Kaksikymmentäviisi kertoo mittari. Samanlämpöinen on aamun viileys kuin vesi läheisellä uimarannalla Suolijärvessä. Tällaisen lukeman olen pystynyt säilyttämään asunnossakin viime päiviin saakka. Mutta en enää. Asteen pari lämpö nousee päivän aikana. Odotan vapahduttavaa ukkoskuuroa.
Elementtitalon seinät ovat taatusti lämmenneet viime päivien läkähdyttävässä helteessä. Silti sisällä on helpompi olla. Ulkona läkähdyn läköttävässä liikkumattomassa lämmössä, enää ei apua tuo kadun varjoinen puoli eikä metsäkään. Alkaa ahdistaa, en saa henkeä, päässä jyskyttää. Koiran kieli roikkuu maahan, se yrittää pinnistellä eteenpäin, haluaisi jäädä makaamaan. Vedän sitä perässäni. Hengitys tihenee. Nostan uupuneen koiran syliini. Porraskäytävässä helpottaa, kuumuus on jäänyt lukitun ulko-oven taakse.