Mitä on mielen päällä

Katson ikkunasta. Harmaa sateinen päivä tekee minut onnellisemmaksi kuin aurinkoinen. Luulisi näin keväällä olevan päinvastoin. Mutta aurinko ahdistaa minua. Jestas miten likainen ja pölyinen minun kotini onkaan… Tänään haluan unohtaa likaiset ikkunat ja pölyisen kirjahyllyn. Eivät ne mihinkään katoa. Eikä ulos ole pakko mennä niinkuin aurinkoisella säällä.

Kaksi päivää eli koko viikonlopun olen ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi. En niinkään siivouksen kannalta kuin muiden tekemättömien töiden. Kirjoituksiakaan en ole saanut otettua esille. Mielialani vaihtelevat. Välillä olen lentoon lähdössä, välillä on näitä saamattomuus päiviä. Onneksi kukaan ei vaadi minulta enää mitään. Voin laiskotella, kun siltä tuntuu. Ja ainahan minä jotain näperrän, vaikka käsitöitä.

Eilen iloitsin sorsapariskunnasta jäähän muodostuneessa sulassa, pian ne alkavat rakentaa pesäänsä. Vai tekeekö sorsa pesän… En jaksa tutkia asiaa. Mustarastas vihelteli metsässä. Aurinkoinen rinne oli sinisenään sinivuokkomättäistä ja huomasin ensimmäisen näsiän polun reunalla.

Kaamoksen loppu

Herään kaamosmasennuksesta kevääseen. Aurinko paistaa, taivas on sininen, lintujen liverrykset ilahduttavat erityisesti. Huomaan, että olen saanut ihan uutta puhtia ja olemisen iloa. En stressaa kirjoituksiani, kun kirjoittelen muitakin tekstejä kuin tuota varsinaista työtä. Olenkohan niistä jo postannut…. Työväenopiston ryhmässä päätimme koota nuoruusantologian. Toisessa opistossa osallistun joululehden tekoon. Lisäksi yritän runoilla ainakin kerran kuukaudessa.

Ihan pieniä ituja nousee jo siivouksenkin suuntaan, hyvänä mallina 1.3. aloittamani tavaroiden hävitys. Ensimmäisenä päivänä yksi tarpeeton tavara, toisena kaksi jne.

Se, että jaksan kiinnostua käsitöistäkin, on selvä merkki piristymisestä. Neulon toista lasten sormikasta, ensimmäinen on lankojen päättelyä vailla. Kunhan nämä ovat valmiit, aloitan jotain vauvajuttuja…

20.2.2019

Sain vaivattomasti unen päästä kiinni viime yönä ja nukuin yli yhdeksään. Tänään on tuullut pohjoisesta niin kylmästi, ettei ole tehnyt mieli ulos ollenkaan, varsinkin kun tiet ovat peilijäätä.

Käsitöiden teko on kutkutellut sormiani jo jonkun aikaa. Varsinkin sen jälkeen, kun sain tietää tulevani isomummoksi jo toisen kerran. Olen hakenut vanhoista käsityölehdistäni mielenkiintoisia malleja ja vihdoin yhtenä iltana löysinkin. Samalla huomasin sormikkaiden ”kädestä pitäen” neulontaohjeet. En ole tehnyt aikaisemmin sormikkaita ja jemmasin ohjeen. Vauvan vaatteiden lankaostoksille minun pitäisi mennä toiselle puolelle kaupunkia eikä se oikein nyt huvita. Kaivelin kuitenkin jälleen kerran lankavarastojani ja löysin sormikkaisiin sopivia lankoja. Samalla huomasin bambulankasäkin, joka on ollut hyllyni perällä jo useampia vuosia. Taidankin kokeilla vauvan nuttua, pöksyjä yms. siitä bambulangasta.

Oikean käden sormikkaan aloituskerrokset ovat jo puikoilla.

Sain pimeimmän ajan sujumaan kirjan parissa

Otin eilen käsityön esiin pitkästä aikaa. Mandala Madnessin toinen peitto on ollut kohta vuoden tekeillä. Mutta sillä ei olekaan deadlinea. Teen kun kerkiän. Eilen kerkesin. Muutama pitkä kerros vielä ja sitten se on valmis. Teen sen neliöksi, edellinen on ympyrä. Pitäneeköhän aloittaa vielä kolmaskin? Lankoja olisi kyllä. Vai tekisinkö välillä tumppuja ja sukkia.

On tämä eläkeläisen elämä oikeastaan aika ihanaa. Jos jotain et saa tehtyä tänään, voit tehdä sen toisena päivänä. Ainoa este on oma mieli. Asioiden on annettava olla, ei niistä kannata stressaantua. Se ei kyllä ole helppoa, kun on sellainen tekeväinen ihminen – ollut ainakin.

Nyt pää humisee, korvat soi ja limaa nousee. Lepopäivä siis tämäkin.

Sain pimeimmän ajan sujumaan kirjan parissa. Se oli kaamokseni pelastus. En minä päivän valoa tarvitse kirjoittaessa enkä kirjoittaessa ajattele, onko päivä pimeä vai valoisa. Uloslähtö ei stressaa hippuakaan, kun on hämärää, sumuista, ja pimeää.

Maanantaiaamu

Kello on puoli yhdeksän. On harmaata ja pimeää. Sadepisaroita ikkunassa. Nautin niin paljon kotona olemisesta, etten lähde mihinkään ylimääräiseen. Sunnuntaipäivät olen pyhittänyt laiskuudelle. Eilinen päivä sujui Skypessä, käsitöitä tehden, Jari Tervon Matriarkkaa lukien ja telkkaria katsoen. Kaikkia erikseen, ei yhtä aikaa. Paitsi, että aloitin neulontatyön, jota pystyn tekemään myös tv:tä katsoessa.

Tänään on pakko lähteä liikkeelle, on kirjastolainojen viimeinen palautuspäivä. Samalla poikkean parilla liikuntatunnilla. Kokeilen, miten kroppa kestää. Jos lisäksi kävelen sinne, niin saan liikuntaa monen päivän edestä.

Lopputarkastuksessa sain hyvät arviot kuntoutumisesta. Leikatun puolen lonkan pieniä lihaksia pitää herätellä ja kuntouttaa. Simpukkaliike onnistuu vain sentin tai kaksi, toisella puolella ei ole mitään vaikeutta nostaa reittä ylös saakka. Coxasta sain Netissä olevan harjoitusohjelman kotona kuntoutumiseen. En ole vielä avannut sitä mutta enhän ole ollut kotonakaan kuin eilisen päivän.

Talvirenkaiden vaihtoaika on huomenna. Aion soittaa myös influenssarokotusajan! Tänä aamuna heräsin taas flunssaisena, vaikka jo muutamana päivänä olen ollut terveempi. Juu, tiedän, ettei flunssassa saa rehkiä… mutta menot on ip. Jospa tää aamutunne menee ohi.

Harmaus ja pimeys eivät ole helpottaneet.

 

Sisäänpäin

Joskus kymmeniä vuosia sitten eräs ystäväpsykologi teki minulle testin. Siitä ilmeni jännällä tavalla, että olen introvertti ja ekstrovertti. Tähän mennessä elämässäni en ole kohdannut omaa sisäänpäin kääntyneisyyttäni. Ennenkuin nyt. Ehkä pieninä vilauksina sellaisina hetkinä, kun olen ollut yksin mökillä.

Nyt kun olen jättäytynyt kotiin tämän kiputilani kanssa, huomaan, että yksinolo on monta vertaa luovempi tila kuin jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Joka aamu herään eloisana ja uteliaana päivään. Edellyttäen, ettei romuna oleva lonkkani vie huomiotani kipuun. En avaa radiota enkä televisiota. Minulle ei tule päivän lehtiä.

Joskus aikanaan tein paljon käsitöitä. Ompelin, kudoin, virkkasin, neuloin, askartelin monenmoista. Kun se aika meni ohi, en kuitenkaan hävittänyt tarvikkeita ja laitteita enkä edes käsityölehtiä. Nyt olen löytänyt uudelleen sen puolen itsestäni. Käsityöt. Tänä aamun pilvisenä hetkenä mietin, että juuri kun olen tämän kahvikupillisen nauttinut, istun nahkanojatuoliini virkkuun pariin. En Mandalan, koska se on valmis. Vaan itse kehittelemäni pienemmän mallin pariin.

Käsityöt ovat tulleet kirjoittamisen tilalle, joka on taustalla. Joinain aamuina huomaan ajattelevani tekeillä olevaa kirjaani.

 

 

Aamupala parvekkeella

Olen onnellinen asuessani kattojen tasalla kuudennessa kerroksessa. Ensimmäisen kerran kolmenkymmenenkuuden vuoden aikana olen huomannut, että täältä näkyy auringonlaskut. Aamuruskot olen tiennyt ja niitä kuvannutkin, mutta en niitäkään näin koillisesta. Kun yö oli lyhimmillään, auringon lasku ja nousu olivat hyvin lähellä toisiaan. Aurinko laski naapurikerrostalon vasemmalle kulmalle ja se nousi saman talon oikealta kulmalta. Tätä en ollut ennen kokenut. Juhannuksiani en ole kaupungissa viettänyt. Olen tottunut olemaan Keskikesän juhlassa veden äärellä, Saimaalla tai Näsijärvellä, siksi en ole tuota taivaan näytelmää täältä kuvannut ennen.

Ihmisen mieli on joustava. Se näköjään sopeutuu uusiin tilanteisiin vanhanakin. Köpöttelen tässä kotona, istun virkkaamassa päivät. Jalkapallo-otteluitakin olen alkanut seurata. Kirjoittamiseen saakka mieli ei yllä. Onneksi on tuo virkkaus ja etenkin Mandala Madness. Ruokia valmistan kellarin ja kaappien varastoista, niin että kaupassa käynnitkin ovat aika harvassa. Siivoa en, sen aika tulee joskus myöhemmin.

Odotan.