Aku Ankka trauma

Olen alkanut purkaa arkistoja. Vihdoinkin olen siinä vaiheessa elämää, että pystyn pikkuhiljaa edistämään säilyttämieni papereiden ja tavaroiden hävittämistä. Mikä riesa ne tulisivatkaan olemaan jälkipolville. Eilisessä puhelussa kouluaikainen kaverini kutsui tätä kuolinsiivoukseksi. Hänkin on aloittelemassa.

Äitini teki kuolinsiivousta monta vuotta. Hän oli onneksi jättänyt dokumentteja, valokuvia ja muutakin tavaraa, vaikka mielestäni oli hävittänyt liikaakin. Olisin halunnut äidin säilyttävän kaikki isän kirjoittamat lehtiartikkelit. Ehkä äiti ei arvostanut sanomalehtiä tai ehkä isäni ei ollut säilyttänyt niitä. Tyhjentäessämme siskon kanssa äidin asuntoa päivittelimme tavaroiden määrää ja ihmettelimme, mitä hän oli muka hävittänyt. Onneksi sain hillittyä hävitysvimmamme ja siirsimme osan arkistoista omiin koteihimme.

Tiedän, että minun lapseni eivät ala arkistoja penkoa, vaan tilaavat siirtolavan pihaan ja heittävät kaiken pois. Niin he ovat ainakin sanoneet. Olen jättänyt jokaiselle lapselleni heidän omia koulumuistojaan, ne ovat vielä muovikasseissa ja hyllyillä. Äiti oli arkistonut meille jokaiselle kolmelle lapselle yhden ison pahvilaatikollisen muistoja. Löysimme jopa herbaariomme. Pahvilaatikkoaarrearkku oli suurenmoinen teko äidiltäni, joka muutti arkistojen kanssa sairaalan virkasuhdeasunnosta kerrostalokaksioon. Siellä hänellä oli onneksi iso varastotila. Oli ihana löytää laskentovihkoja, piirustuksia, kirjoituksia ja jokunen koulukirjakin pahvilaatikosta.

Kuolintyhjennykseni tai paremminkin elintilan raivaukseni etenee. Ensimmäinen hävityksen kohteeni olivat kirjaani liittyvät paperit. Sen olin päättänyt tehdä heti ensimmäiseksi, kun saan kirjan käsistäni. Kaksi muovikassillista tulostettuja papereita, muistiinpanoja, sanomalehtikopioita yms. tyhjensin kirjailijan kammiostani. Siitä alkoi prosessi, jonka syntymistä olen odottanut hyvän tovin. Ensin töytäisin vaate- ja kenkävarastoihin. Se prosessi ei ole vielä lopussa, mieheni huone on tyhjentämättä. Hän ei ole kahteen ja puoleen vuoteen asunut täällä, mutta on vielä hengissä. Hetken tuumailtuani päätin keskittyä omiin arkistoihini ennenkuin siirryn tuon toisen jemmarin tavaroihin.

Huomasin, että aloin siirrellä tavaroita paikasta toiseen. En vielä parempaan pystynyt. Ajattelin, että tämä ei kerta kaikkiaan vetele ja tartuin vaatehuoneen lehtiarkistoihin. Olen jo kolme päivää järjestänyt Aku Ankka -lehtiä neljältä vuosikymmeneltä numeroittain vuosipinoihin. Olen kirjoittanut päälle laput, mitä numeroita pinosta puuttuu tai mitä niissä on vv. 1971-2004. Olen nyt pystynyt heittämään sellaiset lehdet pois, jotka ovat kertakaikkisen risoja, nekin olivat arkistoituna. Lisäksi on taskareita, Roope-setä lukemistoja ja muita sarjakuvalehtiä. Seuraavaksi aion selvittää, olisiko joku kiinnostunut ottamaan nämä, ehkäpä vähän maksamaankin. Tai jos joku kierrätys- tai hyväntekeväisyyskirpputori ottaisi lehdet. Minun on tosi vaikea heittää näitä lehtiroskiin. Tälle vaikeudelle on olemassa selityskin: minulla on Aku Ankka -trauma.

Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.

 

KUMISAAPPAAT

– Äiti kato. Tuo iski suoraan Saimaaseen!

En kerennyt kolmeen laskea, kun pamahti. Jyrinä täytti pään, jaloissa tärähti. Koivut taipuivat.

– Ukko Jumala vetää taivaassa kivirekeä, äiti huusi myrskyn läpi.

Seisoimme kumisaappaat jalassa Parantolan Keittiönpäässä. Siitä näki parhaiten Tiurun selälle eikä salama voinut iskeä päähän, kun oli saappaat. Vielä ei satanut, mutta mustat pilvet vyöryivät taivaan halki. Kohta tulisi vettä ja me juoksisimme takaisin kotiin.

Mökki 50 vuotta

Rakas mökkimme Saimaan rannalla saavutti kesäkuussa kunnioitettavan iän. Isä rakensi saunamökin talkoomiesten kanssa. Hirret oli talvella tuotu jään yli hevosen vetämänä. Verannan pahkaiset tukipuut hän oli ostanut saarelaisilta. Heti alusta alkaen isä kirjoitti saunakirjaa. Joka päivä hän laittoi muutaman rivin kirjaan. Mitä hän oli tehnyt, kuinka monta ja millaista kalaa hän oli pyydystänyt Saimaasta.

Seuraavan vuoden maaliskuussa hän sai valmiiksi kaivon, joka on edelleen täysin toimiva. Muutaman viikon kuluttua kaivon valmistumisesta isää ei enää ollut, hänet oli äkillisesti temmattu pois tästä maailmasta.

Jo viisikymmentä vuotta olemme kaikki kolme sisarusta olleet yhdessä mökillä, nauttineet Saimaan vaihtelevista säistä, kauniista luonnosta ja metsän antimista. Ruuhkavuosina mökilläkin oli ruuhkaa lapsilaumojen ja perheiden kanssa, nykyisin vietämme kesää rauhallisemmissa merkeissä.

Isä ja äiti jättivät meille hienon perinnön. Sekä Saimaan rannan mökin että sopuisan sisarusparven.