Minulle teetetyt ja muita

Tasavallan presidentin puoliso rouva Tellervo Koivisto oli tulossa Hervantaan kylään. Minulla oli kunnia olla mukana seurueessa yhtenä järjestävän yhdistyksen edustajana. Tilaisuus herätti huomiota myös töissä ja minulle teetettiin toiveideni mukaiset, uniikit Lana-kengät. Laukkukin oli samasta nahkasta. Laukkua en nyt löytänyt, mutta yllä on kengät.  Yhtenä vierailukohteena oli Invalidiliiton palvelutalo. Seurue vieraili myös  Postipankin kirjauskeskuksessa. Siellä syötiin lounas. Istuin lounaalla presidentin adjutantin komentajakapteeni Kaskealan vastapäätä. Siinäpä oli miellyttävä mies!

lana1Sensijaan näihin mustiin kenkiin tehty laukku on tallella. Laukkua olen vieläkin silloin tällöin käyttänyt. Jalkani eivät enää siedä kapeita, korkeakorkoisia kenkiä. Joten nämä ovat museokamaa.

 

lana6Sinimustat korkkarit ovat olleet mieluisat. Juhlissa ja tanssikenkinä. Voih. Ei mun käpälä enää näihin mahdu.

lana5Kulahtaneet remmikengät joutaisivat heittää pois.

lana4Mokkanahkaiset pinkit ihanuudet ovat sen sijaan jääneet vähälle käytölle.

Näitäkään tyylikkäitä popoja en ole paljon käyttänyt.lana3

lana7Hassun hauskat ja mieluisat ovat nämä. Ja silloin aikanaan hyvät jalassa.

lana8

Summa summarum. Lana. Made in Finland. Päällinen ja vuori nahkaa.

Mainokset

Lana kuten Lana Turner

Tässä rakennuksessa aloitin tamperelaisen työurani. Ensin katutasossa. Myöhemmin konttori siirtyi toiseen kerrokseen niinkuin minäkin muiden mukana. Naistenlahden voimalaitos oli edelleen työhuoneeni ikkunanäkymä.

Kenkätehdas Lanan perustaja herra Arkia oli ihastunut amerikkalaiseen filmitähteen Lana Turneriin. Tehtaan nimeksi ja maineikkaan tuotteen nimeksi tuli tämän ihastuksen johdosta Lana. Tehdas oli toki vanhempi kuin minun työurani Lanassa. En ollut aikaisemmin työskennellyt yksityisellä sektorilla enkä ollut koskaan edes käynyt tehtaassa.

Aloitin Kenkätehdas Lana Rentto Oy:ssä konttorin esimiehenä toukokuussa 1973, kilometritehtaalle jouduin kolmetoista vuotta myöhemmin, kun tehdas lopetettiin. Tämän päivän taloudellisen tilanteen kurjimuksessa olen monta kertaa muistellut, mistä 1990-luvun lama alkoi ja kuinka se vaikutti elämääni.

Suomalaisilla kenkätehtailla alkoi mennä huonosti jo 1980 -luvun puolivälissä (Lana lopetettiin 1986). Kenkä- tekstiili- ja konepajateollisuus olivat kärsijöitä Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalikaupan loppumisesta. Monella tuotantolaitoksella olivat kaikki marjat samassa korissa…   Lana harjoitti vientikauppaa länsimaihin. Rentto Oy piti tätä tulosyksikköään eräänlaisena lippulaivana muodikkaille jalkineille. Oltiin kilpasilla Palmrothin kanssa muodikkuuden saralla. Hyvinkäällä oleva Kenkätehdas Rentto valmisti Reko-merkkisiä miesten kenkiä ja krouvimpaa naisten saapasta, joiden vienti suuntautui Neuvostoliittoon. Naapurit tarvitsivat jalkineita ja suomalaiset kenkätehtaat olivat täystyöllistettyjä.

Lana oli länsivientiä varten, mutta sitten muuttui suunta ja Lanassakin alettiin tehdä jalkineita itäiselle naapurille. Ehkä Rentto Oy tarvitsi lisää kapasiteettia siihen suuntaan tapahtuvaan kauppaan. Sitä en muista. Mutta syöksykierre alkoi Neuvostoliiton kaupan tyrehtymisestä.

Miten lama vaikutti minun elämääni. Halusimme perheeni kanssa muuttaa hervantalaisesta kolmiosta hervantalaiseen rivitaloasuntoon. Olimme sopineet kaupat uudisrakennukseen tulevasta asunnosta, käsiraha oli maksettu. Sitten vaan kerrostaloasunto myyntiin. Asuntokauppa hyytyi noihin aikoihin totaalisesti. Useat jäivät tässä tilanteessa kahden asunnon loukkuun, sitä emme vielä tienneet, kun jouduimme ilmoittamaan rakennuttajalle Hakalle, ettei kukaan käy edes asuntonäyttelyissä. Hakan asuntomyyjä löysi rivitaloasunnollemme hyvin pian ostajan. Peruimme kaupat ja huokasimme helpotuksesta: saimme käsirahankin takaisin. Tässä samassa kerrostalokolmiossa asustelemme edelleen.

Isoja työpaikkoja lopetettiin. Toimistoalan työttömiä oli paljon. Uudesta työpaikasta ei voinut edes haaveilla. Lanassa ei oltu käytetty tietotekniikkaa, joka tänä päivänä on monelle varmaan hyvin vieras asia. Siitä, mitä tehtiin ennen tietokoneita, voisin kertoa jossain toisessa tarinassa. Olin kauppaopistossa Lappeenrannassa ottanut vapaaehtoiseksi aineeksi ATK:n, mutta ohjelmointi opeista ei ollut kovin paljon hyötyä, kun pöytätietokoneita valmiine sovelluksineen alkoi tulla Suomeen.

Olin Työvoimatoimiston vuoden kestävällä työllistämiskurssilla valmistumassa ATK-sovellusneuvojaksi, kun kurssin loppuvaiheessa alkoi tulla Windows -koneita. Meillä ei sellaisia vielä opetuksessa käytetty. Yhteydet olivat omalta pöydältä keskusyksikköön, jota kautta esim. tulostettiin. Toimittiin DOS:issa.

Työharjoittelun loputtua jäin ATK-töihin harjoittelupaikkaani tilitoimistoon, jossa edelleen toimittiin keskusyksikön kautta.

 

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/1990-luvun-laman-paasyy-erikoinen-idankauppa/

KIPUILUA PARIKYMPPISENÄ

9.9.-65 (torstai)

Syyskuu. Koulukuukausi. Olen onnellinen, kun kaikki sellainen on jo takanapäin ja voin alkaa suunnitella omaa – ikiomaa – elämääni. Mikään koulu ei kahlitse enää. En ole massaa – olen yksilö – kehittyvä yksilö, joka tarvitsee vapaata ilmaa kehittymiseensä ja ajatuksiinsa. Rakastan …

Rakastan elämää, syksyn värejä – vapautta valita tulevaisuus.

Kodin piiri ahdistaa vielä – tunnelma, joka on kiristynyt äärimmilleen. Välillä latautunut vihamielisyys purkautuu joko suureen huutoon tai pelkkiin kyyneliin.

11.9.-65 (lauantai)

Tulevaisuus – jännittävää. Odotusta ja toiveita. Kenties joku toive toteutuu toisen tuhoutuessa. Minulla olisi nyt työpaikka sekä Ruotsissa että Sveitsissä. Mutta … en tiedä, lähdenkö ollenkaan. Pekkaa en haluaisi jättää ja jos lähden, on kihlaus purettava, sillä Pekka ei kuitenkaan luottaisi minuun. Enkä tiedä oikein, luottaisinko itsekään. Mutta taas toisaalta: täällä minulla ei ole työpaikkaa; kotona en halua enää tätä talvea olla. Ja jos emme kerta naimisiinkaan mene, niin miksi en lähtisi.

Paljon riippuu nyt Piitestä: pääseekö hän yliopistoon saksaa lukemaan. Jos hän ei pääse, niin yhdessä lähdemme ja kahden minä kyllä matkaan lähtisin.

18. X 1965 (maanantai)

Olen kyllästyä tähän joutilaisuuteen. Aivan todella. Joskus valitin, kun täytyy lukea niin mielettömästi, nyt vaikka kävisin koulua mieluummin kuin laiskottelisin kaiket päivät täällä kotona. Tulen niin kärttyiseksikin. Mattoa olen kyllä tehnyt ja teen, mutta täytyisi saada jotain aivan säännöllistä työtä kuitenkin.

Kohta olemme olleeet kihloissa kymmenen kuukautta. Rakastan ja olemme melkoisen onnellisia, vaikka riitelemmekin usein. Toistaiseksi ei ole ollut lopullista riitaa – toivon, ettei tulekaan.

Tänään on syksy – on ollut jo aika kauan, mutta myös tänään. Aamulla oli syksy myös sydämessäni, mutta kun soitin Pekalle kaikki tuntuu taas paremmalta.

Joka puolella maailmassa kiehuu. Ja kaiken huippu on se, että joku pyrstötähti lentää hurjalla vauhdilla kohti aurinkoa.

3. XI -65 (tiistai) LAHTI

Olen nyt Lahdessa. Kuinkas sitten sattuikaan!!! Työnvälitystoimisto minut tänne hommasi. Töihin Lahti-Mainos –nimiseen mainostoimistoon. Ja Pekka on Imatralla. Ja minulla on ikävä. Kaikkea sitä päähän pälkähtääkin kuin nyt lähteä tänne, josta ei pääse kuin korkeintaan kerran viikossa kotiin ja Pekan luo. Mutta tämä ei saa vaikuttaa väleihimme. Ei vaikuta ainakaan minun puoleltani. Toivon hartaasti, että Pekkakin ymmärtää ja tulee perässä. Toivon niin ja Rakastan niin.

28.6.1966 (tiistai)

En ole kirjoittanut, sillä ei ole tarvinnut kirjoittaa, mutta tänä päivänä minut on vallannut vanha hyvä kirjoitustunne.

Juhannuksena tuli heitettyä hätäpäissään sormukset pöhheikköön – Pekan sormus löytyi, minun ei. Täytyisi ostaa uusi kuulemma. Ovat osat vähän vaihtuneet – nyt Pekka on se haluaja ja minä olen vastarannan kiiski. Pekka on nyt ollut niin suloinen, että hän sekoittaa ajatukseni melkein. En enää tiedä itsekään, mitä eniten haluan. Luulin, ettei Lahti minun ajatuksiani pysty muuttamaan, mutta ehkä se sittenkin on tehnyt sen. En tiedä – en tiedä.

15.11.1966

Joo –o. On niin kumman tyhjä olo, mutta ei ikävä. Pääni on täynnä uusia suunnitelmia ja olen toiveikas.

Haluan jälleen kerran aloittaa uudella tavalla, haluan jotain uutta tapahtumista. Olen kyllästynyt odottamaan valkoista pukua ja ravaamaan edestakaisin. Mitä merkitystä sillä on, kun ainoa, joka sitoo on ruumiillinen yhteenkuuluvuus. Ajatuksemme kulkevat eri tasolla, erilaisissa toiveissa. Olen kai pettynyt, kun se ei ollutkaan sellaista kuin olin ajatellut.

Olen pettynyt valitsemaani ihmiseen. Olen kyllästynyt selittämään, kuinka hyvä olen, kun en kuitenkaan ole. Haluaisin ihmisen, joka pystyisi vaihtamaan ajatuksia ja mielipiteitä ilman ainaista vaanimista, milloin toinen paljastaa syntinsä jollain mielipiteellään. Tunnen kaiken olevan lamassa; kehitykseni, ajatukseni ja kaikki haluni. Kenties olen taas tekemässä väärää ratkaisua, mutta ei ole oikein, että kaksi nuorta ihmistä – ja yleensä minkään ikäistä – kiduttaa itseään ja toistaan tällä tavalla. Kun ei sovi, niin on turha taistella vastaan. Kyllä nämäkin arvet umpeutuvat, sillä onhan kaikki ollut suloista leikkiä.

Haluaisin löytää ihmisen, joka todella hyväksyy minut. Uskon, että sellainen on jossain, vaikka myönnänkin, että olen todella vaikea tapaus. Pekka kyllä jaksaa hyvin kestää kaikki tyytymättömyyden ilmaisuni, mutta hän ei hyväksy minua – minua itseäni.

Ja toisaalta taas minäkään en hyväksy Häntä. Ihminen, jolla on yhtä vähän yrittämisen halua kuin Hänellä … Voih! Ja sitten myös taloudellinen asema on erilainen, vaikka ero ei olekaan niin suuri kuin sivistyksellinen. Kyllä minun on sanottava, että on vaikea elää ihmisen kanssa, joka tietää vähemmän kuin itse tietää, vaikka en minäkään niin järin paljon tiedä.

Haluan löytää kesyttäjäni.

. . .

Olen kirjoittanut nämä tekstit sellaisenaan suoraan päiväkirjoista. ”Haluan löytää kesyttäjäni” on lause, joka sai sulhaseni täysin sekaisin –  siitä on muistona revityt sivut.

Ulkomaisiin työpaikkoihin haimme lehti-ilmoitusten perusteella. Muistamme Piiten kanssa saaneemme Au Pair -paikat Amerikasta, päiväkirjassa en sellaiseen mainintaan ole vielä törmännyt. Olikohan se Ruotsi silloin yhtä kaukana kuin Amerikka…. työvoimatoimiston kautta sai silloin helposti töitä. Yhdessä me Lahteenkin menimme. Piite Esan kirjapainoon ja minä mainostoimistoon,