Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Mainokset

Lintujen laulua ja muuta taivaallista

Facebook ja Instagram ovat some-kanavani. On kiusallista, että avaan niitä monta kertaa päivässä. Se on ihan älytöntä touhua. Tänä aamuna aurinko paistaa, kevät on parhaimmillaan. Kuuntelin radiosta lintujen laulukonserttiyön tunnelmia ja minulle tuli suuri ikävä metsään ja järven rannalle. En minä täällä kerrostaloasunnon sisällä kuule lintujen laulua kuin radiosta.

Olen viettänyt itse asiassa monta päivää sisällä. Kirjahyllyprojekti oli uskomattoman iso. Nyt mietin vielä, mitä teen poistettujen kanssa. Eilisen päivän tein kotiläksyjä yhdelle kirjoituskurssille ja tänään pitää tehdä toisen kurssin hommat. Oma iso kirjoitustyö on tauolla. Pelkään, että jääköhän se koko kesäksi tauolle. Siihen ei olisi varaa, jos aion saada kirjan valmiiksi.

Laitoin digijärjestelmäkameran akun lataukseen, vielä lataan toisenkin akun valmiiksi. Vaikka älypuhelimen kuvatkin ovat kohtalaisia, niin kameralla otetut ovat kyllä parempilaatuisia.

En aio viettää enää tätä päivää sisällä, vaan lähden metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja kuvaamaan kesän tuloa.

Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

Vappukin meni

Vappuaatto oli nuorempana tärkeä juhla. Karnevaalitouhua. Nyt ei enää huvita karnevaalit tai muut humut. Sain kuitenkin tehtyä jotain muuta.

Ostin pokasahan ja teräksisen sahapukin sekä kompostiherätettä. Aikaisempina päivinä olin hoitanut lämpökompostoria, mutta se ei käynnistynyt, vaikka siellä oli pieneliötoimintaa. Kahden vuoden tauko oli pysäyttänyt sen totaalisesti. Tökin massaan ilmareikiä ja ripottelin herätettä. Muutamassa tunnissa lämpötila alkoikin nousta.

Tyttären kanssa ruuvattiin sahapukin osat yhteen ja olipa mukava irroitella lapoja auringonpaisteessa saunapuita sahaamalla ja pilkkomalla.

Vappupäivänä ja seuraavana päivänä ahkeroin kirjahyllyn viimeistä osaa. Tyhjensin koko hyllykön. Purin pöytätietokonesysteemin, imuroin ja pyyhin kirjat. Löysin myös ison kasan pois heitettäviä opuksia. Nyt mietin, hävittäisinkö ne paperi- ja pahvikeräykseen vai tilaisinko jonkun kirppuotorin niitä hakemaan. Uskonnolliset kirjat sopisivat varmaan hyvin pelastusarmeijan kirpparille.


Mitä on mielen päällä

Katson ikkunasta. Harmaa sateinen päivä tekee minut onnellisemmaksi kuin aurinkoinen. Luulisi näin keväällä olevan päinvastoin. Mutta aurinko ahdistaa minua. Jestas miten likainen ja pölyinen minun kotini onkaan… Tänään haluan unohtaa likaiset ikkunat ja pölyisen kirjahyllyn. Eivät ne mihinkään katoa. Eikä ulos ole pakko mennä niinkuin aurinkoisella säällä.

Kaksi päivää eli koko viikonlopun olen ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi. En niinkään siivouksen kannalta kuin muiden tekemättömien töiden. Kirjoituksiakaan en ole saanut otettua esille. Mielialani vaihtelevat. Välillä olen lentoon lähdössä, välillä on näitä saamattomuus päiviä. Onneksi kukaan ei vaadi minulta enää mitään. Voin laiskotella, kun siltä tuntuu. Ja ainahan minä jotain näperrän, vaikka käsitöitä.

Eilen iloitsin sorsapariskunnasta jäähän muodostuneessa sulassa, pian ne alkavat rakentaa pesäänsä. Vai tekeekö sorsa pesän… En jaksa tutkia asiaa. Mustarastas vihelteli metsässä. Aurinkoinen rinne oli sinisenään sinivuokkomättäistä ja huomasin ensimmäisen näsiän polun reunalla.

Kevättä ilmassa

Sinivuokot kukkivat jo.

Runsaslumisen talven jälkeen on hämmästyttävää, kuinka nopeasti kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Lumet haihtuivat ilmaan, hiekka ja pöly lentelevät kaupungin kaduilla. Kukat ponnistelevat vilkuilemaan aurinkoa. Linnut kirkuvat kumppania ja etsivät pesäpaikkoja.

Jätin välihousut pois ja siirsin piikkikengät odottamaan ensi talvea. Oli ilo huomata, että vuosia vanhat farkut mahtuvat jälleen päälle. Ne olivat välillä liian piukeat, mutta en raaskinut niistä luopua. Housut tuovat mieleeni Englannin matkan. Olin varustautunut mahdollisimman vähillä matkatavaroilla ja nämä olivat ainoat päällyshousut. Voi kuinka kuuma niillä oli taivaltaa.. tähän kevään viileyteen ne ovat aivan sopivat ja ilman välläreitä tietenkin.

Kaamoksen loppu

Herään kaamosmasennuksesta kevääseen. Aurinko paistaa, taivas on sininen, lintujen liverrykset ilahduttavat erityisesti. Huomaan, että olen saanut ihan uutta puhtia ja olemisen iloa. En stressaa kirjoituksiani, kun kirjoittelen muitakin tekstejä kuin tuota varsinaista työtä. Olenkohan niistä jo postannut…. Työväenopiston ryhmässä päätimme koota nuoruusantologian. Toisessa opistossa osallistun joululehden tekoon. Lisäksi yritän runoilla ainakin kerran kuukaudessa.

Ihan pieniä ituja nousee jo siivouksenkin suuntaan, hyvänä mallina 1.3. aloittamani tavaroiden hävitys. Ensimmäisenä päivänä yksi tarpeeton tavara, toisena kaksi jne.

Se, että jaksan kiinnostua käsitöistäkin, on selvä merkki piristymisestä. Neulon toista lasten sormikasta, ensimmäinen on lankojen päättelyä vailla. Kunhan nämä ovat valmiit, aloitan jotain vauvajuttuja…

Aamun aurinko

Aika huikea oli auringonnousu tänään jo ennen kahdeksaa. Puoli kahdeksan oli taivaalla vain ruskotusta..

Pakkasta oli parisenkymmentä, kun heräsin herätyskellon soittoon. Aurinko nousi ihan silmissä, kun seurasin. Lämpötila on nyt muutamaa tuntia myöhemmin lähempänä yhtä kymmentä kuin kahta.

Minun oli tänään määrä viedä tyttären kolmetoistavuotias poika liikuntapäivän ulkoiluohjelmaan. Reksi oli koululla eilen kuuluttanut, että jos pakkanen on 15 tai yli, niin ei lähdetä ja oli toivottanut kaikille hyvää hiihtolomaa. Poika oli nostanut peukkua, kun äitinsä oli aamulla mennyt kertomaan 18 asteen pakkasesta. Kuljetuspalvelua ei siis tarvittu.

Sitä minä vaan ihmettelen, että jo 15 asteen pakkanen on liikaa näille nykynuorille. Omana aikanani se raja oli 20 ja taisi olla vielä lapsillanikin. Ilmeisesti tämäkin on osa ilmaston lämpenemistä. Nuorten muotiin eivät kuulu pakkasvarusteet. Niitä ei ole edes hankittu tai jos on, niin eivät pidä kuitenkaan, esim. pipoja ja käsineitä. Tämäkin poika on pitänyt tennareita koko talven eivätkä pukin tuomat villasukat kuulemma mahdu niihin. Ja ovathan nämä talvet olleet melko onnettomia säätilaltaan monta vuotta.