…sataa sataa sarvet kastuu…

Oikeastaan on aika ihanaa, että tänään sataa. Ajattelen, ettei minun tarvitse lähteä edes lenkille. Useana päivänä viikossa olen tehnyt viiden kilometrin lenkin. Se on ihanaa äänikirjaa kuunnellen. Mutta aikaa menee vieläkin toista tuntia. Älkää hätäilkö, kyllä se tästä kevään tullen…

Olen viime aikoina päivittänyt piikiikanmaailmaa älypuhelimella ja ehkä joskus tabletilla. Nyt halusin kirjoittaa läppärillä. Ei se ollutkaan niin yksinkertaista. Sain aivohierontaa miettiessäni, miksi toistuvasti tulen sivulleni vierailijana. Pikkuhiljaa mieleeni muistui, että tällä uudemmalla läppärillä en tosiaankaan ole edes käynyt täällä, saati kirjautunut sisään. Aikaisempi kone oli mac, nyt on windows. Mutta miksi tämä kaikki on niin outoa taas…? Pitäisi kai useammin kirjoitella.

Tietokoneen käyttöni postauksiin ja yhteydenpitoihin on vähentynyt digitaalisten vempainten myötä. Ovathan ne käteviä ja sinänsä tietokoneita nekin. Isompia kirjoitushommiani en kyllä siirrä digitaalisiin laitteisiin. Blogi taitaa olla lähempänä kirjoittamista kuin yhteydenpitoa. Oma vika pienille lukijamäärille on tietysti se, että päivitän niin harvoin eikä ole paljon sanottavaakaan. Facebookiin saan tuoreet palautteet, samoin Instaan. Niitä selaan joka päivä.

Kuinka on sinun laitasi, lukijani?