Vihdoinkin!

Eilen se alkoi. Työn alla olevan kirjan kirjoittaminen. On päästävä alkamaan seitsemältä aamulla, viimeistään puoli kahdeksan. Silloin se tapahtuu. Ei mitään sijaistoimintoja, ei rentouttavaa värityskirjaa, ei ristikoita eikä käsitöitä. Word kuvaruudulle ja materiaalit käden ulottuville. Tänään jatkoin ja teen sitä niin monta päivää kuin hyvältä tuntuu. Ulkona kävelen pieniä lenkkejä teksti mielessäni ja kamera kädessäni. Olin valmistanut itseäni henkisesti tämän päiväiselle kauppareissulle tänään. Enpä lähdekään, kun tarkistin jääkaapin ja pakastimen syötävät. Yhden erilaisen homman teen: siivoan keittiön.

Voi olla, että vähään aikaan en kirjoita tänne. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

…kun joulukiireet helpottavat…

Aatonaattona 2018

Levottomia unia olen nähnyt viime öinä. Stressiäkö? Nousen yöllä sille yhdelle asialle ja pian olenkin jo täysin hereillä, vaikka yritän pitää silmiäni kiinni. Viime yönä valvoin neljästä lähtien. Tällä kertaa virkistyin siihen, että naapurit juhlivat, ovet paukkuivat, puheet olivat äänekkäitä kuten känniläisillä aina ja hissi kulki ylös-alas-ylös-alas. On sekin, että jouluaamu alkaa humalassa. Voi surku. Ei sentäs surmattu alakoululaista kuten tänään on tapahtunut jossain päin Suomea kotioloissa. Se on järkyttävä uutinen.

Nousin neljän jälkeen sängystä ja luin sohvatuolilla istuen iltalukemisena pitämääni kirjaa kymmeniä sivuja. Joskus viiden maissa palasin kokeilemaan unta ja vähitellen äänet häipyivät mielestäni. Nukuin kymmeneen ilman pahoja unia.

Olin suunnitellut jatkavani kirjoitushommia heti tänä päivänä. Tein pitkän metsälenkin, söin myöhäisen aamupalan ja avasin tekstin kirjoitusohjelmaan. En ollenkaan pystynyt keskittymään siihen … ehkä sitten huomisaamuna. Tutkin sentäs joitain tietoja sukukirjasta, jotka olivat jääneet painamaan mieltä.

Kokoa itsesi!

Pakkaanko lahjat, valmistanko joulupöydän, tuonko syömiset parvekkeelta lämpiämään, voinko istua vain ja antaa ajan kulua. Ajatukset sinkoilevat sieluni laidasta laitaan. Suunnittelemattomuus sekoittaa pääni ja minut.

Huoneeseen leviää herkullinen imelletyn perunalaatikon tuoksu. Keitän kahvit, istahdan alas ja puran epätietoisuuden tuskan ihmisten ilmoille. Koko sotku alkoi siitä, kun menin parvekkeelle. Tarkoitukseni oli hakea karjalanpiirakoita huoneen lämpöön. En ollut orientoitunut muuhun, vain niihin piirakoihin. Alkoi ahdistaa, kun huomasin pullat ja kakun parvekkeella. Hetkeä aikaisemmin olin ajatellut, mitähän tarjoan jälkiruoaksi. Siinähän ne jälkkärit olivat nenäni edessä. Jotenkin tämän kirjoittaminen selkiytti minut, osansa lienee kahvillakin.

Nyt tiedän mitä teen. Annan perunalaatikon muhia uunissa, otan kaapin ylähyllyltä suuren pyöreän tarjoilulautasen ja teen siihen jälkiruoka-asetelman.

Joulu tulla jollottaa

SONY DSC

Olen työstänyt uutta kirjaani lokakuusta alkaen hyvin intensiivisesti. Rakastan viettää kaamosta tällaisissa merkeissä. Lähestyvä joulu on saanut viimeinkin vedettyä minut hetkeksi pois tuosta varsinaisesta tehtävästäni. Huomaan, että tekeekin hyvää pitää välillä taukoa sukuhistoriasta. Sukulaiset ovat alkaneet elää unissani… he eivät halua tulla unohdetuiksi..

Minä halusin unohtaa joulun, olla viettämättä sitä. Luulin, että en kerkiä, kun on niin kiire noiden kuolleiden sukulaisten kanssa. Korttien lähetyksestä tämä alkoi. Olin päättänyt olla lähettämättä kortteja. Sitten muistin, kuinka harmittaa, kun tulee kortteja sellaisilta, joille ei ole itse lähettänyt. Juoksin postiin viho viimeisenä punaisen korttikuoren lähettämishetkenä niitä muutamia pakollisia korttejani viemään. Syöksyin kauppoihin lahjaostoksille, vaikka ei pitänyt. Sukkia olen koko syksyn neulonut ihan huvikseni, ajatellut, että niistä riittäisi jouluksi jokaiselle. Lastenlasten lahjalistoilla ei ollut sukkia ja jouduin jonkunlaiseen paniikkiin.

Suurimmat ja tärkeimmät juhlatunnelman tuojat minulle ovat olleet ruokien ja leipomusten puuhaaminen sekä huushollin siivous ja koristelu. Yleensä olen alkanut touhuta viimeistään itsenäisyyspäivänä. Nyt siis en. Siivouksen ja etenkin koristelun päätin jättää suosiolla väliin tänä vuonna. Ehkä imuria pitää taluttaa joku päivä. Onhan tässä vielä aikaa.

Olen keskellä joulutohinaa, joutoaikana viimeistelen niitä sukkia. Viikossa kerkiää ihan hyvin tehdä joulun, kun keskittyy olennaiseen. Keittiön pöytä on raivattava tostaiksi, kun tulee sukulaisia jouluaterialle.

Talo elää tavallaan vieraat tulee ajallaan. Hyviä jouluvalmisteluja sinulle lukijani!