. Niinpä kirjoitan kännykällä.

Tuntuu, että kaikki on vaikeampaa uudella windows kymppi koneella. En ymmärrä sen sielun maailmaa.

Tänään kipuilin Peda.netin kanssa. Uskoin pitkään, että vika on minussa. Sitten huomasin, etten ollutkaan ainoa opiskeluryhmässämme, joka ei saanut sitä toimimaan. Ohjelmassa oli jotain häikkää ja sen ratkaiseminen siirtyi IT-osastolle viikonlopun yli. Harmitti, että puolet päivässä meni ihan hukkaan.

Tilasin kaukolainauksella ”Oli kerran Vuoksenniska” -kirjan. Se tuli yllättävän nopeasti. Aioin tänään hakea sen, mutta alkoi sataa. Huomenna on parempi sää ja kirjasto on auki. Haen siis huomenna. Tarvitsen tuota kirjaa nykyiseen kirjoitustyöhöni. Tarkistan siitä joitakin asioita.

Hyvää perjantai-iltaa!

Rentoutumista

Olen viettänyt kaksi pitkää päivää käsikirjoituksen parissa. Nyt tulee pakollinen tauko, kun pitkäaikainen ystäväni ilmoitti tulevansa nimpparikahveille. Tietenkin hän kysyi, voiko tulla.

Toivotin tervetulleeksi ja kerroin, että olinkin ajatellut leipoa korvapuusteja. Eilisen pitkän kirjoitussession jälkeen olisin voinut leipoa. Mutta: minusta on tullut sellainen, että teen vain vapaaehtoisesti sen, mitä teen. Ikävä kyllä tuntui ihan siltä, että ne pullat oli pakko leipoa. Niinpä en leiponut, vaan pelasin tietokoneella jotain höpsöä peliä rentoutuakseni.

Nyt on kuitenkin lähdettävä kauppaan ennen kuin vieraani saapuu. Viimeiset kahvin muruset käytin aamukahviin ja samalla voin ostaa jotain kahvin kanssa… jäätelö voisi olla sopivaa vaihtelua.

Kirjoittamista koronan varjossa

Eristäytyminen on antanut mahdollisuuden elää muissa maailmoissa.

Uusi kirja etenee… välillä sujuvammin välillä nihkeämmin. Jatkuvasti omaa tekemistä arvioiden ja korjaten.

Päivärytmi on 4-5 tuntia kirjoittamiseen liittyvää tekemistä. Pari tuntia käsitöitä, telkkaria iltaisin monta tuntia. Pyrin ulkoilemaan päivisin.

Minua ei ainakaan vielä kiusaa yksinäisyys, kun seurustelen kirjani henkilöiden kanssa.

Ihanaa lämmintä viikonloppua!

Lintujen laulua ja muuta taivaallista

Facebook ja Instagram ovat some-kanavani. On kiusallista, että avaan niitä monta kertaa päivässä. Se on ihan älytöntä touhua. Tänä aamuna aurinko paistaa, kevät on parhaimmillaan. Kuuntelin radiosta lintujen laulukonserttiyön tunnelmia ja minulle tuli suuri ikävä metsään ja järven rannalle. En minä täällä kerrostaloasunnon sisällä kuule lintujen laulua kuin radiosta.

Olen viettänyt itse asiassa monta päivää sisällä. Kirjahyllyprojekti oli uskomattoman iso. Nyt mietin vielä, mitä teen poistettujen kanssa. Eilisen päivän tein kotiläksyjä yhdelle kirjoituskurssille ja tänään pitää tehdä toisen kurssin hommat. Oma iso kirjoitustyö on tauolla. Pelkään, että jääköhän se koko kesäksi tauolle. Siihen ei olisi varaa, jos aion saada kirjan valmiiksi.

Laitoin digijärjestelmäkameran akun lataukseen, vielä lataan toisenkin akun valmiiksi. Vaikka älypuhelimen kuvatkin ovat kohtalaisia, niin kameralla otetut ovat kyllä parempilaatuisia.

En aio viettää enää tätä päivää sisällä, vaan lähden metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja kuvaamaan kesän tuloa.

Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

Kevät keikkuen tulevi

Maisema on tänä aamuna valkoinen

On tässä sivupohjassa jotain erilaista. En saa enää lisättyä artikkelikuvaa sivupalkista. Se johtuu ehkä lohkoista, joita en halunnut opetella. Kirjoittaessa lohkojen käyttö kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuu. Ilmeisesti.

Piikkikengät pitänee tänään ottaa uudelleen käyttöön. En halua kaatua liukkaalla tiellä, kun lähden päivän ”töihin”. Vedän paria liikuntaryhmää eläkeläisille vielä tänään ja ensi viikolla, sitten ryhmät jäävät kesälomalle. Onhan lopetus aika varhain, mutta opistoissa on sama tahti. Ryhmät loppuvat pääsiäiseen.

Sain eilen tehtyä yhden kirjoituksen, joka oli kaihertanut mieltäni enemmän kuin uskoinkaan. Sain sen lähtemään käsistäni eteenpäin ja tänään tunnen aivan erilaiset energiat. Vanhemmiten pienetkin asiat saattavat viedä tolaltaan. Nuorempana elämä oli kiihkeämpää ja pienet harmit sujahtivat kuin vesi sorsan selästä. Ehkä niistäkin on jäänyt joitain jälkiä alitajuntaan, koska unielämäni on hyvin vilkasta tällaisina vedenjakajaöinä.


Hyvää ja huonoa

Kymmenen päivän poissaolo normaalista elämästä aiheuttaa arvaamattomat seuraukset. Yksi tutkimusaika meni ohi, siitä tulee sakko. Saan myös ylinopeussakot. Kotikaupunkini nopeusrajoitukset olivat kaikonneet mielestäni ja salama välähti. Turhat rahanmenot harmittavat suunnattomasti.

Meillä sisaruksilla oli hurja remonttisessio toisella puolen Suomea, kun pintaremontoimme äitimme entistä asuntoa. Emme ennättäneet edes mökillä käydä, se olisi ollut päivän reissu. Fyysinen rasitus oli kova kaikilla. Aivan täysin uvahdin vasta sitten, kun saavuin kotiin keskiviikkona. Sen illan tehtävänä oli lukea useita torstain kirjoituskurssille laadittuja tekstejä. En pystynyt edes aloittamaan lukemista, istuin vain telkkarin ääressä koko illan ja syödä mussutin.

Eilinen meni vielä väsymyksen piikkiin, mutta mukavaakin tapahtui. Aamulla ennätin lukea toisten tekstit ennen työväenopistoon menoa. Omista kirjoitelmistani sain positiiviset ja kannustavat palautteet. Tapani käsitellä sukuhistoriaa meni loistavasti läpi. Jännitin sitä aika paljon etukäteen. Nyt tiedän, että voin jatkaa isoa työtäni samaan malliin. Helpotuksen huokaus on suunnaton.

Kaamoksen loppu

Herään kaamosmasennuksesta kevääseen. Aurinko paistaa, taivas on sininen, lintujen liverrykset ilahduttavat erityisesti. Huomaan, että olen saanut ihan uutta puhtia ja olemisen iloa. En stressaa kirjoituksiani, kun kirjoittelen muitakin tekstejä kuin tuota varsinaista työtä. Olenkohan niistä jo postannut…. Työväenopiston ryhmässä päätimme koota nuoruusantologian. Toisessa opistossa osallistun joululehden tekoon. Lisäksi yritän runoilla ainakin kerran kuukaudessa.

Ihan pieniä ituja nousee jo siivouksenkin suuntaan, hyvänä mallina 1.3. aloittamani tavaroiden hävitys. Ensimmäisenä päivänä yksi tarpeeton tavara, toisena kaksi jne.

Se, että jaksan kiinnostua käsitöistäkin, on selvä merkki piristymisestä. Neulon toista lasten sormikasta, ensimmäinen on lankojen päättelyä vailla. Kunhan nämä ovat valmiit, aloitan jotain vauvajuttuja…