Kirjoittamisen autuus

En enää souda en huopaa. Jäin paikalleni, en lähtenyt. Tunnen nämä kuolleet kaverini yhä paremmin. Vielä täytyy ponnistella faktojen vähentämiseksi. Ajoittain pääsen flow-tilaan kirjoittaessani. Välillä epäilen, voiko olla noin kuin kirjoitan. Ajattelen, että ehkä ihminen ei kuitenkaan muutu niin paljon kuin ympärillä hyörivä yhteiskunta…. Olen kuunnellut paljon historiallisia romaaneja. Niissä ihmisten väliset tunteet ja suhteet ovat aivan tunnistettavia tänäkin päivänä.

Parasta on se, että kirjoitus on alkanut sujua. Lukuisina kesinä olen jättänyt nämä ihmiseni ja viettänyt kesää sinänsä ihanissa ja rentouttavissa tunnelmissa Saimaan rannalla. Siellä en ole koskaan päässyt kirjoittamisen makuun. Alkeellisessa pikkumökissä puuhat ovat hyvin erilaisia, kun ei ole sähköäkään. Syksyisin onkin ollut suuri ponnistus päästä taas alkuun.

Olen käyttänyt paljon aikaa isäni tarinan muokkaamiseen fiktiivisempään suuntaan. Olen myös ottanut äitini tarinan vastaavaan käsittelyyn. Sain ahaa-oivalluksen, että yhdistän vanhempieni tarinat samaan kirjaan, se on ollut jo vuosia sitten alkuperäinen ajatukseni. Aikaisemmin sain paljon palautetta, että pitäisi keskittyä yhteen asiaan, yhteen ihmiseen tms. eikä rönsyillä sinne tänne. Historiallisissa romaaneissa juonikulku menee usein läpi sukupolvien. Miksi ei siis minunkin vanhempieni saagassa….

Mielenkiinnolla seuraan mitä tästä tulee..

Aku Ankka trauma

Olen alkanut purkaa arkistoja. Vihdoinkin olen siinä vaiheessa elämää, että pystyn pikkuhiljaa edistämään säilyttämieni papereiden ja tavaroiden hävittämistä. Mikä riesa ne tulisivatkaan olemaan jälkipolville. Eilisessä puhelussa kouluaikainen kaverini kutsui tätä kuolinsiivoukseksi. Hänkin on aloittelemassa.

Äitini teki kuolinsiivousta monta vuotta. Hän oli onneksi jättänyt dokumentteja, valokuvia ja muutakin tavaraa, vaikka mielestäni oli hävittänyt liikaakin. Olisin halunnut äidin säilyttävän kaikki isän kirjoittamat lehtiartikkelit. Ehkä äiti ei arvostanut sanomalehtiä tai ehkä isäni ei ollut säilyttänyt niitä. Tyhjentäessämme siskon kanssa äidin asuntoa päivittelimme tavaroiden määrää ja ihmettelimme, mitä hän oli muka hävittänyt. Onneksi sain hillittyä hävitysvimmamme ja siirsimme osan arkistoista omiin koteihimme.

Tiedän, että minun lapseni eivät ala arkistoja penkoa, vaan tilaavat siirtolavan pihaan ja heittävät kaiken pois. Niin he ovat ainakin sanoneet. Olen jättänyt jokaiselle lapselleni heidän omia koulumuistojaan, ne ovat vielä muovikasseissa ja hyllyillä. Äiti oli arkistonut meille jokaiselle kolmelle lapselle yhden ison pahvilaatikollisen muistoja. Löysimme jopa herbaariomme. Pahvilaatikkoaarrearkku oli suurenmoinen teko äidiltäni, joka muutti arkistojen kanssa sairaalan virkasuhdeasunnosta kerrostalokaksioon. Siellä hänellä oli onneksi iso varastotila. Oli ihana löytää laskentovihkoja, piirustuksia, kirjoituksia ja jokunen koulukirjakin pahvilaatikosta.

Kuolintyhjennykseni tai paremminkin elintilan raivaukseni etenee. Ensimmäinen hävityksen kohteeni olivat kirjaani liittyvät paperit. Sen olin päättänyt tehdä heti ensimmäiseksi, kun saan kirjan käsistäni. Kaksi muovikassillista tulostettuja papereita, muistiinpanoja, sanomalehtikopioita yms. tyhjensin kirjailijan kammiostani. Siitä alkoi prosessi, jonka syntymistä olen odottanut hyvän tovin. Ensin töytäisin vaate- ja kenkävarastoihin. Se prosessi ei ole vielä lopussa, mieheni huone on tyhjentämättä. Hän ei ole kahteen ja puoleen vuoteen asunut täällä, mutta on vielä hengissä. Hetken tuumailtuani päätin keskittyä omiin arkistoihini ennenkuin siirryn tuon toisen jemmarin tavaroihin.

Huomasin, että aloin siirrellä tavaroita paikasta toiseen. En vielä parempaan pystynyt. Ajattelin, että tämä ei kerta kaikkiaan vetele ja tartuin vaatehuoneen lehtiarkistoihin. Olen jo kolme päivää järjestänyt Aku Ankka -lehtiä neljältä vuosikymmeneltä numeroittain vuosipinoihin. Olen kirjoittanut päälle laput, mitä numeroita pinosta puuttuu tai mitä niissä on vv. 1971-2004. Olen nyt pystynyt heittämään sellaiset lehdet pois, jotka ovat kertakaikkisen risoja, nekin olivat arkistoituna. Lisäksi on taskareita, Roope-setä lukemistoja ja muita sarjakuvalehtiä. Seuraavaksi aion selvittää, olisiko joku kiinnostunut ottamaan nämä, ehkäpä vähän maksamaankin. Tai jos joku kierrätys- tai hyväntekeväisyyskirpputori ottaisi lehdet. Minun on tosi vaikea heittää näitä lehtiroskiin. Tälle vaikeudelle on olemassa selityskin: minulla on Aku Ankka -trauma.