Kaarlo Sarkian syntymäpäivänä

Mua muistatko? Muistatkos, ystäväin,
sinä olleita päiviä silloin?
Miten portaillas poskiimme – on kevätyö –
kukat sireenin lyö?
Kujan muistatko? Kukkulan harjaa päin
käsikkäin miten kuljimme illoin?

4. säkeistö Kaarlo Sarkian runosta Muistatko? liikuttaa minua tänään Sarkian syntymäpäivänä, kun olen eilen käynyt Sarkian lapsuuskodin paikalla ja myös mökissä, jossa hän asui myöhemmin.


Olimme viettäneet kokonaisen päivän kirjallisissa puuhissa Kinnalan Koukulla. Marjolla ja minulla ei ollut mitään kiirettä Sastamalaan, koska linja-automme lähtisi vasta reilun tunnin kuluttua. Ihana Irmeli ystävämme kuskaa meitä tamperelaisia kurssipäivinä Kiikkaan ja takaisin. Tällä kertaa Irmeli ajoi vanhaa Tampereen tietä. Laakeat satakuntalaiset maisemat, keväiset pellot, vanhat talot ja hyvin hoidetut pihat vilahtelivat silmiemme ohitse. Runoilija Kaarlo Sarkian muistomerkki ja museo ovat tämän historiallisen ja kauniin reitin kohokohtia. Onneksi Irmelilläkään ei ollut kiire ja ennätimme pysähdellä.

Toiset jäivät autoon istumaan, kun kiipesin kuvaamaan muistomerkin. Kimppu tuoreita ruusuja nojasi patsaaseen. En käynyt lukemassa siihen kiinnitettyä lappua. Ehkä kukat olivat Kaarlo Sarkia -seuralta, joka on hyvin aktiivinen paikkakunnalla. Ajoimme pienen matkan eteenpäin ja Irmeli pysähtyi museon kohdalle. Pompin ojan yli pihaan kuvaamaan. Kaksi naista saapui paikalle, he olivat tulossa avaamaan ovia. Pääsin siis sattumalta myös museon sisälle.

Tämä kaikki oli minulle erittäin merkityksellistä ja sieluun käypää.

Etsin omia Sarkia -muistojani kotona. En löytänyt kirjahyllystäni yhtään Sarkian runokirjaa. En kyllä sitä odottanutkaan. Olin koonnut nuorena itselleni tärkeitä runoja kansioon. Löysin A5 kokoisen sinisen kansion vaatehuoneen ylähyllyltä. Olin naputtanut kirjoituskoneella melkoisen määrän runoja ruutupapereille. Aila Meriluotoa, Pablo Nerudaa, Elina Vaaraa, Lauri Viitaa, Eila Kivikk’ahoa, Eino Leinoa, Carl Sandburgia, Saima Harmajaa, Eeva-Liisa Manneria ja usean muunkin runoilijan tuotoksia.

Löysin myös Kaarlo Sarkian runoja tästä kansiosta. Muistin säkeitä, joitakin runoja. Tänään minua liikuttaa artikkelin alkuun kirjoittamani.

Seikkailu erämaassa

Pallo piti saada pois paahtavasta keskipäivän paisteesta. Skarabèe, vihreä koppakuoriainen mönki äärettömässä hiekkaerämaassa. Se suunnisti kohti kangastusta, joka välkehti kaukana. Pikku koppis töni päällään ulostepalloa, joka kuorruttui hiekanjyvillä kierros kierrokselta. Pallo kasvoi ja kasvoi. Se kohosi jo korkealle Skarabèen yläpuolelle. Taivaanrannasta lähestyi kamelikaravaani.

Kamelien sorkat painuivat pehmeään hiekkaan. Pöly pöllähteli askel askeleelta lähemmäksi. Skarabèe työnsi suureksi kasvaneen ulostepallon kohtitulevan kamelin sorkan viereen. Pallo pyörähti pölyn voimasta ilmaan, skarabèe tarttui siihen kiinni ja nousi pallon mukana korkeuksiin. Kakkapallo putosi takaisin hiekalle ja skarabèe jäi pallon alle kiinni. Sen jalat sätkivät vimmatusti. Se ei kuullut eikä nähnyt mitään. Karavaanin töminä oli myös kaikonnut. Kamelin selässä istunut skorpiooni oli pudottautunut nähdessään hiekalla vihreän kuoriaisen. Nyt se seisoi hiekalla hölmistyneenä, kun ei enää nähnyt sitä.

Skarabèe oli piilottanut itsensä kamelin jalan jälkeen. Se oli kasannut päälleen hiekkaa ja pysyi ihan liikkumattomana. Se tiesi, että pienikin liike olisi kohtalokas. Skorpiooni kierteli ympäri aavikkoa etsien pikkukuoriaista. Se olisi ollut juuri sopiva suupala. Vihreä skarabèe pysyi ihan yöhön asti paikallaan ja säästi nahkansa.

Näin se oppi rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Niillä ominaisuuksilla oli myöhemmin paljon käyttöä pienen kuoriaisen elämässä.

Luovan kirjoittamisen kurssilla tällä viikolla Kinnalan Koukulla teimme mukavia tehtäviä. Tämä tarina on yksi tuotos sieltä ja olen sen saanut sen julkaisemiseen kahden muun kirjoittajan luvat, itse olen kirjoittanut yhden osion.

Tehtävän anto: kirjoittakaa arpanoppakuvasta tarina, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Kolme kirjoittajaa, joista yksi kirjoittaa alun, antaa paperin seuraavalle kirjoitettavaksi ja hän puolestaan viimeiselle. Kirjoitusaika 10 minuuttia kullakin.

Kokonainen tarina oli näkyvissä vasta kun kaikki osat olivat valmiit. Meidän arpanoppakuvamme oli koppakuoriainen. Tämän artikkelin valokuvan olen ottanut kotona tänä aamuna eikä se liity tarinaan suoranaisesti.