Pääsiäinen

Riemullista pääsiäistä

Pääsiäinen oli pyhä silloin ennen vanhaan, kun olin lapsi ja nuori. Se oli hiljainen juhla, jota vietimme perheen kesken. Vasta toisena pääsiäispäivänä otimme yhteyttä toisiin perheisiin. Vietimme joulun aikaa sillä tavalla samoin, että vasta tapaninpäivänä menimme kylään. Näissä molemmissa juhlissa olivat myös omat ruokaherkkunsa. Meillä ne olivat samoja vuodesta toiseen.

Äiti oli valmistanut mämmiä pääsiäiseksi. Herkuttelimme sillä kerman ja sokerin kanssa. Koko perhe maalasi ison kasan omien kanojemme munia, jotka äiti oli keittänyt sipulivedessä ruskeiksi. Taiteellisia munia sai syödä, jos raaski. Muita erityisiä ruokia en muista pääsiäiseltä. Pajunkissaoksat ja vihertävät koivun oksat koristivat pöytiämme.

Pääsiäinen on nyttemmin maallistunut. Mikään ei ole enää pyhää. Harras olo on ilmeisesti kovin tylsää. Ravintolat ja elokuvateatterit tarjoavat joka päivä huvitusta pitkästymiseen. Ihmiset pääsevät kauppaan kaikkina pyhäpäivinä myös pääsiäisen aikaan. Silloin kun kauppa vapautui sunnuntaipäivien aukiololle, päätin elää kuten ennenkin toisin sanottuna ilman sunnuntaiostoksia. Olen lipsunut tuosta päätöksestä tänä vuonna. Olen yllättynyt, kuinka paljon ihmiset käyvät pyhäisin ostoksilla.

Minunkin pääsiäiseni on maallistunut. Kauppaan en kuitenkaan aikonut mennä.

Olen pessyt kahden päivän aikana parvekelasit sekä keittiön ja olohuoneen ikkunat. Tein lisäksi isomman muutoksen olohuoneessa. Muutos alkoi siitä, etten päässyt ikkunoiden luokse. Olin kerännyt niiden eteen ja koko huoneeseen järkyttävän määrän tavaroita. Vaihdoin järjestyksen toisinpäin. Sen seurauksena minulla on lattiatilaa vaikka tanssit järjestäisin. Tämä ei ollut niin yksinkertainen prosessi kuin miltä se tuossa kuulostaa. Sain purettua ylimääräisiä johtokasoja, siirtelin kirpputorille joutavat tavarat toiseen huoneeseen, joistakin pääsin jopa eroon.

Ehkä joutavat tavarat päätyvät lopulta kaatopaikalle… en motivoidu nyt kirpparipöydän vuokraukseen. Siinäkin on kova homma, kun ensin hinnoittelet, teet pöydän, hoidat sitä, hävität loput. Vuosi sitten minulla oli pöytä kolme viikkoa. Myin reilut 120 tuotetta. Pöytävuokrien jälkeen minulle jäi viisikymppiä. Tavara kiertää, mutta kannattaako se? Ei ainakaan rahallisesti. Ehkä siinä pitää miettiä muitakin arvoja. Toisen roska on toisen aarre.

Seuraavaksi aion käydä kirjahyllyjen kimppuun. Sormeni jo syyhyävät.


Aku Ankka trauma

Olen alkanut purkaa arkistoja. Vihdoinkin olen siinä vaiheessa elämää, että pystyn pikkuhiljaa edistämään säilyttämieni papereiden ja tavaroiden hävittämistä. Mikä riesa ne tulisivatkaan olemaan jälkipolville. Eilisessä puhelussa kouluaikainen kaverini kutsui tätä kuolinsiivoukseksi. Hänkin on aloittelemassa.

Äitini teki kuolinsiivousta monta vuotta. Hän oli onneksi jättänyt dokumentteja, valokuvia ja muutakin tavaraa, vaikka mielestäni oli hävittänyt liikaakin. Olisin halunnut äidin säilyttävän kaikki isän kirjoittamat lehtiartikkelit. Ehkä äiti ei arvostanut sanomalehtiä tai ehkä isäni ei ollut säilyttänyt niitä. Tyhjentäessämme siskon kanssa äidin asuntoa päivittelimme tavaroiden määrää ja ihmettelimme, mitä hän oli muka hävittänyt. Onneksi sain hillittyä hävitysvimmamme ja siirsimme osan arkistoista omiin koteihimme.

Tiedän, että minun lapseni eivät ala arkistoja penkoa, vaan tilaavat siirtolavan pihaan ja heittävät kaiken pois. Niin he ovat ainakin sanoneet. Olen jättänyt jokaiselle lapselleni heidän omia koulumuistojaan, ne ovat vielä muovikasseissa ja hyllyillä. Äiti oli arkistonut meille jokaiselle kolmelle lapselle yhden ison pahvilaatikollisen muistoja. Löysimme jopa herbaariomme. Pahvilaatikkoaarrearkku oli suurenmoinen teko äidiltäni, joka muutti arkistojen kanssa sairaalan virkasuhdeasunnosta kerrostalokaksioon. Siellä hänellä oli onneksi iso varastotila. Oli ihana löytää laskentovihkoja, piirustuksia, kirjoituksia ja jokunen koulukirjakin pahvilaatikosta.

Kuolintyhjennykseni tai paremminkin elintilan raivaukseni etenee. Ensimmäinen hävityksen kohteeni olivat kirjaani liittyvät paperit. Sen olin päättänyt tehdä heti ensimmäiseksi, kun saan kirjan käsistäni. Kaksi muovikassillista tulostettuja papereita, muistiinpanoja, sanomalehtikopioita yms. tyhjensin kirjailijan kammiostani. Siitä alkoi prosessi, jonka syntymistä olen odottanut hyvän tovin. Ensin töytäisin vaate- ja kenkävarastoihin. Se prosessi ei ole vielä lopussa, mieheni huone on tyhjentämättä. Hän ei ole kahteen ja puoleen vuoteen asunut täällä, mutta on vielä hengissä. Hetken tuumailtuani päätin keskittyä omiin arkistoihini ennenkuin siirryn tuon toisen jemmarin tavaroihin.

Huomasin, että aloin siirrellä tavaroita paikasta toiseen. En vielä parempaan pystynyt. Ajattelin, että tämä ei kerta kaikkiaan vetele ja tartuin vaatehuoneen lehtiarkistoihin. Olen jo kolme päivää järjestänyt Aku Ankka -lehtiä neljältä vuosikymmeneltä numeroittain vuosipinoihin. Olen kirjoittanut päälle laput, mitä numeroita pinosta puuttuu tai mitä niissä on vv. 1971-2004. Olen nyt pystynyt heittämään sellaiset lehdet pois, jotka ovat kertakaikkisen risoja, nekin olivat arkistoituna. Lisäksi on taskareita, Roope-setä lukemistoja ja muita sarjakuvalehtiä. Seuraavaksi aion selvittää, olisiko joku kiinnostunut ottamaan nämä, ehkäpä vähän maksamaankin. Tai jos joku kierrätys- tai hyväntekeväisyyskirpputori ottaisi lehdet. Minun on tosi vaikea heittää näitä lehtiroskiin. Tälle vaikeudelle on olemassa selityskin: minulla on Aku Ankka -trauma.

Luomisen tuskaa

Ristiriitainen ja häkeltynyt olo on eilisen tekstipalautteen jälkeen. Olin niin iloinen, että olin saanut kirjoitettua vanhempieni sota-aikojen muistoja romaanin muotoon, en omiani enhän ollut vielä syntynytkään.Tekemäni työ sai hyvän palautteen, mutta lähdin liian kaukaa. Sain ohjeen, että nämä pitäisi rajata pois ja aloittaa kertomus siitä, mikä alunperin oli tarkoitukseni. Kirjoittaa katoavasta lapsuusmiljööstäni.

Olin jo pitänyt lapsuusmuistojani melko valmiina. Tänään kun otin ne uudelleen esille, huomaan, että muokkaustyötä on paljon jäljellä. En oikein tiedä, miten voisin edes aloittaa, kun jätän pois nuo aiheet, joihin olen viime aikoina perehtynyt.  Enkä tiedä, pystynkö romaanimuotoon…

Mistä minä oikein kirjoitan – mikä on pointti? Ja ketkä ovat romaanihenkilöt? Romaani, romaani… tässä samalla tuli mieleen eräs tapahtumasarja, jonka historiallisen totuuden olen jo kirjoittanut. Ehkä aloitan siitä.

Käsikirjoituksen deadline on kuukauden päästä. Viime yönä en saanut nukuttua. Heräsin jo ennen kuutta sekavissa tunnelmissa.

Käsikirjoituksesta

Pari päivää sitten aloin lukea käsistä. Ei se olekaan huono – mistähän minä sellaista kuvittelin. Valmiita sivuja näyttää olevan 75, nyt olen lukenut sivulle 47 ja olen samalla korjaillut jotain. Itse asiassa olen aika innostunut. Soitin jopa kirjoituskaverille, joka aikanaan lupasi lukea tuotokseni. Toiseen lupautuneeseen pitäisi ottaa vielä yhteyttä.

 

Hyvää juhannusta!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN

Keskikesän juhla oli jo lähellä. Asunto oli siivottu lattiasta kattoon, kesäinen kukkakimppu väritti pirttipöytää, kielot tuoksuivat. Tyyne suunnitteli paistavansa munkit ennen iltajuhlia ja kokkoa. Ilmari luki juhannusjuhlailmoituksia Ylä-Vuoksesta. Oli vuosi 1956.

  • Hei tässä on mielenkiintoinen juttu juhannuksen maakuntajuhlasta. Luenko sinullekin, Ilmari vilkaisi Tyyneä.
  • Lue vaan, Tyyne vastasi. – Vaikka me menemme tietysti parantolan kokolle ja sitten mökille yöksi. Missä se maakuntajuhla pidetään?
  • Se on Ukonniemessä ja näkyy varmaan kokkorannasta.
  • No mitä siinä sanotaan, Tyyne kysyi.

Vuosi vuodelta yhä suurempia yleisömääriä kerääviä Ukonniemen perinteellisiä maakuntajuhlia vietetään tänä vuonna juhannusaattona 22. päivänä Tainionkosken Urheilijoiden järjestämänä. Luonnonkauniin Ukonniemen juhlat alkavat kello 18 ja saamillaan varoilla järjestävä seura lähettää urheilijoitaan Suurkisoihin.

  • Kyllä Korven Honkakin tarvitsisi lisärahoitusta Suurkisoja varten, Tyyne huomautti.
  • On meillä rahoitus jo sovittu, Ilmari sanoi.

Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon tunnettujen imatralaisten näyttelijöiden esittämä Pasi Jääskeläisen kirjoittama hauska laulunäytelmä ”Laivan kannella”, jonka on ohjannut teatterinjohtaja Jussi Inkinen. Lisäksi esittävät sirpaleohjelmaa Unto Komulainen, Leo Lastumäki, Olavi Laaksonen, Paula Suotaala ynnä muut. Tilaisuuden kuuluttajana toimii teatterinjohtaja Inkinen. Puolen yön aikoihin sytytetään valtava kokko roihuamaan.

  • Hei tämä on mielenkiintoista, Ilmari innostui. – Sinne on rakennettu lisälava.
  • Ai jaa, Tyyne totesi. – No kukas siellä soittaa.
  • Kotkalainen Mauri Toivosen orkesteri. Laulusolistista ei sanota mitään, onkohan se Toivonen itse.
  • Varmaankin, Tyyne vastasi.
  • Tässä on vielä loppukaneettina, että sinne pääsee hyvin. Luen vielä tämän sinulle.

Kulkuyhteydet juhlapaikalle ovat hyvät, sillä Lappeenrannasta lähtee kaksi tilattua laivaa poimien reitin varrella halukkaat mukaansa Ukonniemeen ja vie sieltä juhlayleisön takaisin. Samoin lukuisat linja-autot välittävät kauppalan alueella liikennettä juhlapaikalle. On siis syytä pitää mielessä nämä juhlat, jotka tarjoavat kaikenikäisille verrattoman hauskan juhannusaaton.

Jätepuista ja parista vanhasta veneestä oli rakennettu iso kokko Vipelen puoleiselle rannalle. Sinne kerääntyivät terveemmät potilaat ja parantolan henkilökunta juhannusjuhliin. Potilas, jonka nimi oli Kettunen, viritteli haitariaan. Potilasyhdistyksen vajaamiehitetty kuoro kajautti laulun, johon juhannusväki yhtyi:

Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.

Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on.

Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii,

Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin.

Naiset olivat pukeutuneet kesäisiin leninkeihin ja miehet vaaleisiin pukuihin. Viipyillen he kuljeskelivat rannalla ja keskustelivat ryhmissä, välillä kuului naurun remahduksia. Isommat pojat heittelivät polvihousuissaan voileipiä tyynelle järvelle. Tytöt heittivät kengät ja polvisukat rannalle, käärivät hameiden helmat alushousujen kuminauhalahkeisiin ja kahlasivat keräämään lumpeita ja ulpukoita. Kaikkein pienimmät olivat äitien helmoissa. Juhlan ainoa virallinen ohjelma oli kokko, kaikki odottivat sen sytytystä. Kirkas pullo siirtyi metsän reunan kumpareella istuvien miesten käsistä toiseen.

Oikealla Ukoskan tanssilava ja sen edessä lautalle rakennettu kokko näkyivät kirkkaina ilta-auringon valossa. Puiset keskimoottoriveneet puksuttelivat jonossa kohti lavaa. Veneiden hankaimiin oli tungettu koivunoksia koristeiksi ja joidenkin perässä liehui Suomen lippu. Iloinen nauru raikui järven pintaa sen hetken, kun vene oli kokolle tulleiden kohdalla. Lapset vilkuttivat veneille.

  • Hei, niemen takaa tulee höyrylaiva, Masa näytti sormella.

Kaikki kääntyivät katsomaan Lepakon niemeen.

  • Sieltä tulee toinenkin, joku huomasi.

Nauru ja laulu kaikuivat jo kaukaa. Lapset juoksivat rantaa pitkin laivoja vastaan ja niiden kanssa yhtä matkaa takaisin kokolle. Piipuista nouseva höyry hajosi kirkkaaseen ilmaan. Kokonaiset ohuehkot koivupuut koristivat alusten keulaa, kummankin takana liehui Suomen lippu. Haitarin kaihoisa ääni soi sekä laivoilla että rannassa. Kapteenit tuuttasivat äänitorvea, kun tulivat kohdalle. Rannalla olijat vilkuttivat molemmilla käsillä ohimeneville höyrylaivoille. Vaaleisiin asuihin pukeutuneet hymyilevät ihmiset vilkuttivat takaisin. Hyvää juhannusta -huudot kaikuivat puolin ja toisin. Ukonniemeä lähestyessään laivat tuuttasivat uudelleen.

Läntisellä taivaalla oli hentoa punerrusta. Tänä yönä ei tulisi pimeää. Vastapäisellä rannalla, Lammassaaren kärjessä, syttyi jo tuli. Ukoskan rannan korkea kokko sytytettäisiin vasta puolen yön aikaan. Lavalta kiiri tanssiin kutsuva musiikki. Pirjo huomasi isän kaihoisan katseen, kun tämä vilkuili lavan suuntaan.

Kymmenen maissa Pirjon isä ja talon autonkuljettaja lähestyivät kokkoa määrätietoisin askelin. Kummallakin oli tulitikkuaski kädessään. Kokon alareunaan oli tungettu isoja tuohia ja miehillä oli käsissään pienempiä. Pian liekki alkoi lepattaa alareunassa. Eikä aikaakaan, kun tuli kohosi kuivia rankoja ylös saakka. Rannalla olijoiden kasvot punertuivat ja silmistä loisti liekkien leikki.

Jälkeenpäin talonmiehen perhe käveli maamökille hevoshaan poikki kukkivien tuomien ja pihlajien alta. Siellä he jatkoivat omaa juhlaansa. Suomen lippu lepäsi tyynessä illassa salkoa pitkin. Mansikat kukkivat, sireenit ja ruusut tuoksuivat huumaavasti. Mustarastas liversi kaihoisasti. Mökin oven molemmin puolin Ilmari oli pystyttänyt koivut, Tyyne oli kattanut lasit ja omenahillomunkit mökin verannalle. Ilmari availi Mannerin limonaditehtaalta hakemiaan makeita juomia ja Tyyne kaatoi kuohuvaa juomaa jokaiselle lasiin. Kun oli herkuteltu, lapset menivät hiljaisina ja väsyneinä nukkumaan. Pirjo katseli vielä hetken mökin ikkunassa, kuinka isä ja äiti istuivat vierekkäin puutarhakeinussa juttelemassa.

 

Saamattomuutta kesäkuussa

Tekee ihmeen hyvää lukea koulutoverin kirjasta lapsuus- ja nuoruusmuistoja. En ole saanut aikaisemmin aloitettua, vaikka Timo Komulaisen kirja on ollut minulla jo keväästä asti yöpöydällä. Kuinka hyvin Timo muistaakaan ja kuinka elävästi kertookaan maalaiskylän elämästä 1950-luvulla. Hänen elämässään on monta yhtymäkohtaa omaani. Sama aika, sama kunta, nuoruudessa sama koulu ja toveriympyrät. Nuoruudessa en vielä ole, luen nyt lapsuusaikaa. Hänen havaintonsa ovat hyvin teräviä jo lapsuudesta asti. Ajankuva on hyvin selkeä, sen ilmaisusta voin ottaa oppia.

Kirjoitan itse eri tyylillä, mutta samasta ajasta. En ole omaa tekstiäni saanut otettua esiin ainakaan kuukauteen. Ehkä olisi joku päivä hyvä lukea yhteen pötköön, mitä olen saanut aikaan. Onko siinä mitään järkeä, tuleeko siitä romaani vai tuleeko mitään. Olen aika synkissä vesissä nyt enkä usko itseeni.

Tämä kesä menee kaupungissa. Koska liikkumiseni on huonoa, en liiku. Ajattelin, että se on hyväkin asia, jää aikaa käsitöille ja kirjoittamiselle. Olohuoneen pöytä on lankoja täynnä ja niitä käytän joka päivä, mitään valmista en ole saanut aikaan. Tietokonetta en edes avaa moneen päivään. Tabletti on tullut sen tilalle. Koneella on romaaniluonnos. Varmuuskopiointia suorittanut ulkoinen kovalevy hajosi ja pitäisi hankkia uusi. En saa hankittua.

Uudesta kauniista saunastani iloitsen. Pystykiuas antaa pehmeät ja ihanat löylyt. Keittiöremontti olisi voinut alkaa jo heinäkuussa. En halunnutkaan sitä vielä, vaikka kirjoitimme jo sopimuksen. Olen liian saamaton keittiötä tyhjentämään, sitä paitsi minun on oltava valmiina, jos sattuisin saamaan nopeasti lonkkaleikkausajan.

Ehkä saan uutta pontta omiinkin puuhiin lukiessani toverini kirjaa. Ja ylipäänsä lukiessa. Sitäkään en saanut tehtyä pitkään aikaan.

 

Katoavaa

Mitäpä minä välittäisin siitä, että lapsuudenkotini rakennukset hajoavat. Nehän ovat vain rakennuksia. Tämä vanha tuberkuloosiparantola on suojelukohde, silti se jätetään ensi syksystä alkaen lämmitystä vaille. Senhän tietää, mitä siitä seuraa. Rapistumista yhä lisää, hometta, hajoamista.

Hätkähdin sitä, että tekeillä oleva kirjani kertoo lapsuudestani tässä talossa ja ympäristössä. Taidan kirjoittaa historiaa. Yht´äkkiä koen, että se mitä teen, onkin tärkeää.

Tämän kuvan olen ottanut lapsuus- ja nuoruuskotini pihassa pari vuotta sitten.