Yksitoista vuotta nettipäiväkirjaa

Marraskuussa 2005 keksin hienon bloginimen Tanssiva Harmaa Pantteri. Siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän pitänyt nettipäiväkirjoja, joita minulla on ollut useampia. Viime aikoina olen päivittänyt vain tätä WordPress -päiväkirjaa. Kaikki edelliset ovat olleet ja ovat edelleenkin Vuodatuksessa.

Yksitoista vuotta sitten olin aktiivinen. Kirjoitin varmaankin joka päivä. Se oli hienoa aikaa, etenkin kun alkoi tulla ”tuttuja”. Yhdessä vaiheessa vastasin vain valokuvahaasteisiin. Harrastin valokuvausta, nyt se on enempi räpsintää älypyhelimella. Kaikki käy niin nopeaan. Kun puhelimesta lähettää kuvan Facebookiin, niin pian jo saa kommentteja.

Vaikka en nyt viime aikoina kovin aktiivisesti ole päiväkirjaa pitänytkään, niin kirjoitan niin monena päivänä kuin voin. Kirjoitan kirjaani ja korjaan siihen tulevia vanhoja tekstejä. Välillä tuntuu, että rämmin suossa. Välillä päämäärä on kirkkaana mielessä.

Luomisen tuskaa

Ristiriitainen ja häkeltynyt olo on eilisen tekstipalautteen jälkeen. Olin niin iloinen, että olin saanut kirjoitettua vanhempieni sota-aikojen muistoja romaanin muotoon, en omiani enhän ollut vielä syntynytkään.Tekemäni työ sai hyvän palautteen, mutta lähdin liian kaukaa. Sain ohjeen, että nämä pitäisi rajata pois ja aloittaa kertomus siitä, mikä alunperin oli tarkoitukseni. Kirjoittaa katoavasta lapsuusmiljööstäni.

Olin jo pitänyt lapsuusmuistojani melko valmiina. Tänään kun otin ne uudelleen esille, huomaan, että muokkaustyötä on paljon jäljellä. En oikein tiedä, miten voisin edes aloittaa, kun jätän pois nuo aiheet, joihin olen viime aikoina perehtynyt.  Enkä tiedä, pystynkö romaanimuotoon…

Mistä minä oikein kirjoitan – mikä on pointti? Ja ketkä ovat romaanihenkilöt? Romaani, romaani… tässä samalla tuli mieleen eräs tapahtumasarja, jonka historiallisen totuuden olen jo kirjoittanut. Ehkä aloitan siitä.

Käsikirjoituksen deadline on kuukauden päästä. Viime yönä en saanut nukuttua. Heräsin jo ennen kuutta sekavissa tunnelmissa.