Luomisen tuskaa

Ristiriitainen ja häkeltynyt olo on eilisen tekstipalautteen jälkeen. Olin niin iloinen, että olin saanut kirjoitettua vanhempieni sota-aikojen muistoja romaanin muotoon, en omiani enhän ollut vielä syntynytkään.Tekemäni työ sai hyvän palautteen, mutta lähdin liian kaukaa. Sain ohjeen, että nämä pitäisi rajata pois ja aloittaa kertomus siitä, mikä alunperin oli tarkoitukseni. Kirjoittaa katoavasta lapsuusmiljööstäni.

Olin jo pitänyt lapsuusmuistojani melko valmiina. Tänään kun otin ne uudelleen esille, huomaan, että muokkaustyötä on paljon jäljellä. En oikein tiedä, miten voisin edes aloittaa, kun jätän pois nuo aiheet, joihin olen viime aikoina perehtynyt.  Enkä tiedä, pystynkö romaanimuotoon…

Mistä minä oikein kirjoitan – mikä on pointti? Ja ketkä ovat romaanihenkilöt? Romaani, romaani… tässä samalla tuli mieleen eräs tapahtumasarja, jonka historiallisen totuuden olen jo kirjoittanut. Ehkä aloitan siitä.

Käsikirjoituksen deadline on kuukauden päästä. Viime yönä en saanut nukuttua. Heräsin jo ennen kuutta sekavissa tunnelmissa.

Aamurituaalit

Aivan rättinä eilen kaaduin sänkyyn kymmenen jälkeen. Yritin lukea, mutta ei siitä mitään tullut. Nyt olen aikaisin hereillä ja sehän ei haittaa ollenkaan. Ainoa huono puoli on tuo pimeys. Vielä pari tuntia aikaa auringon nousuun, jota ei tule edes näkymään paksun pilviverhon takaa.

Eiliset liikuntaponnistelut antoivat hyvät unet. Samalla linjalla olisi hyvä jatkaa, vaan kun istuen tehdyt harrasteet ovat niin vetäviä. Lihakset tulivat kyllä kipeiksi ja lonkkakin. Yhden kipulääkkeen otin illalla. Olen jo toista viikkoa ollut ilman lääkkeitä.

Niin monet juovat aamukahvinsa lehtien kera. Olen päässyt ihan kokonaan eroon moisesta tavasta. Minulle tulee kerran viikossa, perjantaisin, ilmestyvä Helsingin Sanomat, jossa riittäisi luettavaa koko viikoksi. Aluksi sitä luinkin, mutta nyt se menee lukemattomana lehtikeräykseen. Olen siis päättänyt olla jatkamatta tilausta.

Aamurituaaleihini kuuluvat ristikot ja välillä myös kirjan luku niinkuin tänä aamunakin. Välillä otan jo aamusta kirjoitushommat esiin. Niinkuin nytkin kirjoittelen tänne piikiikanmaailmaan. Niin ja tärkeä aamurituaali on myös katsastaa Facebookin päivitykset ja ehkä itsekin jotain kirjoittaa. Instagram on myös kiinnostuksen kohteenani, mutta ei enää Pinterest kuten tässä aikaisemmin. Keittiön siivouksen teen yleensä aamuisin, illalla jätän tiskit altaaseen.

Maanantaiaamu

Kello on puoli yhdeksän. On harmaata ja pimeää. Sadepisaroita ikkunassa. Nautin niin paljon kotona olemisesta, etten lähde mihinkään ylimääräiseen. Sunnuntaipäivät olen pyhittänyt laiskuudelle. Eilinen päivä sujui Skypessä, käsitöitä tehden, Jari Tervon Matriarkkaa lukien ja telkkaria katsoen. Kaikkia erikseen, ei yhtä aikaa. Paitsi, että aloitin neulontatyön, jota pystyn tekemään myös tv:tä katsoessa.

Tänään on pakko lähteä liikkeelle, on kirjastolainojen viimeinen palautuspäivä. Samalla poikkean parilla liikuntatunnilla. Kokeilen, miten kroppa kestää. Jos lisäksi kävelen sinne, niin saan liikuntaa monen päivän edestä.

Lopputarkastuksessa sain hyvät arviot kuntoutumisesta. Leikatun puolen lonkan pieniä lihaksia pitää herätellä ja kuntouttaa. Simpukkaliike onnistuu vain sentin tai kaksi, toisella puolella ei ole mitään vaikeutta nostaa reittä ylös saakka. Coxasta sain Netissä olevan harjoitusohjelman kotona kuntoutumiseen. En ole vielä avannut sitä mutta enhän ole ollut kotonakaan kuin eilisen päivän.

Talvirenkaiden vaihtoaika on huomenna. Aion soittaa myös influenssarokotusajan! Tänä aamuna heräsin taas flunssaisena, vaikka jo muutamana päivänä olen ollut terveempi. Juu, tiedän, ettei flunssassa saa rehkiä… mutta menot on ip. Jospa tää aamutunne menee ohi.

Harmaus ja pimeys eivät ole helpottaneet.

 

Talo elää tavallaan, vieraat tulee ajallaan

Nyt on iskenyt flunssa. Eilen iski kirjoitusinto. Monta päivää olinkin kirjoittamatta, kun vahdin lapsia ja ulkoilutin koiria. Enkä ollut kotonakaan.

Erinomaista on lupautua viemään opiston kirjantekoryhmään pätkä omaa käsikirjoitusta. Sellainen lupaus on pistää vauhtia omalle työlle. Se on vähän sama kuin siivouksen kanssa. Kun tässä yksikseni elelen, en kyllä välitä ympäristöstäni. Mutta jos joku on tulossa käymään, huomaan heti, että paikkoja pitää kohentaa. Se on niin rasittavaa, etten juurikaan ketään kutsu meille.

Ensin flunssa oli päässä ja lihaksissa. Nyt se on iskenyt kurkkuun ja äänihuuliin. Saa nähdä, mihin se vielä iskee. Siitä on pari päivää, kun sain Tampereen kaupungilta kirjeen, jossa kehotetaan suojautumaan rokotuksilla. Influenssarokotus olisi ilmainen ja pneumokokkirokotuksen joutuisi itse maksamaan.

Useita vuosia sitten olin mukana influenssarokotustutkimuksessa. Kuuluin ryhmään, jota ei oltu rokotettu. En tiedä tuloksista, mutta vieläkään en ole yhtään kertaa ottanut piikkejä. Enkä taida ottaa nytkään, vaikka sitä tänä aamuna taas mietinkin. Pitäisikö miettiä vielä uudelleen….?

Hyvä mieli Aleksis Kiven päivänä

”Makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa, sinnepä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa yltäne milloinkaan….”

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Jännitti lukea ääneen toisille, mutta se kannatti. Perjantain kirjallisessa tapaamisessa luin ensimmäiset kolme sivua uudesta tuotoksestani ja se sai hyvän vastaanoton. Voin hyvillä mielin jatkaa käsikirjoitusta samalla tyylillä kuin olen aloittanut.

Kiitos palautteesta kuuluu rakkaalle Lue ja Kirjoita -ryhmälle. Olemme kokoontuneet yli kaksikymmentä vuotta kirjallisuuden merkeissä ja yhä vain jatkamme tapaamisia kolme kertaa vuodessa. Luemme kaunokirjallisuutta ja kirjoitamme tekstejä.

 

 

Yksi osio tehty

Suuressa hurmiossa aamuisin aloitin, paitsi niinä aamuina, kun täällä oli muita. Arvostan yksinäisyyttä. Onneksi sitäkin on tarjolla. Kirjoittaminen vaatii omaa tilaa ja omaa aikaa ja mahdollisimman vähän häiriötekijöitä. Sellaisia ovat myös ylimääräiset ajatukset ja murheet.

Lisäosan yhden version olen nyt tehnyt ja olen vahvasti sitä mieltä, että se kuuluu tavoittelemaani kokonaisuuteen. Muitakin osioita vielä puuttuu ja niiden kimppuun käyn seuraavaksi.

Tänään on kuitenkin muita menoja ja huomennakin. Itse asiassa menot jatkuvat ensi viikkoon saakka. Kiireistä on eläkeläisen elämä. Siihen olen tyytyväinen, että sain kirjoitushanat auki. Huomannet Heli Nurmi, että kässäri ei tule kahdessakaan viikossa lukukuntoon.