Nyt lähti, sano Annikki Tähti

Jonkinlaisessa euforisessa hurmiossa kirjoitan kässäriä. En tiedä, tuleeko tästä kaksi kirjaa vai yksi. Jotain nyt kuitenkin loksahti. Eräät monisivuiset muistiinpanot oli pakko ottaa esiin ja siellä oli tarina, joka on kerrottava.

Alkuperäinen tarkoitukseni on liittää se tekeillä olevaan käsikirjoitukseen. Nähtäväksi jää, muuttaako se sitä, minkä olen tehnyt. Vai tuleeko tästä eri juttu.

Huikeeta!

Käsikirjoituksesta

Pari päivää sitten aloin lukea käsistä. Ei se olekaan huono – mistähän minä sellaista kuvittelin. Valmiita sivuja näyttää olevan 75, nyt olen lukenut sivulle 47 ja olen samalla korjaillut jotain. Itse asiassa olen aika innostunut. Soitin jopa kirjoituskaverille, joka aikanaan lupasi lukea tuotokseni. Toiseen lupautuneeseen pitäisi ottaa vielä yhteyttä.

 

Kirjoittaminen

”Kun luki ja katosi siihen lukemiseen. Se on kokemus, jonka saan kirjoittamisesta.” (Karl Ove Knausgård Hesarissa, mitä lukeminen oli hänelle lapsena)

Mietin, minkä pistoksen tarvitsen, että jaksan ottaa käsikirjoitukseni käsiteltäväksi. Pidän työtäni ihan turhana. Ei minua tarvitse lohdutella sen takia, vuodatan vain tämän asian tähän. En koskaan ole tullut tutuksi sen asian kanssa, että kirjoitan elämästäni, edes lapsuudestani. Siis sellaisena kuin se on ollut. Nyt olen sen vaiheen kuitenkin tehnyt ja käsikirjoitus pitäisi ottaa muokattavaksi suuremmaksi kokonaisuudeksi. Sitäkin olen jo tehnyt pitkälle. Luurangon ympärille pitäisi kehittää lihat ja puhaltaa olemus henkiin.

Nyt minusta pulppuaa niin monta muuta aihetta, että on vaikeuksia tehdä tuota, joka on kesken. Ohjaajani mielestä se olisi saatettava ensin loppuun, jotta saa tilaa uudelle.

On hyvä, että menin kurssille ja toisten pariin.

 

Apua!

Siirryin tänne WordPressiin kirjoitettuani Vuodatukseen toistakymmentä vuotta. En ole päässyt sinuiksi tämän pohjan kanssa, vaan takkuilen koko ajan. Kirjoittelen sujuvasti ja lisään kuvia. Mutta siinä kaikki.

Pitääköhän minun mennä WordPress -kurssille. Sellainen näkyy olevan työväenopistolla. Itse asiassa kaksikin eri kurssia ja vielä kolmaskin marraskuussa.

15 min myöhemmin: molemmat kurssit ovat täynnä. Taitavat olla liian pitkiäkin opetustunnit minulle vielä tässä vaiheessa. Joten en ilmoittaudu varasijallekaan.

p.s. nyt olen herkällä tuulella. Yllämainitut kuvat tuovat ihanat veneilymuistot pintaan. Vene on nyt myyty ja ajelut sillä ovat historiaa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa paattimme on laiturin oikealla puolella.

Heräämisen aika

Aina välillä elämässä tulee hetkiä, jolloin on tehtävä uusia valintoja. On asetettava itsensä alttiiksi muutoksille. On nähtävä uusia mahdollisuuksia.

Olen ollut kolossani jo kauan. Se on ollut yhtä aikaa kipeää ja parantavaa. Tänään en meinannut päästä sängystä ylös. Uni nappasi aina takaisin absurdiin maailmaan. Kaikki miehet ympärilläni pukeutuivat naisiksi ja minun piti sanoa, että ovatpa he ovat kauniita ja ihania. Itse en tiennyt kuka olin, en ainakaan heidän veroisensa. En liittynyt heidän joukkoonsa.

Kun keitin aamukahvini puoli yksitoista, olin vakuuttunut, että jatkan keskeytynyttä kirjoitustani. Tähän saakka olin sanonut itselleni, etten pysty – en jaksa. Leikattu lonkka ei anna kulkea niitä rappusia enkä ole vielä bussiinkaan mennyt. Nostin läppärin kannen ja hain työväenopiston kurssiluettelosta sopivan, aikomuksiani tukevan ryhmän. Se ei ollutkaan täysi, olin saanut kurssipaikan.

Seuraavaksi katsoin eläkeläisyhdistyksen harrastussivut. Siellä olen kolme-neljä vuotta vetänyt kahta liikuntaryhmää. Nimeni on edelleen siellä ehdollisena kuten olen pyytänytkin. Tänään en pysty päättämään, jatkanko ohjaajana vai sanonko, etten enää halua. Eläkkeelle jäätyäni olen kokenut itseni tosi, tosi vanhaksi. Olen halunnut olla vanhus ja annoin itselleni siihen luvan. Joitakin ikätovereitani tämä kauhistutti, he kun eivät itseään vanhaksi tunteneet. Tämän uuden lonkan myötä minulta on pudonnut vuosia. Sellainen tuntemus on tullut heti leikkauksen jälkeen. En olekaan enää kepillä köpöttelevä mummo, vaan uskon todellakin tanssivani vielä muutakin kuin senioritanssia.

Miksi tuollainen artikkelikuva. Olen ollut jo kauan jäisessä vankilassani, joka varsinkin viimeisen vuoden aikana on minut kuristanut. Nyt on heräämisen aika.