Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Taidan olla museokamaa

Löysin vanhan raameihin laitetun valokuvan, joka oli liimautunut keskeltään lasiin. Kiertävä valokuvaaja on tallentanut äitini lapsuuden perheen 1920 -luvulla. Teetin kopiot sisaruksilleni ja serkuilleni. Annoin kuvan veljelleni eikä hän tuntenut, keitä siinä oli.

Eräänä iltana isän puoleisen serkkuni tytär vieraili luonani. Näytin hänelle valokuvia, karttoja ja kertomuksia yhteisistä juuristamme, joista hänen tietonsa vaikuttivat olevan puutteellisemmat kuin minun. Iltamme ei meinannut loppua millään, koska historia vei meidät mennessään. Näytin hänelle yhteisen esiäitimme hartauskirjat, virsikirjat, perheraamatun ja keittokirjan, jotka ovat kirjahyllyni aarteita. Valokuva-albumit ja kartat kertovat omalta osaltaan yhteisen sukumme historiaa.

Viime viikolla ilmoittauduin irtisanomiskokemuksien keruuseen. Eilen kävin työväenmuseo Werstaalla haastattelussa tapauksestani vuodelta 1986, kun kenkätehdas Lana lopetti toimintansa. (Kuvassa on Lanan kenkä)

Lapsuudestani kertovan kirjani ”Sairaalan iloiset lapset” jälkeen minulle avautui kaksi polkua seuraavaa kirjaa varten. Lapsuuden jälkeinen oman elämäni aika tai isän ja äidin tarina ja heidän historiansa. Muutama viikko sitten istuin nojatuolissa tekemättä mitään, mikä on aika poikkeuksellista minulle. Siinä lorvaillessani sain selkeän vision, että minun tehtäväni on kertoa historiaa ja tarinat, jotka katoavat mukanani, jos en niistä kirjoita. Ainakin itselleni nämä vanhat jutut ovat kiinnostavampia ja niistä löytyy tarinoiden aiheita. Itse on liian lähellä omia kokemuksia ja etäännyttäminen on haastavaa.

Tänä keväänä olen koonnut taustatietoja, tehnyt sukupuita ja aloittanut kirjoittamaan tarinoita vanhoista ajoista. Tyhjennysprojektini tuli väliin ja aloitan kesän jälkeen uudella innolla siitä aiheesta.

Nyt odottelen pakkaustouhuissani huomista siirtymistä Saimaan syleilyyn.

 

Sunnuntai

Sunnuntait olivat ennen erilaisia kuin arkipäivät. Lauantaisinkin oli jo rauhallisempaa ja virittäydyttiin viikonlopun viettoon. Monessa perheessä lauantai oli siivouspäivä. Kaupat sulkeutuivat varhain ja avautuivat seuraavan kerran vasta maanantaina. Lauantait olivat koulupäiviä vielä 1950-luvulla.

Tänään on sunnuntai ja talossa on rauhallista. Minulla on nyt mattojen pesu into päällä. Suunnittelen toisen pitkän maton pesua talomme pyykkituvan lattialla. Kello lähenee yhdeksää. Kahdeltatoista tulee pari vierasta käymään. Itse asiassa he tulevat ostamaan kirjani ja keitän heille kahvit. Olin suunnitellut peseväni lattioita ennenkuin he tulevat, mutta jospa menisinkin pesemään maton ja siirtämään eilen pesemäni ulos narulle.

Aamu alkoi aurinkoisena, pääskyt kirkuvat sinisellä taivaalla.

 

Nuotiolla veden rajassa

Aika lisääntyi. Eikä siihen sen kummempaa tarvittu kuin päätös siirtää matkalle lähtöä. Päätöksen teki veljeni – en minä. Lähdemme yhtä matkaa. Veli ei kuulostanut ilahtuvan siitä, että haluan viedä kaksi 140 senttistä penkkilautaa mukana. Enpä ole mitannut, mahtuvatko ne autooni. Pirttikaluston hävitin ja nämä säästin nuotion ympärille laitettaviksi. Meillä ei ole grilliä.

Kylläpä odotankin niitä rauhallisia iltoja tuleen tuijottaen, kun edessä aukeaa laaja Saimaan selkä kuin meri ja taivas jatkuu äärettömiin. Illan puna värittää vastakkaisen rannan ja puiden yläpuolelle kohoavan sairaalan, jossa olemme viettäneet lapsuutemme.

Useissa eri vuosien valokuvissa istumme siinä toppatakeissa, pipot päässä juhannusaattoiltaa viettämässä. Kymmeniä vuosia nuorempana istuimme kivillä, pojilla oli kitarat ja laulu raikui rannalla. Nyt haluan istua mukavammin. Kitaransoitto sopii tunnelmaan vieläkin.

Helteet loppuivat?

Nyt olemme päässeet normaaleihin kesäkuun lämpötiloihin, mikä ilahduttaa minua suuresti. En kerta kaikkiaan kestä hellettä. Se voisi olla siedettävämpää Saimaan rannalla, mutta kaupungissa kärsin. Onneksi aamut olivat viileitä ja pääsin kävelylenkilleni. Olen viettänyt hellejakson suljettujen ikkunaverhojen takana. En kuitenkaan toimettomana. Tyhjennysprojekti on edennyt ihan mukavasti… Välillä on muutakin puuhaa. Kuten nytkin, kun tyttären pojat ovat mummon luona.

Saareen lähtö siirtyy ainakin ensi viikkoon. Onneksi voin ottaa kevyttoppapuvun mukaan. Ei tarvitse lähteä pelkillä hellevaatteilla…

Kesäkuu!

En yleensä käytä iPadia, joka lojuu hyllyssäni. Nyt ajattelin elvyttää sen käyttööni. Ehkä tämä olisi kätevä mökillä. Jotkut ovat kovin ihastuneita tablettiin. Minä käytän Macbookia. Olen siihen hyvin tyytyväinen. Koneeni on jo aika vanha, ehkä kohta joudun päivittämään sen uudempaan. Päivittäminen tuntuu kyllä tosi vaikealta, koska koneellani on kaikki. Kirjojen käsikirjoitukset, kuvat yms. Jatkuva varmuuskopiointi menee ulkoiselle kovalevylle. Eräs expertti sanoi, etten kuitenkaan näitä minulle tärkeitä tiedostoja saisi siirrettyä toiseen koneeseen ja että kaikki pitäisi varmistaa erikseen. Tämä kaikki askarruttaa minua, mutta nyt keskityn toisenlaisiin varmistuksiin.

Romuralli jatkuu. Olen saanut paljon aikaankin, mutta edelleen löytyy poistoja ja tyhjennyksen kohteita. Tässäpä onkin syy, miksi en ole lähtenyt mökille. Paljon on ollut virallisiakin juttuja kuumassa toukokuussa. Tänään sää on viilennyt minulle sopivammaksi. Mutta jatkan sisätiloissa.

Helteet eivät ihastuttaneet minua. Aamuisen viileyden aikana kävin kävelemässä ja senjälkeen sulkeuduin kämppääni.

Nähtäväksi jää, teenkö mökillä tilannepäivityksiä blogiini iPadilla niinkuin ajattelin. Minua on kiusannut, etten mökillä saa kirjoitettua mitään. Nyt ajattelin muuttaa käytännön jokapäiväiseksi kirjoitusharjoitukseksi.

Artikkelikuvani on mökiltä. Sinne kaipaan.

Houkutuksia

Niin paljon mukavia menoja tänäkin kesänä. En anna niiden haitata. Keskityn olennaiseen. Siitä tuli yhä vaikeampaa, kun sisko meni mökille. Lupasi siivota mökin, jos tulisin. Sanoin, etten tule. Liian pitkä matka, liian pitkät portaat enkä veneeseenkään pääsisi. Metsät mustikoita täynnä. Hyvä sato tänä kesänä, olen kuullut kerrottavan. Sieniäkin tulee kuin sateella, olosuhteet erinomaiset.

Kaupungissakin houkutuksia. Konsertteja, näytöksiä, veneretkiä, kesäteatteria… marjat jäävät  pensaisiin, omenat puiden alle. Koukussa voisin olla taas kirjoittamiseen koukussa ja Amalfin kirjoitusmatkasta voin vain unelmoida.

Sanon kaikille houkutuksille ´kiitos ei´niinkuin tuollekin lehden myyjälle, joka juuri keskeytti ajatukseni. Hän tarjosi Kodin Kuvalehden kylkiäisiä. Kurjaa olisi olla lehden myyjänä näinä aikoina, kun ei kaikkien raha riitä edes ruokaan.

Lokakuussa joudun asettamaan vaakakuppiin, otanko lainaa keittiöremonttiin vai matkustamiseen. Eurojackpot -voitotkin ovat olleet kympin luokkaa eikä lotosta tule mitään. Tässä pienesti eläessäni olen alkanut haaveilla Amerikan matkasta. Ja syksyllä tulee eteen mahdollisuus lähteä kaukomatkalle Thaimaan Koh Tao -saarelle.

Uudella lonkalla tulee uusia mahdollisuuksia. Ja kirjakin on vielä kirjoittamatta.

Yht´äkkiä on heinäkuu

Aurinko paistaa tänä sunnuntaiaamuna. Onkohan nyt tulossa kesä. Lämpötilat ovat viime aikoina olleet samat kuin viime vuoden joulukuussa, maisematkin yhtä aneemiset ja kosteat. Onko tänäinen auringonpaiste säätilan muutos vai tilapäinen toivon pilkahdus.

Istun jälleen parvekkeella kirjoittamassa. On varhainen aamu, talo on hiljainen ja Hervanta. Lokin kirkunaa harvakseltaan. Pilvetön taivas. Suoraan edessäni on artikkelikuvan maisema ilman auringonlaskua.  Eivät minua viileät säät ole haitanneet. Pikemminkin päinvastoin. Olen saanut antautua sairastamaan. Se on helppoa, kun ei mollikka ole houkuttelemassa ulos. Aina perjantaista lähtien olen päivisin virkannut Mandalaa ja iltaisin katsonut telkkaa. Monta päivän tuntia vapautuu, kun Mandalan viimeinen osa alkavalla viikolla julkaistaan.

Nyt on mustikka- ja kantarelliaika, tattejakin jo löytyy. Olen hulluna metsäsaaliiden perään. Nyt on välivuosi eikä edes ahdista. Hilloja on kellarissa aikaisemmilta vuosilta ja kuivattuja sieniä hyllyllä. Pärjään vanhoilla seuraavaan kesään.

Tiedän niin kipeästi, että jokainen askel on tuskaa. Antauduin sairastamaan, kun sain leikkauspäivän. Vahvemmat kolmiolääkkeet eivät riitä 26.7. saakka. Alan syödä puolikasta pilleriä, koska lääkkeen määrännyt lääkäri on kesälomalla.

 

Aamupala parvekkeella

Olen onnellinen asuessani kattojen tasalla kuudennessa kerroksessa. Ensimmäisen kerran kolmenkymmenenkuuden vuoden aikana olen huomannut, että täältä näkyy auringonlaskut. Aamuruskot olen tiennyt ja niitä kuvannutkin, mutta en niitäkään näin koillisesta. Kun yö oli lyhimmillään, auringon lasku ja nousu olivat hyvin lähellä toisiaan. Aurinko laski naapurikerrostalon vasemmalle kulmalle ja se nousi saman talon oikealta kulmalta. Tätä en ollut ennen kokenut. Juhannuksiani en ole kaupungissa viettänyt. Olen tottunut olemaan Keskikesän juhlassa veden äärellä, Saimaalla tai Näsijärvellä, siksi en ole tuota taivaan näytelmää täältä kuvannut ennen.

Ihmisen mieli on joustava. Se näköjään sopeutuu uusiin tilanteisiin vanhanakin. Köpöttelen tässä kotona, istun virkkaamassa päivät. Jalkapallo-otteluitakin olen alkanut seurata. Kirjoittamiseen saakka mieli ei yllä. Onneksi on tuo virkkaus ja etenkin Mandala Madness. Ruokia valmistan kellarin ja kaappien varastoista, niin että kaupassa käynnitkin ovat aika harvassa. Siivoa en, sen aika tulee joskus myöhemmin.

Odotan.

Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.