Kohti kirjan kustantamista

Vihdoinkin sain lähetettyä käsikirjoituksen kustantajille. Yksi vastaus tuli jo bumerangina takaisin eräästä pienestä kustantamosta.

Aihe ja tarina ovat merkittäviä, mutta pikkuriikkisenä kustantamona näemme, ettei kirjalle olisi sellaista menekkiä, että voisimem kirjan kustantaa.
Suosittelemmekin, että tarjoat käsikirjoitusta jollekin suuremmalla ja nimekkäämmälle kustantamolle.

Mielenkiintoista. Itse ajattelin, että juuri pieni kustantamo voisi ottaa sen ohjelmistoonsa. Mutta se meneekin näin päin.

Nyt tuntuu vahvasti siltä, että kirjaprojektini etenee. Sain toiselta lukijalta palautteen, itse asiassa kävimme sitä läpi kolme tuntia. Keskusteltavaa riitti. Tässä on ollut monta eri mahdollisuutta saattaa projekti päätökseen. Nyt vihdoinkin tuntuu siltä, että tiedän miten sen teen loppuun. Aloin etsiä valokuvia, vaikka viimeisimmässä versiossa en niitä aikonut edes käyttää. Tulin siis toisiin ajatuksiin. Ja hyvä niin.

Olen kyllä kiitollinen kaikista parannusehdotuksista, joita sain. Tärkeä oli kuulla miten lukija kokee kirjan.

Nyt vaan porskuttelen eteenpäin.

 

 

 

 

Häirintää

HS Viikko -lehdessä on kaksi aukeamaa Seksuaalista häirintää. Televisiossa tuli keskusteluohjelma tästä aiheesta, radiossa tänään kerrottiin, että USA on historiansa ehkä suurimman muutoksen edessä tässä asiassa. Ruotsissa metoo -kampanjalla on jo ollut vaikutuksia, kun taas suomalainen ministeri nikotteli TV-keskustelussa, kierteli ja kaarteli, kun penättiin lakimuutoksia. On ihan järkyttävää, että puolitoista vuotta sitten julkaistu väitöskirja seksuaalisesta häirinnästä Suomen elokuva- ja teatterimaailmassa on vaiettu kuoliaaksi.

Minua harmitti aika paljon, kun oman eläkeläisjärjestöni boccia -kerhossa sekä miehet että naiset naureskelivat häirinnälle ja sen esiinnostamiselle. He vain heittivät hurttia huumoria. Mutta enpä minä mitään siihen sanonut. Pidin suuni kiinni, kun olisi pitänyt sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen, että häirintä/ahdistelu on noussut keskiöön ja että toivottavasti saadaan myös jotain aikaan. Ajattelin, että jos ne rivot vitsit eivät lopu siitä ryhmästä, lähden kävelemään.

Ehkä niitä lakimuutoksiakin saadaan vähitellen aikaan. Niin että seksuaalinen häirintä ja ahdistelu tulisivat rangaistaviksi ja raiskaustuomiot asianmukaisemmiksi. On järkyttävää, että edelleenkin mielipideilmasto on sellainen, että uhrista tulee helposti syyllinen.

Lukemassa

Tuntuu niin tyhmältä kirjoittaa Facebookiin sitä mitä nyt kirjoitan tänne. Olen taas kerran kuin uudesti syntynyt. Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, mitä koin kirjailijavieraana palvelutalolla tänään. Kuulijoita oli ”tupa täynnä”, ihan täyspäistä porukkaa, ei talon asukkaita kai ollenkaan vaan ulkopuolelta tulleita. Mainioita paikkoja nämä palvelutalot ovat, hienoja, nykyaikaisia, kaikkien halukkaiden käytössä. Esim. ruokapalvelut ovat päivittäin myös ulkopuolisille. Tansseja näyttää olevan melkein joka viikko livemusiikin tahdissa.

Minä siis olin kirjailijavieraana. Luin tekstejä kirjoistani ja aina välillä keskustelimme, mitä niistä juolahti mieleen.  Runoista herahti tippakin silmään jollekin, kun ne tulivat lähelle omaa elämää. Novellit olivat niin jännittäviä, että sali oli hiiren hiljaa ja kuuntelijoiden jännittyneisyys välittyi lukijaankin.

Itse jännitin eniten uuden kirjani tarinoiden lukemista. Olin erityisen helpottunut ja huojentunut, kun ne saivat hyvän palautteen. Aistin jo ensimetreillä, että kuuntelijat eläytyivät teksteihini. Joku näki tapahtumat filminauhana edessään, vaikka paikat eivät olleet tuttujakaan. Sanoi siellä joku myös, että kyllähän se on siitäkin kiinni, miten luetaan.

Olenpa onnellinen, että kirjani on jo loppusuoralla.

 

Paluu juurille

Blogielämäni alkoi kaksitoista vuotta sitten marraskuussa. En ole koskaan lopullisesti luopunut, mutta SOME on vetänyt aktiviteetit toisille alustoille. Vanhat blogini ovat edelleen olemassa. Tanssiva harmaa pantteri sekä Viimeiset tanssit. Merkittävää oli myös se, että löysin erään vanhan salaisen blogini. Mikään ei häviä mitä Nettiin laitat, mietin silloin.

Noita vanhoja blogejani en ole enää päivittänyt, mutta olen erityisen tyytyväinen, että THP:n päiväkirjamerkinnät ovat olemassa. Niille saattaa olla käyttöä tulevaisuudessa.

Kirjaprojekti edistyi ennen kesää sellaiseen vaiheeseen, että saatoin viedä tekstit siskolleni luettavaksi. Kesän jälkeen työstin hänen huomioitaan käsikirjoitukseen. Lokakuussa olin Luovan kirjoittamisen kurssilla ja sieltä sain voimia viimeisimpään ponnistukseen. Kaksi kuukautta joka aamu aukaisin tekstin ja työstin sitä eteenpäin, kirjoitin uutta ja etsin johtolankaa.

Nyt kässäri on lukuvaiheessa ihanilla kirjoitustovereilla, jotka lupautuivat siihen työhön. Olen alkanut selvittää painotaloja. Mihinkään en ole vielä ottanut yhteyttä, mutta synopsiksen olen jo luonnostellut, sekin on tarkastettavana.