Väliaika

Täytyy vähän avautua. Olen joutunut solmukohtaan kirjoitustyöni kanssa. Tulostin tähän mennessä koneelle kirjoittamani materiaalin. Eilen aloitin noin sadan sivun järjestämisen ja tästä on jatkettava vielä tarkempiin kokonaisuuksiin. Silloin ehkä saan selville, onko minulla tarpeeksi taustatietoa niistä asioista, joista haluan kirjoittaa. Tämä materiaali yltää kesään 1939 ja se alkaa jostain 1800-luvun puolivälistä.

Pääasiallinen tarkoitukseni on kirjoittaa vanhemmistani, heidän tapaamisestaan ja yhteisestä elämästään. Halusin kirjaan lisätietoa heidän lähtökohdistaan ja päätin alkaa selvittää heidän sukutaustojaan. Siihen minulle eivät riittäneet pelkät sukukirjojen vuosiluvut. En ole sukututkija, joten etsiminen on ollut omanlaistaan hakuammuntaa. Kirjoitusprosessin aikana mieleeni on noussut kysymyksiä, joihin olen yrittänyt etsiä vastauksia erilaisista tietolähteistä. Aukkoja täyttelen kirjailijan vapaudella, omalla mielikuvituksellani.

Kuinka tästä eteenpäin. Aion pilkkoa tekstini pienemmiksi palasiksi, ehkä ihan konkreettisesti leikkaa/liimaa tekniikalla ja mietiskellä sitä kautta, onko yksityiskohtia ja tietoa tarpeeksi ja miten pitäisi edetä näistä vanhoista ajoista kohti vanhempieni yhteistä elämää.

Mainokset

Vihdoinkin!

Eilen se alkoi. Työn alla olevan kirjan kirjoittaminen. On päästävä alkamaan seitsemältä aamulla, viimeistään puoli kahdeksan. Silloin se tapahtuu. Ei mitään sijaistoimintoja, ei rentouttavaa värityskirjaa, ei ristikoita eikä käsitöitä. Word kuvaruudulle ja materiaalit käden ulottuville. Tänään jatkoin ja teen sitä niin monta päivää kuin hyvältä tuntuu. Ulkona kävelen pieniä lenkkejä teksti mielessäni ja kamera kädessäni. Olin valmistanut itseäni henkisesti tämän päiväiselle kauppareissulle tänään. Enpä lähdekään, kun tarkistin jääkaapin ja pakastimen syötävät. Yhden erilaisen homman teen: siivoan keittiön.

Voi olla, että vähään aikaan en kirjoita tänne. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

…kun joulukiireet helpottavat…

Aatonaattona 2018

Levottomia unia olen nähnyt viime öinä. Stressiäkö? Nousen yöllä sille yhdelle asialle ja pian olenkin jo täysin hereillä, vaikka yritän pitää silmiäni kiinni. Viime yönä valvoin neljästä lähtien. Tällä kertaa virkistyin siihen, että naapurit juhlivat, ovet paukkuivat, puheet olivat äänekkäitä kuten känniläisillä aina ja hissi kulki ylös-alas-ylös-alas. On sekin, että jouluaamu alkaa humalassa. Voi surku. Ei sentäs surmattu alakoululaista kuten tänään on tapahtunut jossain päin Suomea kotioloissa. Se on järkyttävä uutinen.

Nousin neljän jälkeen sängystä ja luin sohvatuolilla istuen iltalukemisena pitämääni kirjaa kymmeniä sivuja. Joskus viiden maissa palasin kokeilemaan unta ja vähitellen äänet häipyivät mielestäni. Nukuin kymmeneen ilman pahoja unia.

Olin suunnitellut jatkavani kirjoitushommia heti tänä päivänä. Tein pitkän metsälenkin, söin myöhäisen aamupalan ja avasin tekstin kirjoitusohjelmaan. En ollenkaan pystynyt keskittymään siihen … ehkä sitten huomisaamuna. Tutkin sentäs joitain tietoja sukukirjasta, jotka olivat jääneet painamaan mieltä.

Sairaalan iloiset lapset : Talkkarin tytön tarinoita vv. 1945-1959

Tässä se nyt on. Kolmas kirjani. 168 sivua. Itse olen sen kustantanut. En malttanut odotella kustantajien vastauksia, puolet 14:sta vastasivat kielteisesti. Kirjan voi ostaa suoraan minulta.

Voit suositella sitä hankittavaksi lähikirjastoon, jos haluat. Tampereen kaupunginkirjastoon se kyllä tulee ajastaan. Kirjalla on ISBN -numero.

Hinta on 15,- eur. Postikulut Suomeen 5,60.

Kuva oli laitettava näin päin – ei se muuten mahtunut. En ole enää yhtä nokkela kuvankäsittelijä kuin aikaisemmin. Älypuhelin vie senkin taidon.

Eivät ne tulleet vieläkään

Kirjat siis. Onhan matkakin pitkä. Ei auto joudu ihan hetkessä keskisestä Saksasta Tampereelle. Voin seurata lähetyksen kulkua Netistä, mutta hyvin vähän on ilmestynyt raporttipisteitä. Reilun viikon kuluessa vain kolme kirjausta. Uudelleen lastaus tapahtuu ilmeisesti Suomen päässä. En edes tiedä, mitä kautta auto ajaa. Se jää nähtäväksi. Ehkä jonkinlainen merimatka on kuitenkin tehtävä, ellei aja Venäjän tai Ruotsin kautta.

Sain alulle seuraavan kirjani. Materiaalia on jo jonkin verran olemassa, tulostin ne tänä aamuna ja samalla tavalla tuntuu innostus pikku hiljaa tarttuvan kuin tuohon edelliseenkin.

 

En enää muista jännittää

Mitä enemmän aikaa on kulunut kirjan painoon menosta, sitä vähemmän muistan sitä jännittää. Olen jotenkin jo unohtanutkin, kun ei enää ole mitään tehtävissä. Se tulee sellaisena kuin tulee ja kun tulee. Olen saanut lisää aikaa rempalleen jääneille asioille. Ei pelkästään kirjan takia jääneiden, vaan muidenkin stressiä aiheuttaneiden asioiden johdosta. Kirja tuli taas mieleen, kun sain tämän viestin eilen illalla.

Hyvä Asiakas, 

oletettavasti emme pysty täyttämämään tilauksellesi suunniteltua toimitusaikaa 29.01.2018. Saat tilauksen 30.01.2018, mutta viimeistään 01.02.2018.

Haluamme kertoa tästä teille niin pian kuin mahdollista, että voitte suorittaa mahdolliset siirtymisestä teille aiheutuvat järjestelyt.

Syvä anteeksipyyntömme toimituksen  viivästymisen tai myöhästymisen vuoksi.

Voitte uskoa, että teemme parhaamme voidaksemme palvella Teitä parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuudessa. 

Ystävällisin terveisin
print24-tiimisi

Ei kaikki mene kuin Strömsössä

Kirjoitin eilen, että kirja on painettavana. Tänään tuli vastaisku: materiaali ei ollut ajoissa perillä. Ihmettelin suuresti, koska se lähti taittajalta muutama tunti ennen deadtimea. Lopulta ei ollutkaan kysymys siitä, ettei se olisi ollut ajoissa, vaan siitä, että tilausnumeron muoto ei ollut sähköpostissa oikein. Piti lähettää uudelleen oikeilla viitetiedoilla. Kirjapaino lähetti vahvistuksen materiaalin saapumisesta perille, mutta he ilmoittavat parin tunnin päästä tarkastuksen jälkeen, onko siinä huomauttamista.

Pidetään peukkuja, että kaikki on kunnossa. Jos ei ole, materiaali on lähetettävä korjattuna uudelleen. On hyvä, että tilasin maksuttoman tarkastuksen. Mutta nyt täytyy vielä jännittää.