Pääsiäinen

Riemullista pääsiäistä

Pääsiäinen oli pyhä silloin ennen vanhaan, kun olin lapsi ja nuori. Se oli hiljainen juhla, jota vietimme perheen kesken. Vasta toisena pääsiäispäivänä otimme yhteyttä toisiin perheisiin. Vietimme joulun aikaa sillä tavalla samoin, että vasta tapaninpäivänä menimme kylään. Näissä molemmissa juhlissa olivat myös omat ruokaherkkunsa. Meillä ne olivat samoja vuodesta toiseen.

Äiti oli valmistanut mämmiä pääsiäiseksi. Herkuttelimme sillä kerman ja sokerin kanssa. Koko perhe maalasi ison kasan omien kanojemme munia, jotka äiti oli keittänyt sipulivedessä ruskeiksi. Taiteellisia munia sai syödä, jos raaski. Muita erityisiä ruokia en muista pääsiäiseltä. Pajunkissaoksat ja vihertävät koivun oksat koristivat pöytiämme.

Pääsiäinen on nyttemmin maallistunut. Mikään ei ole enää pyhää. Harras olo on ilmeisesti kovin tylsää. Ravintolat ja elokuvateatterit tarjoavat joka päivä huvitusta pitkästymiseen. Ihmiset pääsevät kauppaan kaikkina pyhäpäivinä myös pääsiäisen aikaan. Silloin kun kauppa vapautui sunnuntaipäivien aukiololle, päätin elää kuten ennenkin toisin sanottuna ilman sunnuntaiostoksia. Olen lipsunut tuosta päätöksestä tänä vuonna. Olen yllättynyt, kuinka paljon ihmiset käyvät pyhäisin ostoksilla.

Minunkin pääsiäiseni on maallistunut. Kauppaan en kuitenkaan aikonut mennä.

Olen pessyt kahden päivän aikana parvekelasit sekä keittiön ja olohuoneen ikkunat. Tein lisäksi isomman muutoksen olohuoneessa. Muutos alkoi siitä, etten päässyt ikkunoiden luokse. Olin kerännyt niiden eteen ja koko huoneeseen järkyttävän määrän tavaroita. Vaihdoin järjestyksen toisinpäin. Sen seurauksena minulla on lattiatilaa vaikka tanssit järjestäisin. Tämä ei ollut niin yksinkertainen prosessi kuin miltä se tuossa kuulostaa. Sain purettua ylimääräisiä johtokasoja, siirtelin kirpputorille joutavat tavarat toiseen huoneeseen, joistakin pääsin jopa eroon.

Ehkä joutavat tavarat päätyvät lopulta kaatopaikalle… en motivoidu nyt kirpparipöydän vuokraukseen. Siinäkin on kova homma, kun ensin hinnoittelet, teet pöydän, hoidat sitä, hävität loput. Vuosi sitten minulla oli pöytä kolme viikkoa. Myin reilut 120 tuotetta. Pöytävuokrien jälkeen minulle jäi viisikymppiä. Tavara kiertää, mutta kannattaako se? Ei ainakaan rahallisesti. Ehkä siinä pitää miettiä muitakin arvoja. Toisen roska on toisen aarre.

Seuraavaksi aion käydä kirjahyllyjen kimppuun. Sormeni jo syyhyävät.


…kun joulukiireet helpottavat…

Aatonaattona 2018

Levottomia unia olen nähnyt viime öinä. Stressiäkö? Nousen yöllä sille yhdelle asialle ja pian olenkin jo täysin hereillä, vaikka yritän pitää silmiäni kiinni. Viime yönä valvoin neljästä lähtien. Tällä kertaa virkistyin siihen, että naapurit juhlivat, ovet paukkuivat, puheet olivat äänekkäitä kuten känniläisillä aina ja hissi kulki ylös-alas-ylös-alas. On sekin, että jouluaamu alkaa humalassa. Voi surku. Ei sentäs surmattu alakoululaista kuten tänään on tapahtunut jossain päin Suomea kotioloissa. Se on järkyttävä uutinen.

Nousin neljän jälkeen sängystä ja luin sohvatuolilla istuen iltalukemisena pitämääni kirjaa kymmeniä sivuja. Joskus viiden maissa palasin kokeilemaan unta ja vähitellen äänet häipyivät mielestäni. Nukuin kymmeneen ilman pahoja unia.

Olin suunnitellut jatkavani kirjoitushommia heti tänä päivänä. Tein pitkän metsälenkin, söin myöhäisen aamupalan ja avasin tekstin kirjoitusohjelmaan. En ollenkaan pystynyt keskittymään siihen … ehkä sitten huomisaamuna. Tutkin sentäs joitain tietoja sukukirjasta, jotka olivat jääneet painamaan mieltä.

Kokoa itsesi!

Pakkaanko lahjat, valmistanko joulupöydän, tuonko syömiset parvekkeelta lämpiämään, voinko istua vain ja antaa ajan kulua. Ajatukset sinkoilevat sieluni laidasta laitaan. Suunnittelemattomuus sekoittaa pääni ja minut.

Huoneeseen leviää herkullinen imelletyn perunalaatikon tuoksu. Keitän kahvit, istahdan alas ja puran epätietoisuuden tuskan ihmisten ilmoille. Koko sotku alkoi siitä, kun menin parvekkeelle. Tarkoitukseni oli hakea karjalanpiirakoita huoneen lämpöön. En ollut orientoitunut muuhun, vain niihin piirakoihin. Alkoi ahdistaa, kun huomasin pullat ja kakun parvekkeella. Hetkeä aikaisemmin olin ajatellut, mitähän tarjoan jälkiruoaksi. Siinähän ne jälkkärit olivat nenäni edessä. Jotenkin tämän kirjoittaminen selkiytti minut, osansa lienee kahvillakin.

Nyt tiedän mitä teen. Annan perunalaatikon muhia uunissa, otan kaapin ylähyllyltä suuren pyöreän tarjoilulautasen ja teen siihen jälkiruoka-asetelman.

Joulu tulla jollottaa

SONY DSC

Olen työstänyt uutta kirjaani lokakuusta alkaen hyvin intensiivisesti. Rakastan viettää kaamosta tällaisissa merkeissä. Lähestyvä joulu on saanut viimeinkin vedettyä minut hetkeksi pois tuosta varsinaisesta tehtävästäni. Huomaan, että tekeekin hyvää pitää välillä taukoa sukuhistoriasta. Sukulaiset ovat alkaneet elää unissani… he eivät halua tulla unohdetuiksi..

Minä halusin unohtaa joulun, olla viettämättä sitä. Luulin, että en kerkiä, kun on niin kiire noiden kuolleiden sukulaisten kanssa. Korttien lähetyksestä tämä alkoi. Olin päättänyt olla lähettämättä kortteja. Sitten muistin, kuinka harmittaa, kun tulee kortteja sellaisilta, joille ei ole itse lähettänyt. Juoksin postiin viho viimeisenä punaisen korttikuoren lähettämishetkenä niitä muutamia pakollisia korttejani viemään. Syöksyin kauppoihin lahjaostoksille, vaikka ei pitänyt. Sukkia olen koko syksyn neulonut ihan huvikseni, ajatellut, että niistä riittäisi jouluksi jokaiselle. Lastenlasten lahjalistoilla ei ollut sukkia ja jouduin jonkunlaiseen paniikkiin.

Suurimmat ja tärkeimmät juhlatunnelman tuojat minulle ovat olleet ruokien ja leipomusten puuhaaminen sekä huushollin siivous ja koristelu. Yleensä olen alkanut touhuta viimeistään itsenäisyyspäivänä. Nyt siis en. Siivouksen ja etenkin koristelun päätin jättää suosiolla väliin tänä vuonna. Ehkä imuria pitää taluttaa joku päivä. Onhan tässä vielä aikaa.

Olen keskellä joulutohinaa, joutoaikana viimeistelen niitä sukkia. Viikossa kerkiää ihan hyvin tehdä joulun, kun keskittyy olennaiseen. Keittiön pöytä on raivattava tostaiksi, kun tulee sukulaisia jouluaterialle.

Talo elää tavallaan vieraat tulee ajallaan. Hyviä jouluvalmisteluja sinulle lukijani!

Kirja/joulu

Laatikoita olen saanut valmiiksi. Ensimmäisessä family dinnerissä eilen ne on todettu ihan kelvollisiksi. Tänään jatkan valmisteluja. Vaikea on keskittyä olennaiseen, koska kirjani elää jossain aivon sopukassa kutsuen minua luokseen.  Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ensin jouluaatto ja sen jälkeen aikaa kirjalle. Ensimmäisen ja toisen joulupäivän käytän kirjan viimeistelyyn. Kestänköhän siihen saakka? Onkohan se kuitenkin avattava jo tänään? En vielä tiedä, lähitunnit näyttävät, miten tämä päivä menee. Klo 16.30 alkaa kuitenkin paikallisessa elokuvateatterissa ensi-ilta ja sinne menen.

Nyt olen valmistamassa porkkanalaatikon emmeitä. Siemenleivän paistan myös tänään. Ryynirieska on jo käytännöllisesti katsoen syöty. Porkkanoita täytyy hakea lisää, koska ne loppuivat taas ja rosolli on vielä tekemättä.

Tällaisia touhuja on kiva tehdä jouluradion säestyksellä.

 

Jouluvalmisteluja

En millään malta pitää näppejäni erossa kirjaprojektista, vaikka tällä viikolla pitäisi keskittyä jouluun. On kyllä aika ihanaa olla yksin, koska voin tehdä ihan mitä haluan. Jouluruokien valmistus on mieluista puuhaa. Tarvikkeet laatikkoihin ovat valmiina. Paitsi että tyttären kanssa jutellessa totesin muutamien lajikkeiden jääneen pois tekolistaltani ja joudun käymään kaupassa ostamassa lisää tarvikkeita.

Uutena tuotteena listallani on graavilohi ja eilen päätin vielä ottaa sinapinkin valmistuksen kohteeksi. Näiden kahden tuotteen valmistusohjeet ovat entisiltä koulukavereilta.

Lanttulaatikko, imelletty perunalaatikko, bataattilaatikko, bataatti/punajuurilaatikko (uusi tuote), porkkanalaatikko, rosolli. Tytär hankkii kinkun ja kalat.

Eilen tein ennen joulua syötäviksi ryynirieskan ja jouluruukun, jotka ovat omat perinteeni.

Joulu hiipii luokseni salaa

Tänä aamuna tapahtui ratkaiseva mielen käänne joulun suuntaan.

Edellisen postauksen mietteeni olivat vielä kaukana jouluisista. Ehkä eilinen koko päivän kuuntelemani jouluradio syöpyi sieluni syvyyksiin, koska heti aamulla otin esille korttisalkkuni. Siihen olen kerännyt matkoilta ostettuja kortteja, alennusmyynneistä hankittuja ja eri järjestöjen lähettämiä. Löysin aika kasan jouluisia. Tiesin, että niitä on siellä.

Olen etsinyt monta päivää osoitelistoja. Se, etten löytänyt niitä, oli suurin syy siihen, että aioin jättää kortit lähettämättä. Muistin viimeisen kerran nähneeni listat saaressa. Tänä aamuna mietin, että sinne tuvan pöydälle ne jäivät. Minulla oli vain yksi kymmeniä vuosia vanha, jo revennytkin lista. Onneksi vanhat ihmiset ainakin pysyttelevät samoissa osoitteissa koko ikänsä. Aloin kirjoitella kortteja.

Kaivoin salkkua löytääkseni kookkaampiin kortteihin sopivia kortteja. Löysin pinon kuoria. Ihmeiden ihme! Osoitelistat piileksivät kuorien välissä. Joulu on pelastettu.

On ihan pakko laittaa jouluradio päälle taas. Taidan sytyttää kynttilänkin.

 

Kässäriä ja joulua

Olin viikon tyttären koiria ja poikia hoitamassa toisella paikkakunnalla. Minulla oli päivisin aikaa käydä tekstiäni läpi. Vaihdoin kaikki nimet. Enpä tiedä, mitä merkitystä sillä on. Ehkä se, että jos joku on tunnistavinaan itsensä ja on kiukkuinen kirjoituksistani, niin voin kertoa, ettei kysymys ole hänestä.

Tänään en voinut olla tarttumatta taas kässäriin. Nyt sovittelin teksteihini otsikoita. Saa nähdä miten se vaikuttaa siihen. Ehkä ihan positiivisesti.

Huomenna saan vielä toiselta lukijaltani palautteen. Tosin käsikirjoituksen se vaihe, jota hän kommentoi, on jo ohi. Mutta kaikki palaute on tärkeää.

Olisi jo korkea aika miettiä joulua. Kauppalistan tein jouluruokien valmistamista varten tarvittavista tuotteista. Muuta en ole tehnyt. Kortitkin jäävät lähettämättä.

Joulu tulla jolkottaa, sitä ei estä mikään. Sehän on ihan vapaaehtoista, miten sen antaa vaikuttaa päivien kulkuun. Ruokia aion valmistaa tyttären luona pidettävälle jouluaterialle. Niitäkään ei kauhean paljon liian aikaisin voi valmistaa. Minulla ei ole ollut tapana pakastaa laatikoita.

Lapsuuden joulu

– Oot sie nähny joulupukkia?

– En. Oot sie?

Kuiskutukset lainehtivat lapsijoukossa kuin huopatossujen suhina linoleumilattialla.

– Ei pukkia oo olemassa, Masa kajautti kovalla äänellä ja nauroi päälle.

– Älä narraa.

– Ompasse olemassa.

Kaikki alkoivat puhua ääneen. Jotkut äidit pistivät sormen suun eteen ja suhisivat, toiset pidättelivät hymyä. Vatsanpohjassa kutitti, kun ajattelinkin joulupukkia ja tonttua. Tämä aatto olisi erityinen.

– Hiljaa lapset, talonmies komensi ja vilkaisi vihaisen näköisenä pahimpia metelöitsijöitä.

Katsoin ulos isosta sairaalan ikkunasta. En kestänyt, kun isä aina komensi kaikkia kovalla äänellään. Lumihiutaleet leijuivat keveästi sinertyvässä illassa. Hyasintit ja joulutontut koristivat ikkunalautaa.

Tuberkuloosiparantolan henkilökunta perheineen seisoi ison ruokasalin lasiovien takana toisen kerroksen portaikossa. Valkoiset rusetit keikkuivat tyttöjen hiuksissa, pojilla oli harmaa tai kirjava slipoveri kauluspaidan päällä. Äidit olivat nukkuneet edellisen yön papiljotit päässä. Solmio tai rusetti juhlistivat isien olemusta. Potilaat seisoivat portaissa, vähän erillään meistä terveistä. Heilläkin oli siviilivaatteet päällä ja hiukset suittuna. After Shave ja Brylcreem tuoksuivat.

Kaikki hiljenivät, kun salissa alkoi tapahtua. Tarjoilijattaret asettuivat riviin. Heillä oli mustan leningin päällä pitsisomisteiset valkoiset esiliinat ja päässä valkoinen pitsihilkka. Sairaalan pääemäntä Siiri käveli tomerasti salin poikki lasiovia kohti.

Vanhemmat ottivat pienempiä lapsiaan kädestä.

– Kävellään rauhallisesti paikoilleen, kukaan ei lähde juoksemaan, isä sanoi ponnekkaasti.

Jouluruokien aromit ja kuusipuun haju sekoittuivat pöydissä palavien kynttilöiden tuoksuun. Reunimmaiset kynttilät lepattelivat, kun kuljimme ohi.

Ylilääkärin perhe ja sairaalapastori asettuivat ensimmäiseen pöytään käytävän vasemmalle puolelle, näyttämön ja pianon lähelle. Jokainen löysi paikkansa, lähes saman kuin edellisenä vuonna. Samaan pöytään mahtui useampikin perhe. Minä istuin isän ja äidin välissä.

Valkoiset pöytäliinat peittivät pitkät pöydät. Havut ja kolmihaaraiset punaiset kynttilänjalat toivat joulun tunnelmaa ja tuoksuja. Salin korkeaan kattoon ylettyvän joulukuusen latvassa oli valaistu tähti ja oksilla hopeanauhoja. Näyttämön tummansinisellä verholla kimalteli hopeisia tähtiä Otavan muodossa.

Kun potilaatkin olivat asettuneet paikoilleen, ylilääkäri kilisti juomalasia ja nousi ylös. Puheensorina hiljeni.

– Hyvää iltaa Tiuruniemen väki. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi tälle perinteiselle yhteiselle jouluaterialle. On mukava nähdä, että näin runsaslukuisina olette ottaneet kutsun vastaan. Toivotan kaikille hyvää joulua sekä Jumalan siunausta.

Sairaalapastori luki jouluevankeliumin ja ylilääkärin rouva säesti pianolla yhteislaulun ”Enkeli taivaan”.

Ison keittiön heiluriovet aukesivat. Juhlavan näköiset tarjoilijattaret työnsivät ruokakärryjä pöytien päähän.

Isä sanoi pojille:

– Syökää pojat, syökää.

Masa maisteli maksapasteijaa. Untti siveli setsuurin päälle sinappia ja joi ison lasillisen sairaalassa pantua makeaa joulukaljaa. Isän lautasella oli silliä ja perunoita. Minä söin punaista rosollia, jonka päälle laitoin monta lusikallista vaaleanpunaista kermakastiketta.

Isä otti ison kasan lipeäkalaa ja laittoi sen päälle valkokastiketta, suolaa ja maustepippuria. Äiti antoi minulle ja Sopelle perattuja paloja. Isä söi ruotoineen. Katsoin, kun ruodot tulivat toisesta suupielestä ulos samalla, kun hän pureskeli.

Pojat kauhoivat makaronilaatikon päälle karjalanpaistia. Porkkana- ja lanttulaatikko höyrysivät. Sope ja Leeppo tykkäsivät imelletystä perunalaatikosta, minä en sitä edes maistanut. Keitetyt herneet olivat älyttömän hyviä. Kaikkien hartaasti odottamat kinkut olivat valmiiksi paloiteltuja. Palasen päälle oli ihan pakko sivellä keittiön omatekoista makeahkoa sinappia. Isä laittoi kinkkupalan setsuurin päälle ja joi piimää sen kanssa.

– Joulupukki lentää tuolla porojen kanssa, isä huikkasi, kun katsoi ikkunasta.

Jotkut juoksivat ikkunaan todetakseen, että pukki oli jo mennyt. Nyt alkoi todella jännittää. Mutta neljän kattauksen jouluateria ei ollut vielä lopussa.

Seuraavaksi tuotiin riisipuuroa ja sekametelisoppaa. Sope söi sokerin, kanelin ja maidon kanssa.

– Minulle tuli manteli, Joppe huusi toisesta pöydästä niin että kaikki kuulivat ja hörähtivät.

Vielä saatiin mehut, kahvit, lettipullaa, tiikerikakkua, joulutorttuja ja ruskeita pipareita. Untti tykkäsi tortuista ja söi niitä ainakin viisi mehun kanssa. Minä söin pullaa vaikka en olisi jaksanutkaan.

Joulupukin odotus oli kohonnut huippuunsa. Isäni, talonmies, oli monena vuonna hoitanut pukin tehtäviä. Lapset olivat alkaneet tunnistaa hänet äänestä ja usko pukkiin oli alkanut horjua. Silloin Tiuruun tilattiin ulkopuolinen pukki.

Imatran Teatterin näyttelijä, lähes kaksimetrinen Leo Lastumäki, oli upea ilmestys punaisissa tamineissaan ja valkoisessa kiharassa parrassa ja hiuksissa. Hänen äänensä oli möreä kuin kuuluisi tyhjästä tynnyristä. Kädessä hänellä oli kuhmurainen keppi ja selässä tuohikontti, jalassa valtavan isot, harmaat huopikkaat.

Lastumäki ei voinut tietää, missä asuivat ne perheet, joissa hänen piti käydä. Niinpä minut, talonmiehen kakara, puettiin teatterilta tuotuun tontun asuun ja meikattiin tunnistamattomaksi. Aina matkalla seuraavaan perheeseen kerroin pukille, millaisia lapsia siellä oli. Muuten olin mykkä tonttu Tomera. En saanut puhua, ettei minua tunnisteta.

Ensin kuljimme yläpihan kodeissa. Pukki koputteli ryhmykepillään ovea.

– Onko täällä kilttiä lapsia, hän huuteli sisään mennessään.

Tonttu Tomeran piti jäädä porraskäytävään odottamaan enkä päässyt seuraamaan toisten jouluiloa. Alapihoilla pääsin eteiseen asti, ettei tarvinnut pakkasessa seisoa.

– Se on tuo minun tonttuni niin ujo, ettei halua tulla pitemmälle ja mykkäkin se on, joulupukki selitti juhlan viettäjille, kun he pyysivät minua peremmälle.

Lapset ja aikuiset olivat pukeutuneet kauniisiin vaatteisiin, he lauloivat ”Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki…” Lapset jäivät paketteja aukomaan, kun pukki tuli eteiseen.

Perheen isä tuli perässä ja laittoi pullon pukin konttiin.

– Kiitos nyt käynnistä, tässä on vähän juhlajuomaa, hän hymyili ja taputteli pukkia selkään.

Oli kova pakkanen, taivas oli tummansininen. Lumikristallit kimaltelivat hangilla ja puissa kuun valossa. Tähtisumu oli yllämme ja keskellä taivasta tuikki Pohjantähti.

Tämän joulun jälkeen oli helppo uskoa joulupukkiin. Minut oli tunnistettu isän rukkasista, vaikka en tunnustanutkaan.