Vihdoinkin!

Eilen se alkoi. Työn alla olevan kirjan kirjoittaminen. On päästävä alkamaan seitsemältä aamulla, viimeistään puoli kahdeksan. Silloin se tapahtuu. Ei mitään sijaistoimintoja, ei rentouttavaa värityskirjaa, ei ristikoita eikä käsitöitä. Word kuvaruudulle ja materiaalit käden ulottuville. Tänään jatkoin ja teen sitä niin monta päivää kuin hyvältä tuntuu. Ulkona kävelen pieniä lenkkejä teksti mielessäni ja kamera kädessäni. Olin valmistanut itseäni henkisesti tämän päiväiselle kauppareissulle tänään. Enpä lähdekään, kun tarkistin jääkaapin ja pakastimen syötävät. Yhden erilaisen homman teen: siivoan keittiön.

Voi olla, että vähään aikaan en kirjoita tänne. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

…kun joulukiireet helpottavat…

Aatonaattona 2018

Levottomia unia olen nähnyt viime öinä. Stressiäkö? Nousen yöllä sille yhdelle asialle ja pian olenkin jo täysin hereillä, vaikka yritän pitää silmiäni kiinni. Viime yönä valvoin neljästä lähtien. Tällä kertaa virkistyin siihen, että naapurit juhlivat, ovet paukkuivat, puheet olivat äänekkäitä kuten känniläisillä aina ja hissi kulki ylös-alas-ylös-alas. On sekin, että jouluaamu alkaa humalassa. Voi surku. Ei sentäs surmattu alakoululaista kuten tänään on tapahtunut jossain päin Suomea kotioloissa. Se on järkyttävä uutinen.

Nousin neljän jälkeen sängystä ja luin sohvatuolilla istuen iltalukemisena pitämääni kirjaa kymmeniä sivuja. Joskus viiden maissa palasin kokeilemaan unta ja vähitellen äänet häipyivät mielestäni. Nukuin kymmeneen ilman pahoja unia.

Olin suunnitellut jatkavani kirjoitushommia heti tänä päivänä. Tein pitkän metsälenkin, söin myöhäisen aamupalan ja avasin tekstin kirjoitusohjelmaan. En ollenkaan pystynyt keskittymään siihen … ehkä sitten huomisaamuna. Tutkin sentäs joitain tietoja sukukirjasta, jotka olivat jääneet painamaan mieltä.

Tehty mikä tehty

Eilen lähetin käsikirjoituksen taittajalle viikon kestäneen loppurutistuksen jälkeen.

Ei kirjaa saa kyllä omin voimin millään täydelliseksi. Välillä tuntui, etten osaa edes kirjoittaa. Siellä oli paljon pientä sälää, jota loppuvaiheessa yritin yhdistellä uusiksi kokonaisuuksiksi. Mitä olisin voinut tehdä toisin, sitä en voi enää ajatella. Tehty mikä tehty. Tämä on niinkuin joku synnytyspuserrus.

Olen viime aikoina käyttänyt työpisteenäni keittiön pöytää. Nostin tietokoneen tähän, kun halusin heti aamusta tarttua töihin. Pöytä pursuaa paperia jos jonkinlaista. On muistiinpanoja, kässäriversioita, vanhoja dokumentteja, pari esimerkkikirjaa, suunnitelmia, sanomalehtiä, kuumemittari, Bafucin-purkki, ristikkokirja, maksamattomia laskuja, verottajan kirjeitä, maistraatin kirjeitä kolme kappaletta. Jospa ensimmäinen päämäärä olisikin pöydän tyhjennys.

Laittaisin pöytäliinan, hakisin kukkakimpun ja sytyttäisin kynttilän.

Kirjapohdintaa

Luin aamun aloitukseksi joitakin tänne kirjoittamiani vanhoja tekstejä. Yhtäkkiä ne tuntuvatkin aika kiinnostavilta. Mielestäni olen onnistunut niiden kirjoittamisessa ehkä paremminkin kuin kirjan tekstien. Olen antanut itselleni vapauden kirjoittaa lennokkaasti. Kirjassa saattaa olla samoja asioita, mutta eri tavalla käsiteltyinä.

Onko kirja itseisarvo? Onko pakko saada tekstinsä kansien väliin? Nykyään useat ihmiset lukevat kirjoja Netistä. – Jos oikein olen ymmärtänyt. Olen joitakin ilmaiskirjoja ladannut koneelleni, yrittänyt lukea, mutta olen huomannut, etten osaa lukea näyttöruudulta. En ole tottunut äänikirjoihinkaan, jotkut ystävät pitävät niistä.

Otin kerran kirjastosta yhden äänikirjan, laitoin sen soittimeen ja otin käsityön esiin. Ajattelin lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Alku meni hyvin. Jossain vaiheessa huomasin, että olin täysin pudonnut tarinasta ja ajatukseni harhailivat ihan omilla teillään. Yritin kyllä muutaman kerran kuunnella, mutta sama ilmiö toistui. En pystynyt kuuntelemaan. Jotkut jopa siivoavat kuulokkeet korvilla.

Istuin eilen kirjani esilukijan kanssa kapakassa. Kahvila, johon olimme sopineet treffit, oli lopetettu. Kaksi muuta kahvilaa niillä paikkeilla eivät olleet sunnuntaisin auki. Menimme siis kulmakuppilaan. Kello oli puoli neljä, pubissa oli aika tyhjää ja vielä rauhallista. Kuuteen saakka käsittelimme käsikirjoitusta, sitten alkoi pubivisa. Siihenkin osallistuimme, huonolla menestyksellä tosin.

Käsikirjoitus sai myönteisen yleisarvion ja lukija koki varsinkin kässärin keskivaiheen yhtenäiseksi ja kiinnostavaksi. Hän oli lukenut sitä kuin valmista kirjaa. Se ilahdutti minua suuresti. Sain todella hyviä vinkkejä häneltä, esim. ajankuvaan liittyviä ja myös sellaisia, mihin hän kaipasi lisätietoa. Minulle tuli korjattavaa ja lisättävää.

On kyllä niin ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka auttavat minua tällä tiellä, jolle olen lähtenyt. Vaude! Nyt taas uusin innoin eteenpäin. Vaikka jouluhan tässä nyt olisi tärkeämpi.

Kässäriä ja joulua

Olin viikon tyttären koiria ja poikia hoitamassa toisella paikkakunnalla. Minulla oli päivisin aikaa käydä tekstiäni läpi. Vaihdoin kaikki nimet. Enpä tiedä, mitä merkitystä sillä on. Ehkä se, että jos joku on tunnistavinaan itsensä ja on kiukkuinen kirjoituksistani, niin voin kertoa, ettei kysymys ole hänestä.

Tänään en voinut olla tarttumatta taas kässäriin. Nyt sovittelin teksteihini otsikoita. Saa nähdä miten se vaikuttaa siihen. Ehkä ihan positiivisesti.

Huomenna saan vielä toiselta lukijaltani palautteen. Tosin käsikirjoituksen se vaihe, jota hän kommentoi, on jo ohi. Mutta kaikki palaute on tärkeää.

Olisi jo korkea aika miettiä joulua. Kauppalistan tein jouluruokien valmistamista varten tarvittavista tuotteista. Muuta en ole tehnyt. Kortitkin jäävät lähettämättä.

Joulu tulla jolkottaa, sitä ei estä mikään. Sehän on ihan vapaaehtoista, miten sen antaa vaikuttaa päivien kulkuun. Ruokia aion valmistaa tyttären luona pidettävälle jouluaterialle. Niitäkään ei kauhean paljon liian aikaisin voi valmistaa. Minulla ei ole ollut tapana pakastaa laatikoita.

Turhaa toiveikkuutta?

Ymmärrän tietysti sen, etteivät kustantamot ennätä jokaiseen tarjoukseen tarttua. Kunhan edes vastaisivat, etteivät edes ennätä käsitellä asiaani. Neljä vastausta on tullut, yksi niistä on vähän mahdollinen, mutta toisi itselleni kustannuksia. Onko omakustanne sitten parempi vaihtoehto. En nyt kyllä tiedä.

Olen saanut taittajien yhteystietoja. Yhden kirjan taitoin itse. En enää jaksaisi perehtyä uudelleen taittamiseen. Valmiiksi taitetun voisin lähettää haluamaani kirjapainoon.

Saamani tarjous sisältää myös taiton ja markkinoinnin. Tartun siihen, jos en piakkoin saa muita vastauksia.

 

Kohti kirjan kustantamista

Vihdoinkin sain lähetettyä käsikirjoituksen kustantajille. Yksi vastaus tuli jo bumerangina takaisin eräästä pienestä kustantamosta.

Aihe ja tarina ovat merkittäviä, mutta pikkuriikkisenä kustantamona näemme, ettei kirjalle olisi sellaista menekkiä, että voisimem kirjan kustantaa.
Suosittelemmekin, että tarjoat käsikirjoitusta jollekin suuremmalla ja nimekkäämmälle kustantamolle.

Mielenkiintoista. Itse ajattelin, että juuri pieni kustantamo voisi ottaa sen ohjelmistoonsa. Mutta se meneekin näin päin.