Muistojen bulevardi


Suoraan sanoen olen kyllästynyt Radio Suomen päivittäiseen musiikkitarjontaan. En jaksa enää kuunnella nykyiskelmiä, ne ovat keskenään niin samanlaista puuroa, että ne suorastaan jo häiritsevät kuuloelimiä. Ilon pilkahduksena Yle ykköseltä lähetetään aamuisin Muistojen bulevardia. Radio on minulla aika monta tuntia päivässä päällä, tykkään taustamusiikista ja uutisia kuuntelen. Puheohjelmat häiritsevät kirjoitushommiani. Usein suljen radion ja annan korvieni levätä. Minulla ei ole kotona puhekaveria ja menee päiviä, ettei puhelinkaan soi.

Ostin äskettäin uuden levysoittimen, kun vanha lakkasi ihan yllättäen toimimasta. Siinä oli joku sähkövika, jota ei olisi kannattanut edes korjauttaa. Minulla on mukava kokoelma vanhoja vinyylejä nuoruuteni musiikeista ja niitä olen nyt soitellut. Isot viihdeorkesterit olivat jossain vaiheessa suosikkejani. Glenn Miller, Living Strings, George Melachrino ovat vieläkin korvaa miellyttävää taustamusiikkia.

Elviksen Greatest Hits ja elokuvamusiikit kuuden levyn kokoelmana, Ray Charles, Mahalia Jackson, Duke Ellington, Temptations ja monet muut voin nyt kuunnella tunnelman mukaan. Ihanaa!

Kyllä ihminen voi olla onnellinen pienistä asioista.

Nuotiolla veden rajassa

Aika lisääntyi. Eikä siihen sen kummempaa tarvittu kuin päätös siirtää matkalle lähtöä. Päätöksen teki veljeni – en minä. Lähdemme yhtä matkaa. Veli ei kuulostanut ilahtuvan siitä, että haluan viedä kaksi 140 senttistä penkkilautaa mukana. Enpä ole mitannut, mahtuvatko ne autooni. Pirttikaluston hävitin ja nämä säästin nuotion ympärille laitettaviksi. Meillä ei ole grilliä.

Kylläpä odotankin niitä rauhallisia iltoja tuleen tuijottaen, kun edessä aukeaa laaja Saimaan selkä kuin meri ja taivas jatkuu äärettömiin. Illan puna värittää vastakkaisen rannan ja puiden yläpuolelle kohoavan sairaalan, jossa olemme viettäneet lapsuutemme.

Useissa eri vuosien valokuvissa istumme siinä toppatakeissa, pipot päässä juhannusaattoiltaa viettämässä. Kymmeniä vuosia nuorempana istuimme kivillä, pojilla oli kitarat ja laulu raikui rannalla. Nyt haluan istua mukavammin. Kitaransoitto sopii tunnelmaan vieläkin.

Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.

 

Kesäni Margareetan kanssa

Lapsuuden kesiin kuuluivat matkat serkkujen luo maalle Saarijärven Ranta-Hännilään, Salmelaan. Jo kotoa lähdettäessä isä sanoi, että ”Annikan pannu on aina kuumana”. Mitä lähemmäksi kohdetta päästiin, sitä useammin tuo lentävä lause kuultiin.

Matkat tehtiin meidän kantti-kertaa-kantti autolla Margareetalla. Se käynnistettiin kahvalla auton edestä. Vinkkarit olivat sellaiset, että ne nousivat ylös, ei ollut vilkkuvia kääntymisvaloja. Joskus isä näytti merkin kädellään avoimesta ikkunasta.

Joutsenosta Saarijärvelle menevällä hiekkatiellä oli useita taivasmäkiä. Etenkin Keski-Suomessa. Niissä isä pompautti takapenkkiläisiä. Uski-enon pää osui kerran auton kattoon niin, että siitä tuli verta. Kun taivasmäen päällä oli musta pilvi, isä sanoi, että ”Tuohon ylettäisi haravalla”

Kerran Esa-eno ajoi Margareettaa. Isä ei ollut silloin mukana. Vain lapset ja Tyyne-äiti. Eno oli varovainen kuski: hän ajoi aivan tien penkalla koko matkan ja hitaasti. Me lapset nukuimme petiksi tasoitetussa auton takaosassa. Yhden mäen alla penkka ei pitänyt ja auto kallistui ojaan. Säikähdin heti hereille, pienemmät eivät olleet moksiskaan. Ei siinä sen kummemmin käynyt. Esa ja Tyyne pistivät tupakaksi ja tuumailivat, mitä seuraavaksi. Esa kävi jossain maalaistalossa pyytämässä apua ja traktori kävi hinaamassa Margareetan ylös ojasta ja taas jatkettiin matkaa.

Kerran isä ajoi oikein tasaista tietä, jossa ei ollut paljon ojiakaan. Molemmilla puolilla oli mäntymetsää silmän kantamattomiin. Mustikan varpuja, sammalta, jokunen kivi tai kanto siellä täällä. Mutta kas! Mikä se tuolla menee. Auton pyörä pyöri ohitsemme. Pian Margareetan vasen takaosa kolahti maahan. Isä käveli tietä eteenpäin ja löysi renkaan tien poskesta. Istuimme mättäillä syömässä eväitä sillä aikaa, kun isä laittoi renkaan paikoilleen. Ja taas jatkettiin matkaa.

Saavuimme Saarijärven kirkolle. Isä-Ilmari pysäytti kaupan kohdalla ja haki Salmelan postit. Ainakin Sampo-lehti tuli, jos ei muuta.

Vatsaa alkoi kihelmöidä viimeistään siinä vaiheessa, kun ajoimme mäkeä alas Matosalmen lossille. Kurkistelimme auton ikkunoista, nouseeko rantasaunan tai tuvan piipusta savua tai kulkeeko joku pihassa tai onko Kurjenkalliolla joku onkimassa. Lossimatka oli jännittävä ja vähän pelottavakin. Isä meni autosta ulos juttelemaan lossarin kanssa ja antoi usein rahaakin hänelle. Meitä huolestutti, ennättääkö isä takaisin autoon ennen kuin lossi kolahtaa laituriin.

Peukalomäessä Margareetta nikotteli, mutta nousi kuin nousikin joka kesä tuon kippuraisen mäen. Mäen päällä oli Hilman mökki, joka kovilla ukonilmoilla joutui usein salamoiden kohteeksi. Kerran salama iski mökin takana olevaan mäntyyn, kuori sen ja kynsi ojan mökin nurkalle saakka. Silloin käytiin ihmettelemässä Hilman seinäkelloa, jonka punnukset olivat jäykistyneet salaman iskusta.

Salmelan niityllä kasvoi päivänkakkaroita niin paljon, ettei missään muualla, taivas oli sininen ja järven vesi lämpimämpää kuin Saimaassa. Monet päivät istuimme serkkujen kanssa Kurjenkalliolla narraamassa ahvenia. Saimme käydä nukkumaan tai valvoa yöt läpeensä, miten vaan huvitti. Haimme ruokakomerosta syötävää, kun tuli nälkä.

Uimme päivät pääksytysten. Lämmitimme keskenämme rantasaunan. Keräsimme isoja kukkakimppuja. Pelasimme korttia, kun vanhempien silmä vältti. Juoksentelimme paljain jaloin ja olimme kaiken kaikkiaan onnellisia. Saarijärven Salmelassa serkkujen luona sain kokea sellaista vapautta, jota  omassa sairaalaympäristössä ei ollut.

50 vuotta sitten (juhannuksen paikkeilla)

23.6.65 (keskiviikko)

Sateisena kesäkuun päivänä olen yksin kotini valtias. Kaikki toiset nauttivat saarioloista.  Minun matkani päätyi tänään kotiin. Meillä on niin vähän aikaa – niin vähän päiviä. Haluan ne kaikki – joka ikisen päivän elää niin tarkkaan, että tunnen eläneeni kesän, viimeisen kesän, jonka jälkeen alkaa tie – suora,  päämäärätön ja loppumaton tie. Ihmiset kulkevat vain ohitse ja Rakkain ei koskaan saa kiinni, vaikka kulkuni on hidasta.

Haluan elää ja haluan löytää uuden toisenlaisen elämän. Kenties löydän työn, joka täyttää minut – kenties opiskelut tulevat keskeisiksi – kenties vain harhailen ja harhailen etsien Onnea, joka on niin katoavainen. Mutta en halua kuolla – vielä.

50 vuotta sitten

11.6.65 (perjantai)

Tällaistako on siis elämä. Eikö tältä planeetalta, tältä aikakaudelta löydy onnea – todellista aitoa onnea? Kaikki on kuitenkin viime kädessä teeskentelyä ja niin katoavaa. Juuri kun luulee saaneensa kiintopisteen, se hajoaa ja silmät avautuvat yhä uudelleen kuitenkaan tajuamatta.

En usko, että tästä maailmasta löydän onnea, jota jokainen etsii. Kun rakastaa, tuntuu kaikki vielä epätodellisemmalta – kaikki totuus. Ja kun luulee saavansa Rakkautta – todellista Rakkautta, sellaista jota itse haluaa antaa, on jokainen kolaus vielä tuntuvampi.

Olen kuullut, että onni on katoavaista kuten kauneuskin, mutta luonnon kauneus silti säilyy. Onni vain katoaa ja juuri nyt tuntuu, etten koskaan saa olla onnellinen siten kuin haluan, enkä koskaan saa sellaista Rakkautta osakseni kuin kuvittelin sen olevan ja kuvittelen yhä. Minun rakkauteni kohdistuu kai väärään henkilöön, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi kohdallaan.