Kevät ja helpotuksen huokaus

Ihana näky odotti eilen piha-aidalla, kun saavuin renkaiden vaihdosta. Pyrstön viipottelija lehahti läheisen auton katolle, pyöritteli ja kallisteli päätään. Huomasin toisen, kun se lehahti läheiseen koivuun. Taisin keskeyttää pesäpaikan etsinnän…

Kylmää on, tosi kylmää. Yöksi nostan tomaatin taimet sisälle. Västäräkin mukana sain lupauksen kesästä… kyllä se sieltä tulee.. ja wappuhan on perinteisesti viileä..

Eräänä päivänä juhlin jo varovaisesti ystäväni kanssa uutta kirjaani. Hän vaikuttui, kuinka ison työn olin tehnyt. Luin hänelle joitakin otteita, katselimme valokuvia. Tiedän työni määrän ja olen ylpeä, että se kaikki on nyt kansissa. En kuitenkaan osannut oikein iloita, koska veljeni on kieltänyt kirjan.

Kauniista neilikkakimpusta ja ystäväni sanoista rohkaistuneena ajoin seuraavana päivänä lähes seitsemänkymmenen kilometrin matkan veljeni luokse talvirenkailla. Hän sai minulta ensimmäisen valmiin kirjan. En vakuuttunut, että hän lukisi sen. Pystyimme jo lähestymään arkaa asiaa, mikä häntä närästi käsikirjoituksessa.

Kertojan ääni! Minä olen nainen ja olen yrittänyt kirjoittaa isäni äänellä. Veli sanoi, ettei mies ajattele ja toimi niinkuin kirjoitan, ja etten voi ymmärtää sitä, koska olen nainen. Vihdoinkin nauroimme asialle!! Näinhän se tietysti onkin, etten voi ymmärtää enkä osata.

Yllätyin, että vaimo sai luvan lukea kirjan. Käly ei tunne isäämme eikä tiedä hänen elämästään kuulemma mitään. Odotan mielenkiinnolla, kuinka hän kokee kirjan.

Olisiko juhlan aika

Parin päivän ajan olen tunnustellut kirjan aiheuttamia tunteitani. Olen antanut itselleni aikaa enkä ole revitellyt tietoa uudesta kirjastani.

Luin kirjan alusta loppuun. Minua kiusaa viimeistelemättömyys, kustannustoimittajan puute. Koen, että kirja on vieläkin keskeneräinen. On kuitenkin oltava armollinen itselleen: olen tehnyt parhaani. Muutamat henkilöt siskoni ja veljeni lisäksi lukivat käsikirjoituksen. Sain ristiriitaista palautetta, toisilta vain hyväksyntää. Viime kädessä olen itse vastuussa työni tuotoksesta, sehän on selvä.

Valokuvien laatu ei häirinnyt minua niin paljon kuin ensi kerran selatessa. Sen kuitenkin opin, ettei kuvia kannata laittaa liian pieninä. Tulos on huono.

Huomaan, että pikkuhiljaa alan olla ylpeä tuotoksestani. Ehkä rohkenen myös juhlia sitä.

Kolli kotiin

Odotus kihelmöi palleassani, kun lähdin noutamaan kirjapakettia kylämme R-kioskilta. DHL oli sähköpostilla ja tekstiviestillä ilmoittanut toimittaneensa sen sinne toivomukseni mukaan. Kolli oli lähtenyt Saksasta pikana ja oli perillä viikkoa ennen vahvistettua toimitusaikaa. Tässä hetkessä olin kiitollinen, miten hyvin ja nopeasti loppu sujui.

Pitää muistaa kiittää kontaktihenkilöäni ystävällisestä ymmärryksestä ja opastuksesta ja lupauksen täyttymisestä, ajattelin. Hän nimenomaan oli luvannut nopeuttaa toimitusta enkä oikein ollut uskonut, että se oli mahdollista

Kävelen nykyisin mielelläni asioilleni. Punnitsin mielessäni, millainen kolli oli. Eihän 15 kirjaa voi kauhean paljon painaa. Olin aikaisemmin päivällä kävellyt ystäväni kanssa puolentoista tunnin lenkin ja päätin, että se riitti sille päivälle. Lähdin autolla.

Paketti painoi peräti kuusi ja puoli kiloa. Onneksi olin lähtenyt autolla. Päätin juhlia kirjaa kotonani pullakahveilla ja hain viereisestä leipomokahvilasta vaaleanpunaisella sokerilla kuorrutetun munkin. Ilahdutti, että eilinen leivonnainen maksoi vain yhden euron.

Pakettia avatessa jännäsin, ovatko kirjat tulleet ehjinä perille. Kyllä olivat. Laskin, että määrä oli oikein. Otin päällimmäisen kirjan mukaani parvekkeelle, johon olin kattanut kahvit itselleni.

Kirjan kansi ei ollut sellainen kuin alun perin olin halunnut. Se vähän kismitti, mutta ei kauan jaksanut harmittaa. Olin ylpeä, että olin onnistunut tekemään kirjan käsityönä. Tehnyt vuosia taustatyötä, kirjoittanut tekstit, skannannut ja käsitellyt valokuvat, taittanut kirjan.

Valokuvien laatu oli kannessa hyvä. Selasin kirjaa, kuvat eivät näyttäneet yhtä laadukkailta kirjan sivuilla. Mietin, että olikohan sittenkään ollut järkevää käsitellä kuvia vielä wordissä, kun olin tehnyt sitä jo kuvankäsittelyohjelmassa…. Eilen en vielä malttanut alkaa lukea kirjaa. Huomasin kuitenkin, että loppupuolella yhdestä lauseesta puuttui verbi. Täytyi hyväksyä sekin, että kirja ei ollut virheetön.

Kuten edellisenkin kirjan kohdalla mietin, niin olisi kannattanut painattaa ensin yksi kappale, korjata virheet ja teettää loput. Minulla ei ollut siihen aikaa eikä halua.

Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Lintujen laulua ja muuta taivaallista

Facebook ja Instagram ovat some-kanavani. On kiusallista, että avaan niitä monta kertaa päivässä. Se on ihan älytöntä touhua. Tänä aamuna aurinko paistaa, kevät on parhaimmillaan. Kuuntelin radiosta lintujen laulukonserttiyön tunnelmia ja minulle tuli suuri ikävä metsään ja järven rannalle. En minä täällä kerrostaloasunnon sisällä kuule lintujen laulua kuin radiosta.

Olen viettänyt itse asiassa monta päivää sisällä. Kirjahyllyprojekti oli uskomattoman iso. Nyt mietin vielä, mitä teen poistettujen kanssa. Eilisen päivän tein kotiläksyjä yhdelle kirjoituskurssille ja tänään pitää tehdä toisen kurssin hommat. Oma iso kirjoitustyö on tauolla. Pelkään, että jääköhän se koko kesäksi tauolle. Siihen ei olisi varaa, jos aion saada kirjan valmiiksi.

Laitoin digijärjestelmäkameran akun lataukseen, vielä lataan toisenkin akun valmiiksi. Vaikka älypuhelimen kuvatkin ovat kohtalaisia, niin kameralla otetut ovat kyllä parempilaatuisia.

En aio viettää enää tätä päivää sisällä, vaan lähden metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja kuvaamaan kesän tuloa.

Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

Pääsiäinen

Riemullista pääsiäistä

Pääsiäinen oli pyhä silloin ennen vanhaan, kun olin lapsi ja nuori. Se oli hiljainen juhla, jota vietimme perheen kesken. Vasta toisena pääsiäispäivänä otimme yhteyttä toisiin perheisiin. Vietimme joulun aikaa sillä tavalla samoin, että vasta tapaninpäivänä menimme kylään. Näissä molemmissa juhlissa olivat myös omat ruokaherkkunsa. Meillä ne olivat samoja vuodesta toiseen.

Äiti oli valmistanut mämmiä pääsiäiseksi. Herkuttelimme sillä kerman ja sokerin kanssa. Koko perhe maalasi ison kasan omien kanojemme munia, jotka äiti oli keittänyt sipulivedessä ruskeiksi. Taiteellisia munia sai syödä, jos raaski. Muita erityisiä ruokia en muista pääsiäiseltä. Pajunkissaoksat ja vihertävät koivun oksat koristivat pöytiämme.

Pääsiäinen on nyttemmin maallistunut. Mikään ei ole enää pyhää. Harras olo on ilmeisesti kovin tylsää. Ravintolat ja elokuvateatterit tarjoavat joka päivä huvitusta pitkästymiseen. Ihmiset pääsevät kauppaan kaikkina pyhäpäivinä myös pääsiäisen aikaan. Silloin kun kauppa vapautui sunnuntaipäivien aukiololle, päätin elää kuten ennenkin toisin sanottuna ilman sunnuntaiostoksia. Olen lipsunut tuosta päätöksestä tänä vuonna. Olen yllättynyt, kuinka paljon ihmiset käyvät pyhäisin ostoksilla.

Minunkin pääsiäiseni on maallistunut. Kauppaan en kuitenkaan aikonut mennä.

Olen pessyt kahden päivän aikana parvekelasit sekä keittiön ja olohuoneen ikkunat. Tein lisäksi isomman muutoksen olohuoneessa. Muutos alkoi siitä, etten päässyt ikkunoiden luokse. Olin kerännyt niiden eteen ja koko huoneeseen järkyttävän määrän tavaroita. Vaihdoin järjestyksen toisinpäin. Sen seurauksena minulla on lattiatilaa vaikka tanssit järjestäisin. Tämä ei ollut niin yksinkertainen prosessi kuin miltä se tuossa kuulostaa. Sain purettua ylimääräisiä johtokasoja, siirtelin kirpputorille joutavat tavarat toiseen huoneeseen, joistakin pääsin jopa eroon.

Ehkä joutavat tavarat päätyvät lopulta kaatopaikalle… en motivoidu nyt kirpparipöydän vuokraukseen. Siinäkin on kova homma, kun ensin hinnoittelet, teet pöydän, hoidat sitä, hävität loput. Vuosi sitten minulla oli pöytä kolme viikkoa. Myin reilut 120 tuotetta. Pöytävuokrien jälkeen minulle jäi viisikymppiä. Tavara kiertää, mutta kannattaako se? Ei ainakaan rahallisesti. Ehkä siinä pitää miettiä muitakin arvoja. Toisen roska on toisen aarre.

Seuraavaksi aion käydä kirjahyllyjen kimppuun. Sormeni jo syyhyävät.


Mitä on mielen päällä

Katson ikkunasta. Harmaa sateinen päivä tekee minut onnellisemmaksi kuin aurinkoinen. Luulisi näin keväällä olevan päinvastoin. Mutta aurinko ahdistaa minua. Jestas miten likainen ja pölyinen minun kotini onkaan… Tänään haluan unohtaa likaiset ikkunat ja pölyisen kirjahyllyn. Eivät ne mihinkään katoa. Eikä ulos ole pakko mennä niinkuin aurinkoisella säällä.

Kaksi päivää eli koko viikonlopun olen ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi. En niinkään siivouksen kannalta kuin muiden tekemättömien töiden. Kirjoituksiakaan en ole saanut otettua esille. Mielialani vaihtelevat. Välillä olen lentoon lähdössä, välillä on näitä saamattomuus päiviä. Onneksi kukaan ei vaadi minulta enää mitään. Voin laiskotella, kun siltä tuntuu. Ja ainahan minä jotain näperrän, vaikka käsitöitä.

Eilen iloitsin sorsapariskunnasta jäähän muodostuneessa sulassa, pian ne alkavat rakentaa pesäänsä. Vai tekeekö sorsa pesän… En jaksa tutkia asiaa. Mustarastas vihelteli metsässä. Aurinkoinen rinne oli sinisenään sinivuokkomättäistä ja huomasin ensimmäisen näsiän polun reunalla.

Ei

Kai tämä WordPress toimii vielä samalla tavalla kuin ennenkin. Tätä on kehitetty niin, että pitäisi avata erilaisia lohkoja. En nyt jaksa perehtyä niihin lohkoihin, kirjoittelen kuten tähänkin saakka.

Huomaan nauttivani siitä, että on paljon tekemistä. Täysi kalenteri ensin ahdistaa, kun päällisin puolin näyttää siltä, että aikani ei riitä siihen kaikkeen, mihin olen lupautunut. Sitten kun alan toimittaa niitä asioita, joita viikolle on kertynyt, huomaankin ennättäväni vallan hyvin. Ilman, että tarvitsee karsia mistään. Itse asiassa pysyn paljon virkeämpänä, kun päivät ovat täynnä. Asioiden pitää kuitenkin olla sellaisia, etteivät ne rasita, niiden pitää itse asiassa olla mukavia. Oikeasti haluan tehdä sitä kaikkea, mihin lupaudun. En enää lähde mukaan mihin vain. Osaan sanoa myös ei.


Aamun aurinko

Aika huikea oli auringonnousu tänään jo ennen kahdeksaa. Puoli kahdeksan oli taivaalla vain ruskotusta..

Pakkasta oli parisenkymmentä, kun heräsin herätyskellon soittoon. Aurinko nousi ihan silmissä, kun seurasin. Lämpötila on nyt muutamaa tuntia myöhemmin lähempänä yhtä kymmentä kuin kahta.

Minun oli tänään määrä viedä tyttären kolmetoistavuotias poika liikuntapäivän ulkoiluohjelmaan. Reksi oli koululla eilen kuuluttanut, että jos pakkanen on 15 tai yli, niin ei lähdetä ja oli toivottanut kaikille hyvää hiihtolomaa. Poika oli nostanut peukkua, kun äitinsä oli aamulla mennyt kertomaan 18 asteen pakkasesta. Kuljetuspalvelua ei siis tarvittu.

Sitä minä vaan ihmettelen, että jo 15 asteen pakkanen on liikaa näille nykynuorille. Omana aikanani se raja oli 20 ja taisi olla vielä lapsillanikin. Ilmeisesti tämäkin on osa ilmaston lämpenemistä. Nuorten muotiin eivät kuulu pakkasvarusteet. Niitä ei ole edes hankittu tai jos on, niin eivät pidä kuitenkaan, esim. pipoja ja käsineitä. Tämäkin poika on pitänyt tennareita koko talven eivätkä pukin tuomat villasukat kuulemma mahdu niihin. Ja ovathan nämä talvet olleet melko onnettomia säätilaltaan monta vuotta.

20.2.2019

Sain vaivattomasti unen päästä kiinni viime yönä ja nukuin yli yhdeksään. Tänään on tuullut pohjoisesta niin kylmästi, ettei ole tehnyt mieli ulos ollenkaan, varsinkin kun tiet ovat peilijäätä.

Käsitöiden teko on kutkutellut sormiani jo jonkun aikaa. Varsinkin sen jälkeen, kun sain tietää tulevani isomummoksi jo toisen kerran. Olen hakenut vanhoista käsityölehdistäni mielenkiintoisia malleja ja vihdoin yhtenä iltana löysinkin. Samalla huomasin sormikkaiden ”kädestä pitäen” neulontaohjeet. En ole tehnyt aikaisemmin sormikkaita ja jemmasin ohjeen. Vauvan vaatteiden lankaostoksille minun pitäisi mennä toiselle puolelle kaupunkia eikä se oikein nyt huvita. Kaivelin kuitenkin jälleen kerran lankavarastojani ja löysin sormikkaisiin sopivia lankoja. Samalla huomasin bambulankasäkin, joka on ollut hyllyni perällä jo useampia vuosia. Taidankin kokeilla vauvan nuttua, pöksyjä yms. siitä bambulangasta.

Oikean käden sormikkaan aloituskerrokset ovat jo puikoilla.