Yön viileys viipyy viel’

Kaksikymmentäviisi kertoo mittari. Samanlämpöinen on aamun viileys kuin vesi läheisellä uimarannalla Suolijärvessä. Tällaisen lukeman olen pystynyt säilyttämään asunnossakin viime päiviin saakka. Mutta en enää. Asteen pari lämpö nousee päivän aikana. Odotan vapahduttavaa ukkoskuuroa.

Elementtitalon seinät ovat taatusti lämmenneet viime päivien läkähdyttävässä helteessä. Silti sisällä on helpompi olla. Ulkona läkähdyn läköttävässä liikkumattomassa lämmössä, enää ei apua tuo kadun varjoinen puoli eikä metsäkään. Alkaa ahdistaa, en saa henkeä, päässä jyskyttää. Koiran kieli roikkuu maahan, se yrittää pinnistellä eteenpäin, haluaisi jäädä makaamaan. Vedän sitä perässäni. Hengitys tihenee. Nostan uupuneen koiran syliini. Porraskäytävässä helpottaa, kuumuus on jäänyt lukitun ulko-oven taakse.

Kotkan ruusu

Viikot hujahtavat, taas on perjantai. Alkaako viikko sunnuntaista vai maanantaista? Ihan hiljattain törmäsin siihen, että uusi viikko alkaisi sunnuntaista. Mielestäni maanantai on viikon ensimmäinen päivä. Eikös se ole almanakassakin sillä tavalla?

Kotkan ruusu soi Muistojen bulevardilla. Tämä riipaiseva haikeus sopii aamuni tunnelmaan. Toisaalta se tuo mieleeni iloiset hetket Pietari-Paavalin linnoituksessa, jossa yövyimme Pietarin keväässä vuosia sitten.

Samassa huoneistossa yöpyi nuoria venäläisiä kadetteja äiteineen. Vietimme yhteistä iltaa pikkuruisessa keittiössä ja kilistelimme hilpeissä tunnelmissa vaaleanpunaista shampanjaa. Kadetit lauloivat meille haikeita venäläisiä lauluja. Tuli meidän vuoromme vastata suomalaisella laululla. Yritimme Kotkan ruusua, mutta emme muistaneet sen sanoja…. emmekä muidenkaan rallien, joita yritimme.

Otin mukaan laulukirjoja matkustaessamme seuraavana keväänä Pietariin tanssiryhmän kanssa. Laulu hetki ei kuitenkaan toistunut enää silloin eikä myöhemminkään.

SUUNNITTELUA

Aamut ovat mieleni aktiivisinta aikaa. Olen täynnä energiaa hyvin nukuttujen öiden jälkeen.

Niinpä suunnittelen päiväni ohjelmaa tänäkin aamuna toiveikkaana. Aion vihdoinkin jatkaa ikkunoiden pesua. Ennen sateita ennätin pestä yhden huoneen ikkunan.

Keittiön siivous näin aamutuimaan on myös hyvä idea, koska voin samalla joko kuunnella äänikirjaa tai miettiä omaa hyvin sujunutta kirjoitustani, joka tökkäsi eilen. Pitää vähän miettiä, miten pääsen taas kirjoituksen imuun. Yksi mahdollisuus juolahtikin jo mieleeni. Sitäkin haluan kokeilla tänään.

Kirjoittamisen parissa vierähtää helposti monta tuntia, joten ensin on toteutettava nuo toiset suunnitelmat, muuten ne jäävät tekemättä.

Eikä sovi unohtaa koiraystävää, joka vaatii oman osansa päivän tunneista.

Aamun mietteitä

Neulomisen kuten muidenkin käsitöiden olennainen osa on purkaminen. Ensimmäisen kerran muistan törmänneeni tähän ikävään asiaan ompelukurssilla. Tehtävänä oli housut. Olin leikannut osat kankaasta ja yhdistänyt ensimmäiset osat. En ymmärtänyt, kuinka niistä housut tulisi. Opettaja tuli tarkastamaan ja olin yhdistänyt osat väärinpäin. Purkuun meni, mutta siitä meni kauan aikaa ennenkuin pystyin hyväksymään purkamisen normaaliksi osaksi käsitöitä.

Tämä tuli mieleeni, kun tässä taas jouduin purkamaan neuletta. Olin mitannut hihan pituuden resorin yläpuolelta kun olisi pitänyt mitata työn alusta. Kahdeksan senttiä oli purettava lisäysten saamiseksi oikeisiin kohtiin. Onneksi lanka on hyvää sekä purkaa että poimia silmukat.

Ei hetkauttanut, vaikka vähän kenkutti.

Syksyiset tunnelmat

….jatkuvat. En ole parvekettakaan kunnolla korkannut. Yhdet kahvit olen siellä nauttinut – äitienpäivänä. Ei ole kiirettä ikkunoiden pesullakaan, yhdestä huoneesta olen pessyt.

Ellei minulla olisi koiraa, ulkoilut jäisivät vähiin… jos olisin mökillä, olisin ulkona koko ajan. Sateinen sää kaupungissa ei ole huono vaihtoehto, koska voin palata ulkoilulenkeiltä kuiviin ja lämpimiin huoneisiin. Mökillä olisin sään armoilla, mutta keskellä luontoa koko ajan ilman, että joutuisin erikseen lähtemään metsään.

Tällaista pohdintaa tänään, vaikka mökille lähtö ei ole osaltani ajankohtainen. Oikean jalan polvi on tehnyt tenän. Istun sohvalla, koira kuorsaa vieressäni. Otan esiin neuletyöni ja haen lisää kahvia.

Hyvää päivänjatkoa!

Aamurituaalit

Aivan rättinä eilen kaaduin sänkyyn kymmenen jälkeen. Yritin lukea, mutta ei siitä mitään tullut. Nyt olen aikaisin hereillä ja sehän ei haittaa ollenkaan. Ainoa huono puoli on tuo pimeys. Vielä pari tuntia aikaa auringon nousuun, jota ei tule edes näkymään paksun pilviverhon takaa.

Eiliset liikuntaponnistelut antoivat hyvät unet. Samalla linjalla olisi hyvä jatkaa, vaan kun istuen tehdyt harrasteet ovat niin vetäviä. Lihakset tulivat kyllä kipeiksi ja lonkkakin. Yhden kipulääkkeen otin illalla. Olen jo toista viikkoa ollut ilman lääkkeitä.

Niin monet juovat aamukahvinsa lehtien kera. Olen päässyt ihan kokonaan eroon moisesta tavasta. Minulle tulee kerran viikossa, perjantaisin, ilmestyvä Helsingin Sanomat, jossa riittäisi luettavaa koko viikoksi. Aluksi sitä luinkin, mutta nyt se menee lukemattomana lehtikeräykseen. Olen siis päättänyt olla jatkamatta tilausta.

Aamurituaaleihini kuuluvat ristikot ja välillä myös kirjan luku niinkuin tänä aamunakin. Välillä otan jo aamusta kirjoitushommat esiin. Niinkuin nytkin kirjoittelen tänne piikiikanmaailmaan. Niin ja tärkeä aamurituaali on myös katsastaa Facebookin päivitykset ja ehkä itsekin jotain kirjoittaa. Instagram on myös kiinnostuksen kohteenani, mutta ei enää Pinterest kuten tässä aikaisemmin. Keittiön siivouksen teen yleensä aamuisin, illalla jätän tiskit altaaseen.