Sisukkuus ja kysymys

Keväistä

Tässä päivässä on erikoinen tunnelma. Minulla ei ole kiire mihinkään. Ainoakaan tekemätön työ ei painosta minua. Oli ihan vähällä, ettei tästäkin päivästä tulisi stressaava.

Kävin kuvausretkellä lähimaastossa viime kertaisen päivitykseni jälkeen. Halusin laittaa Instagramiin joitain kuvia retkeltäni. Oli pakko todeta jälleen kerran, ettei se onnistu Macin kuvaohjelmastani Aperture. Hämärästi muistin, kuinka olin aikaisemmin toiminut. Olin nimittäin käyttänyt iPadia välittäjänä. Päivitin iCloudin jakelun näillä kuvilla ja sain ne näkyviin iPadiin, mutta en saanut niitä siirrettyä Instagramiin. Huomasin tämän osaamattomuuteni jo eilen, mutta en jaksanut sitä selvittää. Avasin siis iPadin heti aamulla. En juurikaan käytä sitä ja huomasin, että siellä oli toistakymmentä ohjelmaa päivittämättä. Päivityksistä ei ollut apua kuvien siirtoon.

Kävin läpi kaikki iPadin asetukset ja yritin löytää vikaa, miksi se ei ota yhteyttä Instagramiin. Joku ”piuha” siis puuttui välistä, niin sanottiin joskus atk-sovellusneuvojan kurssilla. Olen kyllä niin sisukas tietokoneongelmissa, että en helpolla anna periksi. Kone toimii loogisesti ja käyttäjän ohjeiden mukaan. Minun on vain keksittävä, miten.

Sain ratkaistua parina edellisenä päivänä sellaisen ongelman, kuinka jaan haluamani kuvat toisen henkilön luomaan Dropbox -kansioon. Itse olen ollut useamman vuoden tämän nettitaltion laiska käyttäjä. Minulle oli tullut käyttöongelmia jo aikaisemmin, kun Dropbox oli ilmoittanut, että vanhan Maccini käyttöjärjestelmä ei ole enää yhteensopiva.

Yllätyin, kun pääsin nettitaltioon toiselta vanhalta koneeltani, siinä on Windows7. Sain laitettua kuvat tikulta itse luomaani kansioon, mutta Dropbox ei siirtänyt siitä kansiosta kuvia toisen luomaan kansioon. Vehtasin ja veivasin ennenkuin huomasin, että eihän kyseinen käyttäjä ole edes antanut lupaa laittaa kansioonsa kuvia. Hän poisti eston, mutta en vieläkään saanut kuvia siirrettyä omasta Dropbox-kansiostani. Annoin periksi ja latasin kuvat tikulta toisen kerran elikkä suoraan hänen luomaansa kansioon.

Kaikessa menee niin paljon aikaa, mutta sekään ei haittaa, kun on eläkkeellä. Yleensä keksin ongelmien ratkaisut, niin myös tänä aamuna. Instagram-ohjelma oli iPadillani ja näin aina linkin, mutta linkki ei toiminut. Siis välistä puuttui ”piuha”. Osaatko arvata, mitä tarvittiin, että kuvien laitto Instagramiin onnistui?

Arvostan vastauksianne.

Haasteita

Uusi kuu, uudet tuumat. Virkistävää vaihtelua elämään tuovat parit haasteet, joihin olen tarttunut.

Tolkutonta tavaramäärää aloitin purkaa viemällä roskikseen lasten polkupyörän sisäkumin. Huomenna vien kaksi tavaraa, ylhuomenna kolme ja niin edelleen, 31.3. tietysti 31 tavaraa. Tämän pitäisi olla pätevä tapa aloittaa tavaroiden hävitys. Huhtikuussa laskenta alkaa alusta.

Tänään saan ensimmäisen ruksin kuntoilulomakkeeseen, jota pidän 1.3.-30.4.. Kaikkina niinä päivinä, jolloin liikun vähintään puoli tuntia, saan ruksin. Yhtenä päivänä voin saada vain yhden ruksin enkä edellisen päivän kuntoilusta saa ruksia seuraavaan päivään. Tänään tein puolen tunnin reippaan kävelyn, tosin jäätiköt vähän hidastivat tahtia.