Kirjoittamisen autuus

En enää souda en huopaa. Jäin paikalleni, en lähtenyt. Tunnen nämä kuolleet kaverini yhä paremmin. Vielä täytyy ponnistella faktojen vähentämiseksi. Ajoittain pääsen flow-tilaan kirjoittaessani. Välillä epäilen, voiko olla noin kuin kirjoitan. Ajattelen, että ehkä ihminen ei kuitenkaan muutu niin paljon kuin ympärillä hyörivä yhteiskunta…. Olen kuunnellut paljon historiallisia romaaneja. Niissä ihmisten väliset tunteet ja suhteet ovat aivan tunnistettavia tänäkin päivänä.

Parasta on se, että kirjoitus on alkanut sujua. Lukuisina kesinä olen jättänyt nämä ihmiseni ja viettänyt kesää sinänsä ihanissa ja rentouttavissa tunnelmissa Saimaan rannalla. Siellä en ole koskaan päässyt kirjoittamisen makuun. Alkeellisessa pikkumökissä puuhat ovat hyvin erilaisia, kun ei ole sähköäkään. Syksyisin onkin ollut suuri ponnistus päästä taas alkuun.

Olen käyttänyt paljon aikaa isäni tarinan muokkaamiseen fiktiivisempään suuntaan. Olen myös ottanut äitini tarinan vastaavaan käsittelyyn. Sain ahaa-oivalluksen, että yhdistän vanhempieni tarinat samaan kirjaan, se on ollut jo vuosia sitten alkuperäinen ajatukseni. Aikaisemmin sain paljon palautetta, että pitäisi keskittyä yhteen asiaan, yhteen ihmiseen tms. eikä rönsyillä sinne tänne. Historiallisissa romaaneissa juonikulku menee usein läpi sukupolvien. Miksi ei siis minunkin vanhempieni saagassa….

Mielenkiinnolla seuraan mitä tästä tulee..

Tietoa kirjoittajasta

pikeaarnio

Sähköposti: pike.aarnio@gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s