Pakkasia kaivaten

Aivoni ovat sulaneet jatkuvassa helteessä. Muuta syytä en keksi Piikiikan hiljaisuuteen. En kerta kaikkiaan kestä tätä kuumuutta.

Yksi hyvä puoli kuumuudessa on ollut: elokuun ihanat illat ja yöt, kun voin hellevaatteissa liikkua vielä puolen yön aikaan ulkona. Pitäisikö nukkua päivien yli ja liikkua vain öisin…

Lapsuuden ajat ovat väikkyneet ihanina, koska sen aikaisista kesistä mieleeni muistuu vain aurinkoisia päiviä. Nykyisin aurinko on minulle melkein kirosana.

Ehkä sietokykyni on laskenut, koska olen jo vuosia vetäytynyt mieluusti varjoon. Tosin viime ja tämän kesän kuumuus on yltänyt varjoihin eivätkä ne ole suoneet enää helpotusta. Kaipaan raikkaita tuulia, sadetta ja ukkosta. Sienetkin nousisivat.

Maanantaiaamuna

Kahden päivän kirjoituspaaston jälkeen on ihmeen selkeä olo. Nautin aurinkoaamusta, suljen silti sälekaihtimen. Olen tottunut hämärään. Tämä alkoi kaihileikkauksen jälkeen, kun kaikki kirkkaus koski silmiin. Silloin oli talvi, ja hanget moninkertaistivat valosäteilyn. Nykyisin muistan käyttää aurinkolaseja ulkona. Jos tarkemmin muistelen, niin entiset lasit olivatkin tummenevat. Tämä on parempi. Huomaan hämärän ja kirkkaan eron.

Aikaisemmin minulle oli olemassa vain yksi radiokanava. Yle Radio Suomi. Yhä useammin käännän Yle Yhdelle. Niin tänäänkin. Tämän kanavan musiikki on alkanut kuulostaa miellyttävämmältä. Nytkin Aamusoitto on aivan loistava. Se rauhoittaa. Kuuntelen Ykköseltä myös puheohjelmia, esim. Sari Valton ohjelmia. Muistojen bulevardilla kuljeskelen aamuisin. Ne eivät ole joka aamu yhtä hyviä.

Kirjoittaminen on ollut tämän kesän tärkein tehtäväni. Olen saanut tehdä sitä ihan rauhassa, siitä olen tyytyväinen. Ainoat esteet ovat ilmestyneet omasta päästäni. Erityisesti tänään koen itseni vapaaksi tehdä mitä haluan, vaikka minua askarruttaakin, fakta/fiktio. Autofiktio kertoisi omasta elämästä. Tämä ei kerro minun elämästäni, mutta pohjautuu faktoihin. Kuinka saisin tästä luettavan?

Jaakko heittää tänään kylmän kiven enkä ole edes aloittanut vielä uintia.

Yön viileys viipyy viel’

Kaksikymmentäviisi kertoo mittari. Samanlämpöinen on aamun viileys kuin vesi läheisellä uimarannalla Suolijärvessä. Tällaisen lukeman olen pystynyt säilyttämään asunnossakin viime päiviin saakka. Mutta en enää. Asteen pari lämpö nousee päivän aikana. Odotan vapahduttavaa ukkoskuuroa.

Elementtitalon seinät ovat taatusti lämmenneet viime päivien läkähdyttävässä helteessä. Silti sisällä on helpompi olla. Ulkona läkähdyn läköttävässä liikkumattomassa lämmössä, enää ei apua tuo kadun varjoinen puoli eikä metsäkään. Alkaa ahdistaa, en saa henkeä, päässä jyskyttää. Koiran kieli roikkuu maahan, se yrittää pinnistellä eteenpäin, haluaisi jäädä makaamaan. Vedän sitä perässäni. Hengitys tihenee. Nostan uupuneen koiran syliini. Porraskäytävässä helpottaa, kuumuus on jäänyt lukitun ulko-oven taakse.

Helle

Parveke kuumenee puoleen päivään mennessä 28 asteeseen, vaikka lämpösäteitä ehkäisevät sälekaihtimet suojaavat pahimmalta. Tämä kulma talosta (pohjois-itä suunta) ja asuntoni pysyy kohtalaisissa lukemissa. 24-25 astetta, tuuletin sekoittaa ilmaa koko ajan. Helle hyökkää kimppuuni, kun astun talosta ulos.

Koiran kanssa hakeudumme varjoisille kujille ja metsään puiden suojaan. Lenkkipolulla ei näy juoksijoita, päästän koiran vapaaksi. Kyykistyn viereen, kun pyöräilijä ohittaa meidät. Lenkkikaverini kiipittelee kuono maassa sinne tänne, pysähtyy nuotiopaikalle tutkimaan, olisiko siellä jotain herkkuja, kaivelee. Pieni vihellys ja se on taas vieressäni. Loppumatkan kaverini läähättää kieli pitkällä, sekin kärsii helteestä.

Jo porraskäytävässä helpottaa, se on huomattavasti viileämpi kuin ulkoilma. Lämpö ei nouse niin kauan kuin ulko-ovi pidetään kiinni.

Jos oikein ahdistaa, menemme hillokellariin jäähdyttelemään.

Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Lintujen laulua ja muuta taivaallista

Facebook ja Instagram ovat some-kanavani. On kiusallista, että avaan niitä monta kertaa päivässä. Se on ihan älytöntä touhua. Tänä aamuna aurinko paistaa, kevät on parhaimmillaan. Kuuntelin radiosta lintujen laulukonserttiyön tunnelmia ja minulle tuli suuri ikävä metsään ja järven rannalle. En minä täällä kerrostaloasunnon sisällä kuule lintujen laulua kuin radiosta.

Olen viettänyt itse asiassa monta päivää sisällä. Kirjahyllyprojekti oli uskomattoman iso. Nyt mietin vielä, mitä teen poistettujen kanssa. Eilisen päivän tein kotiläksyjä yhdelle kirjoituskurssille ja tänään pitää tehdä toisen kurssin hommat. Oma iso kirjoitustyö on tauolla. Pelkään, että jääköhän se koko kesäksi tauolle. Siihen ei olisi varaa, jos aion saada kirjan valmiiksi.

Laitoin digijärjestelmäkameran akun lataukseen, vielä lataan toisenkin akun valmiiksi. Vaikka älypuhelimen kuvatkin ovat kohtalaisia, niin kameralla otetut ovat kyllä parempilaatuisia.

En aio viettää enää tätä päivää sisällä, vaan lähden metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja kuvaamaan kesän tuloa.

Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

Vappukin meni

Vappuaatto oli nuorempana tärkeä juhla. Karnevaalitouhua. Nyt ei enää huvita karnevaalit tai muut humut. Sain kuitenkin tehtyä jotain muuta.

Ostin pokasahan ja teräksisen sahapukin sekä kompostiherätettä. Aikaisempina päivinä olin hoitanut lämpökompostoria, mutta se ei käynnistynyt, vaikka siellä oli pieneliötoimintaa. Kahden vuoden tauko oli pysäyttänyt sen totaalisesti. Tökin massaan ilmareikiä ja ripottelin herätettä. Muutamassa tunnissa lämpötila alkoikin nousta.

Tyttären kanssa ruuvattiin sahapukin osat yhteen ja olipa mukava irroitella lapoja auringonpaisteessa saunapuita sahaamalla ja pilkkomalla.

Vappupäivänä ja seuraavana päivänä ahkeroin kirjahyllyn viimeistä osaa. Tyhjensin koko hyllykön. Purin pöytätietokonesysteemin, imuroin ja pyyhin kirjat. Löysin myös ison kasan pois heitettäviä opuksia. Nyt mietin, hävittäisinkö ne paperi- ja pahvikeräykseen vai tilaisinko jonkun kirppuotorin niitä hakemaan. Uskonnolliset kirjat sopisivat varmaan hyvin pelastusarmeijan kirpparille.


Mitä on mielen päällä

Katson ikkunasta. Harmaa sateinen päivä tekee minut onnellisemmaksi kuin aurinkoinen. Luulisi näin keväällä olevan päinvastoin. Mutta aurinko ahdistaa minua. Jestas miten likainen ja pölyinen minun kotini onkaan… Tänään haluan unohtaa likaiset ikkunat ja pölyisen kirjahyllyn. Eivät ne mihinkään katoa. Eikä ulos ole pakko mennä niinkuin aurinkoisella säällä.

Kaksi päivää eli koko viikonlopun olen ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi. En niinkään siivouksen kannalta kuin muiden tekemättömien töiden. Kirjoituksiakaan en ole saanut otettua esille. Mielialani vaihtelevat. Välillä olen lentoon lähdössä, välillä on näitä saamattomuus päiviä. Onneksi kukaan ei vaadi minulta enää mitään. Voin laiskotella, kun siltä tuntuu. Ja ainahan minä jotain näperrän, vaikka käsitöitä.

Eilen iloitsin sorsapariskunnasta jäähän muodostuneessa sulassa, pian ne alkavat rakentaa pesäänsä. Vai tekeekö sorsa pesän… En jaksa tutkia asiaa. Mustarastas vihelteli metsässä. Aurinkoinen rinne oli sinisenään sinivuokkomättäistä ja huomasin ensimmäisen näsiän polun reunalla.

Kevättä ilmassa

Sinivuokot kukkivat jo.

Runsaslumisen talven jälkeen on hämmästyttävää, kuinka nopeasti kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Lumet haihtuivat ilmaan, hiekka ja pöly lentelevät kaupungin kaduilla. Kukat ponnistelevat vilkuilemaan aurinkoa. Linnut kirkuvat kumppania ja etsivät pesäpaikkoja.

Jätin välihousut pois ja siirsin piikkikengät odottamaan ensi talvea. Oli ilo huomata, että vuosia vanhat farkut mahtuvat jälleen päälle. Ne olivat välillä liian piukeat, mutta en raaskinut niistä luopua. Housut tuovat mieleeni Englannin matkan. Olin varustautunut mahdollisimman vähillä matkatavaroilla ja nämä olivat ainoat päällyshousut. Voi kuinka kuuma niillä oli taivaltaa.. tähän kevään viileyteen ne ovat aivan sopivat ja ilman välläreitä tietenkin.

Kaamoksen loppu

Herään kaamosmasennuksesta kevääseen. Aurinko paistaa, taivas on sininen, lintujen liverrykset ilahduttavat erityisesti. Huomaan, että olen saanut ihan uutta puhtia ja olemisen iloa. En stressaa kirjoituksiani, kun kirjoittelen muitakin tekstejä kuin tuota varsinaista työtä. Olenkohan niistä jo postannut…. Työväenopiston ryhmässä päätimme koota nuoruusantologian. Toisessa opistossa osallistun joululehden tekoon. Lisäksi yritän runoilla ainakin kerran kuukaudessa.

Ihan pieniä ituja nousee jo siivouksenkin suuntaan, hyvänä mallina 1.3. aloittamani tavaroiden hävitys. Ensimmäisenä päivänä yksi tarpeeton tavara, toisena kaksi jne.

Se, että jaksan kiinnostua käsitöistäkin, on selvä merkki piristymisestä. Neulon toista lasten sormikasta, ensimmäinen on lankojen päättelyä vailla. Kunhan nämä ovat valmiit, aloitan jotain vauvajuttuja…