Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.

 

Eilen viisikymmentä vuotta sitten

Isäni kuoli 54-vuotiaana 27.3.1966. Odottamaton sydänhalvaus vei hänet kesken painikilpailujen, joissa hän oli sihteerinä.

”Kaikki tämän maailmankaikkeuden elävät olennot kuolevat. Kasveista, linnuista, eläimistä ja hyönteisistä jotkut syntyvät aamulla ja kuolevat illalla, joillakin on vuoden pituinen elämä ja jotkut kestävät kymmenen tai sata tai tuhat vuotta. Mutta kaikki kuolevat. Eroa on vain elämän pituudella.

Sama pitää paikkansa ihmisestä. Kun hän elää, hän ahertaa ja puuhaa jotakin ja huolehtii ja suunnittelee kuin aikoisi elää ikuisesti. Mutta kun hänen henkensä on hajaantunut ja hän kuolee, hän ei voi edes kasvattaa sen vertaa lihaa, että peittäisi sillä valkoiset luunsa. Kuolema kohtaa hänet aivan samoin kuin se kohtaa kasvit ja linnut ja eläimet ja hyönteiset.” (päiväkirjani teksti ei varmaan ole omani)

Seuraava on oma tekstini – liite päiväkirjaan:

Sinä olet mennyt pois – isä – peruuttamattomasti ja valittamatta. Et ennättänyt edes sanoa, sattuuko kuolema. Sinulle se oli toivottavasti helppo – kuin poisnukkuminen. En vielä ihan täysin ole selvillä koko jutusta, kun kaikki tuli niin yllättäen, mutta kyllä se on niin. Kaikki ne valkoiset kukat ja kynttilän pöydälläsi muistan vain unenomaisena harhana, mutta se ei ole unta. Kunnolla en ennättänyt Sinuun oikein tutustuakaan – olin niinkuin tyttäret yleensä – lähempänä äitiä. Mutta poismenosi on silti kipeä – olisin halunnut olla parempi tytär, mutta aina jälkeenpäin on niin hyvä sanoa kaikkea. 

Junassa matkalla Lahteen kirjoitin tuon ja tapasin matkalla kuin johdatuksena koulutoverini, joka opiskeli teologiaa. En koskaan unohda sitä kohtaamista, koska hänen sanoistaan sain paljon lohtua.

  • Jylhä maisema,
  • vuori pysyy vuorena,
  • meri merenä –
  • heikot viipyy hetken vain –
  • kukkanen ja ihminen

(Teksti kuolinilmoituksessa)

 

Milli, Vili Väkkärä ja Pässi

Isä on kirjoittanut syntymäkirjaani, että puolentoista vuoden vanhana minulla oli killin poikanen, ”mutta mitä myrkkyä se lieneekään syönyt kun kuoli.” Olin itkenyt kovasti sen kuolemaa, ja muistin vielä kolmen vanhana sanoa: ”Minulla oli yhden kerran killi, mutta se söi myrkkyä ja kuoli, sen nimi oli Mille.” Tuolloin vielä uskoin satuihin.

Muitakin kissoja minulla on ollut. Yhdeksänvuotiaana oli toinen Mille, joka kuoli rotanmyrkkyyn ja vielä isompana Rolle, joka joutui ammutuksi. Kissoilla ei ollut elämisen mahdollisuuksia sairaalaympäristössä eikä varsinkaan meillä. Isä oli metsämies eikä äitikään kotieläimistä välittänyt. Varmaankin sairaalassa oli 1940-luvun loppupuolella rotanmyrkkyloukkuja, mutta näin seitsemänkymppisenä olen sitä mieltä, että kohtalon sormea heilutti isäni äitini säestyksellä.

Kun olin kolmen vanha, meillä oli pässi ja vasikka. Vasikan nimi oli Vili Väkkärä, pässi oli vain Pässi. Ne asustelivat maamökillä. Vasikan liha oli varmaan hyvää, lehmäksi saakka Vili Väkkärä ei kasvanut. Syötiinköhän pässi, siitä ei ole merkintää. Vuonna 1948 ollessani kolmen vanha, Pässi pääsi hengestään tai ainakin sarvistaan. Siitä minulla on muistona pässin sarvi. Perinnetiedon mukaan pässi on kerran pukannut minua, valokuvassa pidän sitä rohkeasti sarvesta kiinni lapaset kädessä.passi-ja-pirjo

Pässi, Vili Väkkärä ja myöhemmin kanat asustelivat isän ja äidin vuonna 1947 hankkimalla maapalstalla, joka sai nimekseen Kaunola ja jota myöhemmin on kutsuttu maamökiksi. Minä kutsuin itseäni mökin isännäksi ja isäntää muistutankin enemmän kuin emäntää mökin varhaisissa kuvissa.

Pässin sarvi on palvellut naulakkona.  sarvi

Vuonna 1948 otetussa artikkelikuvassa laitimmaisina ovat äiti ja isä. Lisäksi kuvassa ovat eno ja hänen vaimonsa.

Mökki 50 vuotta

Rakas mökkimme Saimaan rannalla saavutti kesäkuussa kunnioitettavan iän. Isä rakensi saunamökin talkoomiesten kanssa. Hirret oli talvella tuotu jään yli hevosen vetämänä. Verannan pahkaiset tukipuut hän oli ostanut saarelaisilta. Heti alusta alkaen isä kirjoitti saunakirjaa. Joka päivä hän laittoi muutaman rivin kirjaan. Mitä hän oli tehnyt, kuinka monta ja millaista kalaa hän oli pyydystänyt Saimaasta.

Seuraavan vuoden maaliskuussa hän sai valmiiksi kaivon, joka on edelleen täysin toimiva. Muutaman viikon kuluttua kaivon valmistumisesta isää ei enää ollut, hänet oli äkillisesti temmattu pois tästä maailmasta.

Jo viisikymmentä vuotta olemme kaikki kolme sisarusta olleet yhdessä mökillä, nauttineet Saimaan vaihtelevista säistä, kauniista luonnosta ja metsän antimista. Ruuhkavuosina mökilläkin oli ruuhkaa lapsilaumojen ja perheiden kanssa, nykyisin vietämme kesää rauhallisemmissa merkeissä.

Isä ja äiti jättivät meille hienon perinnön. Sekä Saimaan rannan mökin että sopuisan sisarusparven.