Perjantaina 060320

Tämän päivän lähes lepäilimme eilisen kaupunkireissun jälkeen. Henley on Adelaiden kaupunginosa niin kuin vaikka Hervanta Tampereen. Linja-automatka Seaview Roadilta kaupunkiin kestää kuskista ja ruuhkista riippuen 40-50 minuuttia. Aamupäivisin matkan hinta on edullisempi kuin iltapäivällä. Eilinen bussikuski keksi paluumatkalla antaa minulle eläkeläisalennuksen, sitä ei ole aikaisemmin tapahtunut.

Tänään on tuullut aika ravakasti, joten rannalla ei olisi voinut lojua. Pojat intoutuivat taas hyppimään aalloissa ja kuohuissa. Sillä aikaa me kolme naista – yllätys, yllätys – keräsimme simpukoita. Eräs intialaisen näköinen herrasmies, joka käytti lastansa tai lapsenlastaan uimassa, kiinnostui, mitä me poimimme. Hän ei käsittänyt ollenkaan, miksi simpukoita pitää kerätä. Saako niistä kenties rahaa. Mihin te niitä käytätte, hän kysyi. En tiedä vielä, Pirita vastasi ja yritti paeta tuttavallista herraa, joka seurasi touhujamme matkan päästä.

Minä kerään myös kiviä.

Taas tapahtui se. Kuljin rantavedessä ja aloin hyräillä: ”Hiekkaa vain, meren valkoista hiekkaa vain – muuta ei jäljellä rakkaudestaan kuin hiekkaa vain… taa dai da daidaa, ta-da dai-dada daida.…”

Alakerran Coco & Cacao –kuppilassa tilasimme päiväkahvit ”Long Black” posliinikuppeihin ja tykötarpeiksi makeat leivonnaiset. Mirkun ja Piritan ällömakeat jäivät puoleen väliin. Minulle maistui makea suklaamacaroni, se oli hyvää ja sopivan pieni. Poikien jäätelö- ja Chai-ostokset onnistuivat vaihtelevasti. Peetun mansikkasorbetti jäi syömättä. Pessin ja Severin tuutit tulivat syödyiksi. Severi joi intialaisen teensä, Pessin tee jäi minulle. Se olikin hyvää. Niin kuin taannoin, kun vanhin poikani Mika innostui laittamaan Chaita Intian reissujensa jälkeen.

Jo kahvilassa kuulimme palovaroittimen äänen. Ihmettelimme, mistä ääni tulee. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän siihen mitään huomiota ja mekin lähdimme ihan normaalisti tarkoituksenamme mennä ylös asunnolle. Emme päässeet, koska koko talo oli evakuoitu palohälytyksen takia. Niin talon asukkaat kuin kauppojen asiakkaatkin seisoivat jalkakäytävällä. Kahvila on viereisessä rakennuksessa ja siellä elämä jatkui normaalisti.

Kaksi paloautoa, neljä palomiestä, kaksi poliisiautoa ja poliisit saapuivat paikalle. Koko talo tarkastettiin. Palohälyttimen melko kovaksi yltynyt piippaus jatkui koko operaation ajan. Olihan siinä melko absurdi tunnelma, että jos meidän portaassa palaa ja passit sun muut tuhoutuvat. Eräässä vaiheessa hälyttimet hiljenivät, ja pääsimme omaan portaikkoon ja hissiin. Jukka tuli jossain vaiheessa töistä. Hän kertoi että autotallin lattia lainehti. Sprinkleri oli kai lauennut.

Alkuillan tunnelmaa olohuoneessa: