”Koulu Kosken kainalossa”

Eilisellä kirjoituskurssin tapaamisella koin ahaa-elämyksen.

Kurssilla kirjoitetaan muistoja. Itse olen keskittynyt lapsuus- ja vähän nuoruusmuistoihinkin. Tampereelle olen muuttanut 42 vuotta sitten Joutsenosta. Aika monet kirjoittajista ovat pirkanmaalaisia ja jutut liikkuvat tämän paikkakunnan ihmisissä ja paikoissa.

Uusi tuttavuus, kurssilainen Marja, on Rautjärveltä ja hänen eilinen tekstinsä kertoi Topista, meidän molempien käymän koulun rehtorista. Riemastuin, ilostuin. Saimme hetken jutella yhteisistä muistoistamme. Ope kysyi, onkohan Topista kirjoitettu kirjaa. Kerroin otsikossa olevista Imatran Yhteiskoulun Perinnekillan julkaisuista, jotka ovat kirjahyllyssäni. Vien ne seuraavalle tunnille katsottavaksi.

Tulin kotiin, etsin kirjat; ei niissä paljon etsimistä ollut, koska muistin missä kohtaa hyllyä ne ovat. Istuin nojatuoliin ja aloin lukea. Topista on tosiaan monta juttua. Mutta kirjassa on huikeita kirjoituksia muistakin koulumme persoonista ja mukavaa ajankuvaa Imatralta. Eilisen iltapäivän nauroin sydämeni pohjasta, kun luin kirjoja. Voi että se teki hyvää.

Meillä on täällä Blogistaniassa muisteluryhmä, joka sai alkunsa eräästä riemuylioppilasjuhlasta. Siihen ovat osallistuneet kirjoituksillaan Heli (Verkkoihmisen Palapeli)  Eeva (Heili Karjalasta) Ilmo ja minä. Muita osallistujia on tullut mukaan lähinnä kommenttien kautta.

p.s. Eevalta löytyy myös hulvattoman hauska kirjoitus jälkimmäisessä noista julkaisuista.

Riemuylioppilasjuhla – mitä tapahtui

83 abiturienttia valmistui ylioppilaiksi Imatran Yhteislyseosta vuonna 1965, joukostamme oli poistunut kahdeksan, nyt 50 vuotta myöhemmin meitä oli mukana 35.  Koimme iloisia jälleentapaamisia ja onnellista oloa. Suunnittelutyöryhmä (Päivi, Tommi, Raija, Eeva ja Pirjo) oli hoitanut oman osuutensa juhlan onnistumiseksi. Imatran Kylpylä oli hienosti toteuttanut puitteet toivomustemme mukaisesti.

Tuomo avasi juhlan lyhyellä katsauksella kouluun ja kirjoituksiin silloin ennen ja nykypäivänä. 1965 ylioppilaiksi valmistui 10 % ikäluokasta, kun vastaava luku nykyään on 55 %.

Timo piti pienen muistopuheen poisnukkuneille kutsuen heidät mukaan tähän hetkeen. Hiljennyimme muistelemaan koulukavereitamme.

Kahvin ja mansikkakermakakun kera aloitimme tutustumisen toisiimme. (huom. kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

kylpylallaJokaiselle luettiin caronccalaulu, jonka seitsemäsluokkalaiset olivat 50 vuotta sitten runoilleet ja sen jälkeen laulun kohteella oli mahdollisuus lyhyesti kertoa omasta elämästään koulun päätyttyä. Suosituksena oli yhden minuutin puheenvuoro, mutta harva pystyi sanomisensa tiivistämään niin pieneen pakettiin. Niinpä menikin iltaan saakka, kunnes jokainen oli saanut käyttää puheenvuoron.

Vuoksi-WilleVuoksi-Willen maisema-ajelu oli sopiva katkos iltapäiväohjelmaan. Bongailimme vanhaa maamerkkiä, yhteenkasvaneita mäntyjä. Ihmettelimme hiljaista ja tyhjentynyttä Vuoksenniskaa. Muistelimme Torikatu seiskaa, joka vielä meidän nuoruudessamme oli suosittu tanssipaikka.vuoksi2Vuoksi on ennallaan ja aina yhtä vaikuttava. Ikäänkuin sen merkitys olisi lisääntynyt vuosien myötä.

vuoksi3  Tätä siltaa kulki monen koulutie niin minunkin

Koulu oli tärkeä pysähdyspaikka. Kamerat räpsyivät, vaikka vanha lukiorakennus oli huputettu remonttia varten. Ehkä joskus pääsemme katsomaan, millainen siitä on tullut.koululla

Asetuimme vanhan vakaan Valtionhotellin portaille yhteiskuvaan ja jotkut kävivät katsomassa koskinäytöstä. Muutamat tapasivat vanhoja tuttuja Kuohussa. Se oli siinä, missä nuoruutemme Maijan kioski.

kuohussa

linkatTältä aukiolta lähtivät ennenvanhaan linja-autot. Eräät muistelivat kaiholla, kuinka useiden vuosien ajan tähän nousi heinäkuun ensimmäisellä viikolla Big Band festareiden teltta.

Juhlassamme leijui hyvä henki, siinä jäin olemaan monta päivää juhlan jälkeen. Vieläkin hymyilen onnellisena.

 

Riemuylioppilasjuhla

Juhlapäivä lähestyy. Viikon kuluttua huomenna se on.

Olen tällä kertaa aika perusteellisesti valmistautunut. Ensin kokoamalla nimet ja yhteystiedot, sitten käymällä kirjeenvaihtoa ihmisten kanssa kutsujen yms. merkeissä. Useiden kanssa olen keskustellut puhelimessakin. Olen myös muistellut kouluaikoja. Näillä sivuilla on kuvia ja pikkujuttujakin ajastani Imatran Yhteislyseossa vv. 1956-1965.

Jaksaisinkohan vielä koota valokuvia muistitikulle? Tai laittaa edellisten tapaamisien irtokuvia albumeihin.

Kukahan tuo Pii Kiikka oikein oli 11-20 vuotiaana. Päiväkirjoissani on mielenkiintoisia tunnelmapaloja ja dokumentteja noilta ajoilta. Niitä puhtaaksikirjoitan nyt koneelleni. Ehkä joskus käytän niitä jossain kirjallisessa tuotoksessani.

Omat tunnelmat ovat miellyttävän odottavat. Toivottavasti sinunkin, joka olet tulossa.

Toisen kerran seiskalla

valse-tristeOikein ihanalle vuosikurssille päädyin luokalle jäännin kautta. En kuitenkaan koskaan lakannut ikävöimästä entisiä kavereita. Osa jäi keskikouluun, tässä jäin minä. Onneksi olemme viime vuosina jälleen löytäneet toisemme.

↑(päiväkirja 5.9.63)

VIIB+nimetKatsoessani tätä uuden seiskaluokkani kuvaa olen edelleenkin iloinen ajasta, jonka heidän kanssaan vietin.  Niin monta rakasta kaveria tässäkin luokassa oli. VII B 1963-64

IYL:n opettajat olivat vuonna 1963 nämä.opet63

Ylhäällä artikkelikuvassa IYL:n maineikas pesäpallojoukkue, joka voitti  Suomen koulujen mestaruuden jonain vuonna. Sain tänään sähköpostiviestin  Epolta (4. oikealta), hän kertoo, kuinka asian laita oikeasti oli.  Kiitos Epo, että sain luvan julkaista viestisi. Se tuo arvokkaan lisän muisteluihini.

Terve Pirjo.

Mieltäni lämmittää se, että koulun tytöt pitivät meitä pesäpallon koulujen mestarina. Kun katselen kädessäni HOPEISTA mitalia vuodelta 1962 minua hävettää suoritus Vimpelissä. Valmistautuminen kyseiseen otteluun ei mennyt oikein putkeen, mutta ilta ja yö Äänekoskella olivat hauskoja!!!!!!!!!!!

Miltei sama joukkue voitti sitten seuraavana vuonna pesäpallon nuorten SM-kullan ja koulu sai siitä hiukan positiivista mainetta. 
IYL voitti sitten 70-luvun alussa koulujen mestaruuden ja kävin onnittelemassa Saksasen Penaa. Aistin hänen tyytyväisyyden. Vanhat oli unohdettu.
terv. epo
Tästä tuli mieleeni, että tytöt eivät päässeet mukaan Vimpelin bussiin. Ehkä tulos olisi ollut toisenlainen, jos olisimme olleet kannustamassa suosikkejamme.

luokkaretki64_valvojatKeväällä 1963 luokkamme teki retken johonkin. En tiedä, mihin, mutta tässä on muutama kuva tuolta retkeltä. Mukana oli kaksi opea valvojina.

 

luokkaretki64_nuotiollaTaisi olla lämmin päivä, kun ollaan uikkareissa.

luokkaretki64_kalliollaReiskan kanssa kalliolla radiota kuuntelemassa.

Eka kerran seiskalla

7B_62-63VII B 1962-1963 tyttöluokka. Tässä Pii Kiikan runo luokanvalvojalle:

Oi Peltsu, Peltsu oi – sun nimes soi mun mielessäin.  /   Ruokaa rakastat sen näkee kyllä – on vanha harmaa puku yllä.  /   Se kulunut jo on ja muoditon – hyi olkoon. Kun karttakeppiä sä heilutat, niin kaikki nauravat   /   mut kun sä suutut ja vallan mustaks muutut   /   niin kyllä tytöt hiljenee, heikommat jo kalpenee   /   pian taas sun ilmees muuttuu – et taida olla pitkävihainen.

Syyskuussa teimme sieniretken Valkamaanvalkama. Päiväkirja kertoo:”Helistin suoritti viime sunnuntaina ihanan sieniretken Viikan mökille. (Huom! Helistin on Kuhan käsialaa, mutta kuvaa hyvin meitä). Meillä on uusi tunnuslausekin, joka syntyi siellä luonnon inspiroimana. Räiskälepannumme oli kadonnut ja lause kuuluu ”Kuka on raiskannut räiskälepannun”. Harharetkemme oli todella repäisevä. Menimme sinne, söimme niin paljon kuin napa veti ja tulimme takaisin.”

laikonretkiLokakuussa teimme viikonloppuretken Laikkoon. Entiselle tiilitehtaalle. Pelasimme spiritismiä, söimme eväät ja poltimme savukkeita seitsemän toppaa.

Järjestimme hippoja seurataloilla, työnjohtajakerhoilla, mökeillä, joskus jonkun kotonakin. Söimme nyyttikestituomisia, tanssimme, soitimme levyjä, pelasimme seuraleikkejä esim. pullonpyöritystä.twist

Ylhäällä oleva artikkelikuva on Korvenkylän seuratalolla pidetyistä pikkujouluhipoista. Samoin twistaajien kuva.

Joskus juhlissa oli alkoholia, juhlatsitä saattoi olla jollain poikaryhmällä tai yksittäisellä tyypillä. Yleensä ottaen olimme liian nuoria Alkon asiakkaiksi.

Lokakuussa 1962 tapasin Töllillä elämäni kohtalon, päiväkirjan mukaan ihannemieheni Pekan. (Josta paljon myöhemmin tuli oikeastikin mieheni). Marraskuussa tapasin Töllillä Matin (sellaisen vaalean, suloisen pojan), josta myös tuli kohtaloni,  koulunkäyntini kannalta nimittäin. Jäin luokalleni.

Nämä molemmat kaksi heilaani olivat työläisiä ja tekivät jo seurustelun alkuvaiheessa hyvin selväksi sen, että työläinen ja teini eivät voi styylata. Minä parhaani mukaan yritin todistaa heidän väitteensä vääriksi, kohtalokkain seurauksin näin jälkikäteen ajatellen.

Lukioon

En lopettanut keskikouluun, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Lukiossa tuli jako uusiin luokkiin, kieli- ja matematiikkalinjat eriytyivät. Minun olisi tehnyt mieli mennä matikkalinjalle, koska en ollut kielissä erityisen hyvä. Olisin kuitenkin joutunut lukemaan kemiaa ja fysiikkaa – ne taas eivät kiinnostaneet laisinkaan. Siispä aloitin kielilinjan. Uusina kielinä tulivat englanti ja ranska. Keskikoulussa olin äidinkielen lisäksi lukenut pakollista ruotsia ja saksaa – ns. pitkää saksaa.

Kuudennen luokan kuva VI-luokkaoli pitkään kadoksissa, löysin sen äidin jäämistöstä likaisena ja revittynä. Se on varmaankin löytynyt maamökin lattialta. Muistan, että inhosin tätä kuvaa. En halunnut nähdä itseäni tuon näköisenä.

Lueskelin äsken päiväkirjaa.  Vatvotaan ja vaihdetaan poikia, puhutaan selän takana. Kauheeta säätämistä, kuten nykyään sanottaisiin. Jotenkin näissä kohdin inhottava ahdistus hiipii mieleen. Keskikoulussa oli vielä hauskaa… ei enää. Ydinsodan pelkokin leijui, Neuvostoliitto antoi nootin Suomelle.

”Nyt ei ole sota enää kovinkaan kaukana, se on aivan näiden kuukausien juttu. Ei varmaankaan mene enää kauankaan aikaa, kun Neuvostoliiton joukot miehittävät Suomen.” (Pii Kiikka 31.10.61) Parantolassa näytettiin valistusfilmejä, miten pitää suojautua, kun ydinpommi räjähtää. Vieläkin muistan sellaisen neuvon, että sisätiloissa pitää mennä makaamaan sen seinän viereen, missä päin on räjähtänyt – sillä tavoin ydinlaskeuma leijailee yli.

manni,pike,eppis

 

Kaverit vaihtuivat osittain. Manni, Eppis ja Pike iloisina meidän ulko-ovella.

 

erahiihto_

 Erähiihdon kunniakirjan koululaisten laturetkeltä on  allekirjoittanut jumppamaikkamme Elise Närhi.

 

Kevään 1962 pyöräretki suuntautui Utulaan. Kuvassa me luokkakaverit olemme koulun pihalla lähtötunnelmissa.

utulaan

kevat62

Pii Kiikka 16-vuotiaana. Äidin tekemä ruskea jakkupuku on yllä ja rakastamani ruskeat tanssikengät jalassa. Rusketus on peräisin Utulan retkeltä.

Lisään tähän loppuun valokuvassa olevien henkilöiden nimet, pari on epävarmaa, mutta aika hyvin muistan. Liiva, Pike, Rauni, Heli, Sope, Harri, Lauri, Liisa, Maila, Lissu, Tytti, Piite, Laina, Tatsu, Marja, Hele, Tarja, Leena, Ulla, Liisa, Auli, Maila, Riitta, Kipa, Kapu