Yön viileys viipyy viel’

Kaksikymmentäviisi kertoo mittari. Samanlämpöinen on aamun viileys kuin vesi läheisellä uimarannalla Suolijärvessä. Tällaisen lukeman olen pystynyt säilyttämään asunnossakin viime päiviin saakka. Mutta en enää. Asteen pari lämpö nousee päivän aikana. Odotan vapahduttavaa ukkoskuuroa.

Elementtitalon seinät ovat taatusti lämmenneet viime päivien läkähdyttävässä helteessä. Silti sisällä on helpompi olla. Ulkona läkähdyn läköttävässä liikkumattomassa lämmössä, enää ei apua tuo kadun varjoinen puoli eikä metsäkään. Alkaa ahdistaa, en saa henkeä, päässä jyskyttää. Koiran kieli roikkuu maahan, se yrittää pinnistellä eteenpäin, haluaisi jäädä makaamaan. Vedän sitä perässäni. Hengitys tihenee. Nostan uupuneen koiran syliini. Porraskäytävässä helpottaa, kuumuus on jäänyt lukitun ulko-oven taakse.

Helle

Parveke kuumenee puoleen päivään mennessä 28 asteeseen, vaikka lämpösäteitä ehkäisevät sälekaihtimet suojaavat pahimmalta. Tämä kulma talosta (pohjois-itä suunta) ja asuntoni pysyy kohtalaisissa lukemissa. 24-25 astetta, tuuletin sekoittaa ilmaa koko ajan. Helle hyökkää kimppuuni, kun astun talosta ulos.

Koiran kanssa hakeudumme varjoisille kujille ja metsään puiden suojaan. Lenkkipolulla ei näy juoksijoita, päästän koiran vapaaksi. Kyykistyn viereen, kun pyöräilijä ohittaa meidät. Lenkkikaverini kiipittelee kuono maassa sinne tänne, pysähtyy nuotiopaikalle tutkimaan, olisiko siellä jotain herkkuja, kaivelee. Pieni vihellys ja se on taas vieressäni. Loppumatkan kaverini läähättää kieli pitkällä, sekin kärsii helteestä.

Jo porraskäytävässä helpottaa, se on huomattavasti viileämpi kuin ulkoilma. Lämpö ei nouse niin kauan kuin ulko-ovi pidetään kiinni.

Jos oikein ahdistaa, menemme hillokellariin jäähdyttelemään.

Ihanaa juhannusta

Helle helli, luonto kukki ja tuoksui. Kokot syttyivät järvien rannoilla ja niemien kärjissä. Haitarin kaihoisat sävelet kiirivät vettä pitkin. Vietettiin mittumaaria, yötöntä yötä.

Tunteilen kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Toisaalta haikeanakin, toisaalta iloitsen vapaudestani tehdä, mitä pidän tärkeänä tässä hetkessä. Pukeudun kesäleninkiin, otan papiljotit pois ja vien ystäväni Pepin kävelylle vehreään luontoon.

Mukavaa oloa ja eloa sinullekin .

Kesän toinen päivä

Vihdoinkin voin nauttia parvekekahvit ilman villasukkia ja muita lämmikkeitä. Jo toisen kerran tänä kesänä. Juhannus on tuloillaan ja piha tuoksuu. Sireenit ja ruusut huumaavat aromeillaan.

Siirrän kirjoitustyöni parvekkeelle. Eilen tuli jumi, jonka aion tänään selvittää. Olin muokannut tekstiä keskeltä alkaen jo aikaisemmin enkä jotenkin muistanut sitä ennenkuin törmäsin siihen. Onneksi koko teksti on tulostettuna. Olen niin kaavoihini (papereihin) kangistunut, etten pysty tietokoneen ruudulla käsittelemään kokonaisuuksia.

Ei portaita

Sataa, sataa ropisee. Pili-pili-pom… lämpötilakin on vähemmän kesäinen. Ei haittaa, päinvastoin. Olen päättänyt jäädä toistaiseksi kaupunkiin. Mökki siintelee taka-ajatuksena, ei edes haaveena. Se on ihan kummallista, olenhan pari kuukautta kesistäni viettänyt Saimaan rannalla lähes koko ikäni.

Ehkä haaveilin vielä muutama viikko sitten lähdöstä ja ajattelin jo ahdistuneena, etten sittenkään ehkä pääse mökille. Nyt olen sinut sen asian kanssa ja kirjoitustyöni on alkanut taas sujua.

Hakeuduin lääkäriin inhottavan, elämää haittaavan polvikivun takia. Röntgenkuvasta selvisi, että polvessa on sekä kulumia että kipuja aiheuttava nivelrikko. Hyvin nopeasti sain ajan fysioterapeutille. Sain häneltä kuntoutusohjeita sekä seuraavan tapaamisajan.

Mökillä on joka paikassa portaita, hyvin korkeitakin. Portaissa kulku on nykytilassani aika epätoivoista. Olen päättänyt pysytellä toistaiseksi kuivissa lämpimissä huoneissa. Koiran kanssa jaloittelen kolmesti päivässä. Liike on lääke myös minun tilanteessani.

Syksyiset tunnelmat

….jatkuvat. En ole parvekettakaan kunnolla korkannut. Yhdet kahvit olen siellä nauttinut – äitienpäivänä. Ei ole kiirettä ikkunoiden pesullakaan, yhdestä huoneesta olen pessyt.

Ellei minulla olisi koiraa, ulkoilut jäisivät vähiin… jos olisin mökillä, olisin ulkona koko ajan. Sateinen sää kaupungissa ei ole huono vaihtoehto, koska voin palata ulkoilulenkeiltä kuiviin ja lämpimiin huoneisiin. Mökillä olisin sään armoilla, mutta keskellä luontoa koko ajan ilman, että joutuisin erikseen lähtemään metsään.

Tällaista pohdintaa tänään, vaikka mökille lähtö ei ole osaltani ajankohtainen. Oikean jalan polvi on tehnyt tenän. Istun sohvalla, koira kuorsaa vieressäni. Otan esiin neuletyöni ja haen lisää kahvia.

Hyvää päivänjatkoa!

Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Kiusanhenki

Tuoretta verta oli saatava, tarve oli taottu sen DNAhan. Se nuolaisi pitkää imupiikkiään, oikoi jäseniään, levitti siipensä ja syöksyi hajua kohti.

Otus tömähti odottamattomasta huitaisusta telttakankaaseen. Se pyöritteli päätään, ojenteli kuutta hentoa raajaansa kutakin vuorotellen ja totesi itsensä ehjäksi. Se pyyhkäisi etujalallaan piikkiä ja oli valmis seuraavaan hyökkäykseen. Oli pimeää, tuttu punainen haju ohjasi sitä kohti ihmisparkaa, joka yritti piiloutua peittojen alle.

Ihmisen kuuloaisti herkistyi, ininä ärsytti suunnattomasti. Kimeä ääni loppui äkisti, kun itikka kömpi kohteen harmittavan runsaisiin hiuksiin. Imupiikki  ei yltänyt mihinkään ja otus nousi taas siivilleen.

  • Voi hemmetti, ihminen manasi ja kopeloi otsalampun.

Inisijä oli painautunut teltan seinään. Ihminen huitaisi. Ilmavirta lennätti kiusanhengen nurkkaan. Se päristeli siipiään, lipoi pitkää pilliään ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.

Ihminen tähtäsi valon ääntä kohti ja nappasi pahalaisen lennosta.

  • No niin. Hyvää yötä, hän ennätti huokaista itselleen ennenkuin nukahti.

Sen pituinen se.

Telttailua

Hän oli jo lapsena tottunut Soputelttaan. 1950-luvulla perheelle hankittu retkeilyjen mainio mahdollistaja palveli viimeisinä vuosinaan itikkasuojana ja lämpimänä nukkumapaikkana, kun se oli pysyvästi koottu vanhan hataran aitan sisälle. Lopulta kangas haurastui niin, etteivät korjaukset enää pitäneet ja he joutuivat luopumaan siitä.

Aitan sisäkatto, seinät ja lattia uusittiin. Aitasta tuli sievä, mutta viileä ja itikkainen.

Kuinka ihmeessä rakennuksesta saisi jälleen nukkuma-aitan. Runsaiden sateiden, tuulien ja itikoiden takia toteuttamisesta ei näyttänyt tulevan mitään.

Hän ymmärsi, että ainoastaan teltta mahdollistaisi aitassa nukkumisen. Keinokuituisessa yöpyminen ei kuitenkaan houkutellut. Hän mietti, onnistuisikohan hän ompelemaan jonkinlaisen. Ehkä jostain löytyisi vanhanaikaista telttakangasta..Silloin hänen päähänsä pälkähti tsekata Tori.fitä. Sieltähän löytyy vaikka mitä. Kuinka ollakaan. Valtakunnan ainoa myytävä Soputeltta löytyi naapurikaupungista.

Hän sai aidon, vanhanaikaisen ja hyväkuntoisen teltan kympillä. Jälleen kerran tuli todistettua, kuinka toisen roska on toisen aarre. Sekä myyjä että ostaja tulivat hyvin onnellisiksi.

Sen pituinen se.

Pieniä iloja

Yksinkertainen elämä ei kaipaa isoja iloja. Lämmin tupa, hyvä kirja. Vastavalmistuneet villasukat, jotka ovat kyllä himpun verran isot jalkaani. Palanen Unescon Geoparkiksi esitettyä maisemaa. Sadepisarat havunneulasissa. Aito, alkuperäinen ja ehjä Soputeltta, joka löytyi Tori.fistä kympillä.

Teltta, joka on vielä hakematta, on kyllä suuri ilo. Mutta aika yllättävästä syystä. Paljastuksen aika on myöhemmin.

Hyvää sadeiltaa ystäväni.