Monster’s Ball

Uusia Oscareita odotellessa katsoin yllämainitun elokuvan televisiosta perjantaina. Halle Berry oli ensimmäinen tummaihoinen, joka pokkasi Oscarin tämän teoksen naispääosasta vuonna 2001. Mieleni ei pääse irti tästä katsomiskokemuksesta. Pelkään, etten pysty kirjoittamaan syvällistä kokemustani auki.

Billy Bob Thornton miespääosassa oli myös hyytävän hyvä. Näiden kahden keskinäinen kemia oli katsojallekin pakahduttavaa. Usein elokuvien katselu kohdaltani loppuu rakastelukohtauksiin. Tässä filmissä se oli niin hyvin motivoitua eikä alleviivattua, että sitä sieti katsoa. Ehkä olen aikaisemman katseluni lopettanut juuri tuohon, koska jollain tasolla muistan katsoneeni tätä aikaisemminkin. Äiti ja poika ovat painuneet muistiini ja jatko oli tuntemattomampaa. Muisti tekee kyllä kepposiaankin.

Parhaat elokuvakokemukset tulevat valkokankaalta katsomon pimeydessä. Nyt sain voimakkaan kokemuksen omalla sohvallani, kun kukaan ja mikään ei häirinnyt katsomista. Viimeinen kohtaus oli äärimmäisen riipaiseva. Kaksi oman kestämättömän surullisen kohtalonsa kokeneet istuvat portailla hiljaisina. Eletyt elämät ovat läsnä tuossa hetkessä. Loppu jää avoimeksi. Tästä hetkestä tarina voi mennä kahteen suuntaan. Ratkaisu jää katsojalle.


Esikuvat

Kumpi on ollut ensin: esikuva vai elokuva? Aloin miettiä tätä, kun löysin vanhat paperinukkeni ja tiesin, kuinka paljon olin katsonut elokuvia.  Pohdinnassani huomioin nyt vain ulkonäön. Ehkä 10-15 -vuotiaalla muitakin esikuvia saattaisi olla, vaikka muistikokemukseni on, että kaiken ratkaisi ulkonäkö. Mietin omaa ulkonäköäni suhteessa esikuviini ja halusin isona olla kuin he. Halusin samanlaisia kampauksia, samanlaisia vaatteita sekä muotoja ja ulkonäköä. Olin niin onnellinen, kun eräs isompi tyttö sanoi minulle, että muistutan Romy Schneideria. Niin onnellinen, että muistan sen vieläkin.

Vuosien 1955-1958 filmitähti paperinukkeni ovat hyvin säilyneet – kiitos äitini. Niillä olen leikkinyt todella ahkerasti. Yhden kaulakin on katkennut, sen olen teipannut. Paperinuket kiehtoivat mielikuvitustani. Heidän asunsa olivat niin ihania. Ystävän kanssa leikkiessä nuket alkoivat elää, he kävivät tanssiaisissa, ulkoiluttivat koiraansa, nukkuivat kauniissa pitsiyöpuvuissaan. Miehiä heillä ei ollut. Eikä meillä barbeja tai televisiota.

Idoleiden kuvia oli kotiin tilatuissa lehdissä Elokuva-Aitta, Ajan Sävel, Seura, Apu, Me Naiset. Kotiliesikin meille tuli, mutta siinä tuskin filkkareita esiteltiin. Vuosikymmenen loppupuolella olen leikannut kuvia myös ulkomaisista lehdistä. Käytössä ovat olleet ruotsalaiset Bild-Journalen ja Allers sekä saksalainen Neue Illustrierte.

Keräsin filmitähtien ja muiden kaunottarien kuvia. Leikkasin ne lehdistä irti ääriviivoja ja myöten ja kiinnitin vihkoihin pienen pienillä teipin palasilla, jotka liki kuudenkymmenen vuoden jälkeen ovat kuivettuneet ja irtoilevat. Ihanin näistä vihkoista on A4-kokoinen ruutuvihko vuodelta 1958.  Minusta tuli oikein taitava saksirn käyttäjä, ei kuvia uskoisi leikatuiksi. Näihin on täytynyt mennä hirveästi aikaa. Omat sivunsa ovat saaneet  Joan Collins, Audrey Hepburn, Elizabeth Taylor, Natalie Wood, Shirley Temple, Esther Williams, Belinda Lee, Diana Dors, Caterina Valente, Eartha Kitt, Tina Louise, Ingrid Bergman, Greta Garbo, Crace Kelly, June Allyson, Lana Turner, Ava Gardner, Jayne Mansfield, Gina Lollobrigida, Doris Day, Sophia Loren, Maria Schell ynnä muut.

BBMM

Olen kirjoittanut pieniin sinisiin vihkoihin katsomani elokuvat. Tammikuusta 1959 seuraavan vuoden huhtikuun loppuun katsoin 84 elokuvaa ja kesästä 1960 seuraavan vuoden syksyyn samoin 84. Jokaisesta olen kirjoittanut. Joitakin olen kommentoinut enemmän, joitakin vähemmän. Muutamista olen kirjoittanut koko juonen.

elokuvat 59-60

elokuvat 60Näyttää siltä, että ensin olivat esikuvat (paperinuket, lehtien kuvat) ja sitten elokuvat. Kun aloin enemmän käydä elokuvissa esikuvat vaihtuivat valkokankaan tähtien mukaan. En muista, että opettajista olisi ollut esikuvaksi.