”Koulu Kosken kainalossa”

Eilisellä kirjoituskurssin tapaamisella koin ahaa-elämyksen.

Kurssilla kirjoitetaan muistoja. Itse olen keskittynyt lapsuus- ja vähän nuoruusmuistoihinkin. Tampereelle olen muuttanut 42 vuotta sitten Joutsenosta. Aika monet kirjoittajista ovat pirkanmaalaisia ja jutut liikkuvat tämän paikkakunnan ihmisissä ja paikoissa.

Uusi tuttavuus, kurssilainen Marja, on Rautjärveltä ja hänen eilinen tekstinsä kertoi Topista, meidän molempien käymän koulun rehtorista. Riemastuin, ilostuin. Saimme hetken jutella yhteisistä muistoistamme. Ope kysyi, onkohan Topista kirjoitettu kirjaa. Kerroin otsikossa olevista Imatran Yhteiskoulun Perinnekillan julkaisuista, jotka ovat kirjahyllyssäni. Vien ne seuraavalle tunnille katsottavaksi.

Tulin kotiin, etsin kirjat; ei niissä paljon etsimistä ollut, koska muistin missä kohtaa hyllyä ne ovat. Istuin nojatuoliin ja aloin lukea. Topista on tosiaan monta juttua. Mutta kirjassa on huikeita kirjoituksia muistakin koulumme persoonista ja mukavaa ajankuvaa Imatralta. Eilisen iltapäivän nauroin sydämeni pohjasta, kun luin kirjoja. Voi että se teki hyvää.

Meillä on täällä Blogistaniassa muisteluryhmä, joka sai alkunsa eräästä riemuylioppilasjuhlasta. Siihen ovat osallistuneet kirjoituksillaan Heli (Verkkoihmisen Palapeli)  Eeva (Heili Karjalasta) Ilmo ja minä. Muita osallistujia on tullut mukaan lähinnä kommenttien kautta.

p.s. Eevalta löytyy myös hulvattoman hauska kirjoitus jälkimmäisessä noista julkaisuista.

Toisen kerran seiskalla

valse-tristeOikein ihanalle vuosikurssille päädyin luokalle jäännin kautta. En kuitenkaan koskaan lakannut ikävöimästä entisiä kavereita. Osa jäi keskikouluun, tässä jäin minä. Onneksi olemme viime vuosina jälleen löytäneet toisemme.

↑(päiväkirja 5.9.63)

VIIB+nimetKatsoessani tätä uuden seiskaluokkani kuvaa olen edelleenkin iloinen ajasta, jonka heidän kanssaan vietin.  Niin monta rakasta kaveria tässäkin luokassa oli. VII B 1963-64

IYL:n opettajat olivat vuonna 1963 nämä.opet63

Ylhäällä artikkelikuvassa IYL:n maineikas pesäpallojoukkue, joka voitti  Suomen koulujen mestaruuden jonain vuonna. Sain tänään sähköpostiviestin  Epolta (4. oikealta), hän kertoo, kuinka asian laita oikeasti oli.  Kiitos Epo, että sain luvan julkaista viestisi. Se tuo arvokkaan lisän muisteluihini.

Terve Pirjo.

Mieltäni lämmittää se, että koulun tytöt pitivät meitä pesäpallon koulujen mestarina. Kun katselen kädessäni HOPEISTA mitalia vuodelta 1962 minua hävettää suoritus Vimpelissä. Valmistautuminen kyseiseen otteluun ei mennyt oikein putkeen, mutta ilta ja yö Äänekoskella olivat hauskoja!!!!!!!!!!!

Miltei sama joukkue voitti sitten seuraavana vuonna pesäpallon nuorten SM-kullan ja koulu sai siitä hiukan positiivista mainetta. 
IYL voitti sitten 70-luvun alussa koulujen mestaruuden ja kävin onnittelemassa Saksasen Penaa. Aistin hänen tyytyväisyyden. Vanhat oli unohdettu.
terv. epo
Tästä tuli mieleeni, että tytöt eivät päässeet mukaan Vimpelin bussiin. Ehkä tulos olisi ollut toisenlainen, jos olisimme olleet kannustamassa suosikkejamme.

luokkaretki64_valvojatKeväällä 1963 luokkamme teki retken johonkin. En tiedä, mihin, mutta tässä on muutama kuva tuolta retkeltä. Mukana oli kaksi opea valvojina.

 

luokkaretki64_nuotiollaTaisi olla lämmin päivä, kun ollaan uikkareissa.

luokkaretki64_kalliollaReiskan kanssa kalliolla radiota kuuntelemassa.

Eka kerran seiskalla

7B_62-63VII B 1962-1963 tyttöluokka. Tässä Pii Kiikan runo luokanvalvojalle:

Oi Peltsu, Peltsu oi – sun nimes soi mun mielessäin.  /   Ruokaa rakastat sen näkee kyllä – on vanha harmaa puku yllä.  /   Se kulunut jo on ja muoditon – hyi olkoon. Kun karttakeppiä sä heilutat, niin kaikki nauravat   /   mut kun sä suutut ja vallan mustaks muutut   /   niin kyllä tytöt hiljenee, heikommat jo kalpenee   /   pian taas sun ilmees muuttuu – et taida olla pitkävihainen.

Syyskuussa teimme sieniretken Valkamaanvalkama. Päiväkirja kertoo:”Helistin suoritti viime sunnuntaina ihanan sieniretken Viikan mökille. (Huom! Helistin on Kuhan käsialaa, mutta kuvaa hyvin meitä). Meillä on uusi tunnuslausekin, joka syntyi siellä luonnon inspiroimana. Räiskälepannumme oli kadonnut ja lause kuuluu ”Kuka on raiskannut räiskälepannun”. Harharetkemme oli todella repäisevä. Menimme sinne, söimme niin paljon kuin napa veti ja tulimme takaisin.”

laikonretkiLokakuussa teimme viikonloppuretken Laikkoon. Entiselle tiilitehtaalle. Pelasimme spiritismiä, söimme eväät ja poltimme savukkeita seitsemän toppaa.

Järjestimme hippoja seurataloilla, työnjohtajakerhoilla, mökeillä, joskus jonkun kotonakin. Söimme nyyttikestituomisia, tanssimme, soitimme levyjä, pelasimme seuraleikkejä esim. pullonpyöritystä.twist

Ylhäällä oleva artikkelikuva on Korvenkylän seuratalolla pidetyistä pikkujouluhipoista. Samoin twistaajien kuva.

Joskus juhlissa oli alkoholia, juhlatsitä saattoi olla jollain poikaryhmällä tai yksittäisellä tyypillä. Yleensä ottaen olimme liian nuoria Alkon asiakkaiksi.

Lokakuussa 1962 tapasin Töllillä elämäni kohtalon, päiväkirjan mukaan ihannemieheni Pekan. (Josta paljon myöhemmin tuli oikeastikin mieheni). Marraskuussa tapasin Töllillä Matin (sellaisen vaalean, suloisen pojan), josta myös tuli kohtaloni,  koulunkäyntini kannalta nimittäin. Jäin luokalleni.

Nämä molemmat kaksi heilaani olivat työläisiä ja tekivät jo seurustelun alkuvaiheessa hyvin selväksi sen, että työläinen ja teini eivät voi styylata. Minä parhaani mukaan yritin todistaa heidän väitteensä vääriksi, kohtalokkain seurauksin näin jälkikäteen ajatellen.

Lukioon

En lopettanut keskikouluun, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Lukiossa tuli jako uusiin luokkiin, kieli- ja matematiikkalinjat eriytyivät. Minun olisi tehnyt mieli mennä matikkalinjalle, koska en ollut kielissä erityisen hyvä. Olisin kuitenkin joutunut lukemaan kemiaa ja fysiikkaa – ne taas eivät kiinnostaneet laisinkaan. Siispä aloitin kielilinjan. Uusina kielinä tulivat englanti ja ranska. Keskikoulussa olin äidinkielen lisäksi lukenut pakollista ruotsia ja saksaa – ns. pitkää saksaa.

Kuudennen luokan kuva VI-luokkaoli pitkään kadoksissa, löysin sen äidin jäämistöstä likaisena ja revittynä. Se on varmaankin löytynyt maamökin lattialta. Muistan, että inhosin tätä kuvaa. En halunnut nähdä itseäni tuon näköisenä.

Lueskelin äsken päiväkirjaa.  Vatvotaan ja vaihdetaan poikia, puhutaan selän takana. Kauheeta säätämistä, kuten nykyään sanottaisiin. Jotenkin näissä kohdin inhottava ahdistus hiipii mieleen. Keskikoulussa oli vielä hauskaa… ei enää. Ydinsodan pelkokin leijui, Neuvostoliitto antoi nootin Suomelle.

”Nyt ei ole sota enää kovinkaan kaukana, se on aivan näiden kuukausien juttu. Ei varmaankaan mene enää kauankaan aikaa, kun Neuvostoliiton joukot miehittävät Suomen.” (Pii Kiikka 31.10.61) Parantolassa näytettiin valistusfilmejä, miten pitää suojautua, kun ydinpommi räjähtää. Vieläkin muistan sellaisen neuvon, että sisätiloissa pitää mennä makaamaan sen seinän viereen, missä päin on räjähtänyt – sillä tavoin ydinlaskeuma leijailee yli.

manni,pike,eppis

 

Kaverit vaihtuivat osittain. Manni, Eppis ja Pike iloisina meidän ulko-ovella.

 

erahiihto_

 Erähiihdon kunniakirjan koululaisten laturetkeltä on  allekirjoittanut jumppamaikkamme Elise Närhi.

 

Kevään 1962 pyöräretki suuntautui Utulaan. Kuvassa me luokkakaverit olemme koulun pihalla lähtötunnelmissa.

utulaan

kevat62

Pii Kiikka 16-vuotiaana. Äidin tekemä ruskea jakkupuku on yllä ja rakastamani ruskeat tanssikengät jalassa. Rusketus on peräisin Utulan retkeltä.

Lisään tähän loppuun valokuvassa olevien henkilöiden nimet, pari on epävarmaa, mutta aika hyvin muistan. Liiva, Pike, Rauni, Heli, Sope, Harri, Lauri, Liisa, Maila, Lissu, Tytti, Piite, Laina, Tatsu, Marja, Hele, Tarja, Leena, Ulla, Liisa, Auli, Maila, Riitta, Kipa, Kapu

Yo-ainekirjoitusten arviointi

Meillä Tampereella keskustellaan ylioppilaskokeiden äidinkielen arvioinnista. Ensin Aamulehden kolumnisti Tiina Keskinen moitti ädinkielen sensoreita salaseuraksi (12.4.) ja kaipasi läpinäkyvyyttä arvosteluun. Eilen julkaistiin ”salaseuran” jäsenten vastaus aiheesta. Siinä he monin argumentein todistavat, että arviointijärjestelmä on varsin läpinäkyvä. Esseen arviointikriteerit ovat nykyisin julkisia ja löytyvät Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta.

Viisikymmentä vuotta sitten mieleeni ei olisi tullut edes omien opettajien arvioita epäillä, saati sitten Helsingissä kokoontuvan raadin. Ei äidinkielessä eikä muissakaan aineissa. Aina sain mitä ansaitsin.

Nyt olen alkanut miettiä, mitä olenkaan kirjoittanut ”Vaaran viehätyksestä”, kun se oli aineeni aihe. Minulle on jäänyt sellainen käsitys, että esseellä tai siis aineella kuten silloin sanottiin, punnittiin abiturientin kypsyys. Kielet, matematiikka ja reaali olivat enemmän tietopohjaisia. Ainekirjoituksen aihevalikoimaan sisältyi silloin vuonna 1965 enempi niitä tietopohjaisia aiheita kuin vapaa, jonka minä valitsin. Vuosien varrella olen kohdannut vain yhden ihmisen, joka myös kirjoitti Vaaran viehätyksestä. Ehkä se oli riski, mutta se kannatti ottaa.

Kiinnostaisi kyllä lukea sekin, minkälaista kypsyyttä olen osoittanut kirkkohistorian ja psykologian kysymyksiin vastatessani. Omista äitini jemmaamista arkistoista löysin reaalikokeen kysymykset. Valitettavasti leikkeessä ei ole vuosilukua, niin en voi olla ihan varma, että nämä ovat juuri vuoden 1965 kysymykset. Joitakin olen ympyröinyt, ehkä niihin olen vastannut.

reaalikokeen kysymyksetEi tarvitse hakea suurennuslasia. Kuva suurenee luettavaksi pari kertaa klikkaamalla.