Elokuvailta

Nukahdit eilen illalla myöhemmin ja nukuit vähemmän. Tarkkaile, vaikuttaako tämä mielialaasi päivän aikana. Yritä tänään nukkua hieman enemmän, jotta univelkaa ei kerry, kertoi National Sleep Foundation tänä aamuna.

Todella nukuin yhtä tuntia vähemmän kuin yleensä. Viime yönä vain 7 h 10 min. Siihen, että menin myöhemmin levolle, vaikutti elokuva, joka päättyi puolen yön jälkeen. Nukuin varsin mainiosti rankasta aiheesta huolimatta. Katsoin eilen kaksi elokuvaa.

The Zookeeper’s wife kertoi tositarinan Varsovan Ghetosta pelastetuista juutalaisista ja natsien hirmuteoista. Kunniattomat paskiaiset kertoi samoista ajoista rankemman fiktion keinoin.

Olen aikaisemmin katsonut ainakin osia näistä kummastakin. Eilen näkemäni syvensi kumpaakin elokuvaa. Ehkä voisin katsoa molemmat vielä kolmannenkin kerran. Varsinkin jälkimmäisessä elokuvassa oli oleellista nähdä se ensimmäisistä minuuteista saakka. Zookeeper ’s wife olin katsonut sieltä täältä ja nyt nämä molemmat avautuivat uudella tavalla.

Toukokuun vika

Kesäkuun eka alkaa tunnin päästä. Kylmää ja sateista on. Mukavan kesäiset päivät ovat takana ja toivottavasti joitakin myös edessä.

Iltamyöhällä kirjoitan muutaman sanan muistiin. Joka päivä pitäisi kirjoittaa jonkin verran vaikka puuta heinää niinkuin vaikka näin kuten nyt teen.

Olen kuunnellut paljon äänikirjoja korona-ajan alusta alkaen ja kuuntelu jatkuu… Nyt kuuntelussa on Leena Landerin ”Kuka vartijoita vartioi”. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että olen lukenut tai kuunnellut tämän jo aikaisemminkin. Tosin nimi ei ole tuttu. Tarina on kyllä sen verran hyvin kirjoitettu, ettei pieni tuttuus haittaa. Olen huomannut elokuvissa saman asian. Niissä jopa nimikin saattaa olla tuttu, mutta juonen käänteet eivät enää tarkasti mielessä, ja voin katsoa samoja kuvia uudelleenkin. Toisaalta: Koska katson vain telkkarista, on tyydyttävä siihen mitä sieltä tulee.

Monster’s Ball

Uusia Oscareita odotellessa katsoin yllämainitun elokuvan televisiosta perjantaina. Halle Berry oli ensimmäinen tummaihoinen, joka pokkasi Oscarin tämän teoksen naispääosasta vuonna 2001. Mieleni ei pääse irti tästä katsomiskokemuksesta. Pelkään, etten pysty kirjoittamaan syvällistä kokemustani auki.

Billy Bob Thornton miespääosassa oli myös hyytävän hyvä. Näiden kahden keskinäinen kemia oli katsojallekin pakahduttavaa. Usein elokuvien katselu kohdaltani loppuu rakastelukohtauksiin. Tässä filmissä se oli niin hyvin motivoitua eikä alleviivattua, että sitä sieti katsoa. Ehkä olen aikaisemman katseluni lopettanut juuri tuohon, koska jollain tasolla muistan katsoneeni tätä aikaisemminkin. Äiti ja poika ovat painuneet muistiini ja jatko oli tuntemattomampaa. Muisti tekee kyllä kepposiaankin.

Parhaat elokuvakokemukset tulevat valkokankaalta katsomon pimeydessä. Nyt sain voimakkaan kokemuksen omalla sohvallani, kun kukaan ja mikään ei häirinnyt katsomista. Viimeinen kohtaus oli äärimmäisen riipaiseva. Kaksi oman kestämättömän surullisen kohtalonsa kokeneet istuvat portailla hiljaisina. Eletyt elämät ovat läsnä tuossa hetkessä. Loppu jää avoimeksi. Tästä hetkestä tarina voi mennä kahteen suuntaan. Ratkaisu jää katsojalle.