Sisäänpäin

Joskus kymmeniä vuosia sitten eräs ystäväpsykologi teki minulle testin. Siitä ilmeni jännällä tavalla, että olen introvertti ja ekstrovertti. Tähän mennessä elämässäni en ole kohdannut omaa sisäänpäin kääntyneisyyttäni. Ennenkuin nyt. Ehkä pieninä vilauksina sellaisina hetkinä, kun olen ollut yksin mökillä.

Nyt kun olen jättäytynyt kotiin tämän kiputilani kanssa, huomaan, että yksinolo on monta vertaa luovempi tila kuin jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Joka aamu herään eloisana ja uteliaana päivään. Edellyttäen, ettei romuna oleva lonkkani vie huomiotani kipuun. En avaa radiota enkä televisiota. Minulle ei tule päivän lehtiä.

Joskus aikanaan tein paljon käsitöitä. Ompelin, kudoin, virkkasin, neuloin, askartelin monenmoista. Kun se aika meni ohi, en kuitenkaan hävittänyt tarvikkeita ja laitteita enkä edes käsityölehtiä. Nyt olen löytänyt uudelleen sen puolen itsestäni. Käsityöt. Tänä aamun pilvisenä hetkenä mietin, että juuri kun olen tämän kahvikupillisen nauttinut, istun nahkanojatuoliini virkkuun pariin. En Mandalan, koska se on valmis. Vaan itse kehittelemäni pienemmän mallin pariin.

Käsityöt ovat tulleet kirjoittamisen tilalle, joka on taustalla. Joinain aamuina huomaan ajattelevani tekeillä olevaa kirjaani.

 

 

Masennusta ja terapiaa

Kauheita tapahtuu Euroopassa. Niitä ei voi olla huomioimatta, vaikka tapahtumat ovatkin vielä kaukana. Tämä viimeisin, München, näyttää poikkeavan edellisistä, jotka olivat terrori-iskuja. Masennus on kauhea tauti, kun saa tekemään hirmutekoja. Sekin lentäjä, joka ajoi matkustajakoneen vuorta päin, kärsi masennuksesta. Oliko jossain suomalaisessakin ampumatapauksessa masennus- ja koulukiusaus- tausta.

Jotain vikaa on, kun mielen sairauksia ei hoideta kunnolla. Aikaisemmin oli mielisairaaloita, nykyään niitä ei taida olla paljon olemassakaan. Ei ainakaan yhtä useita kuin ennen. Potilaat saavat tulla toimeen itsekseen terveiden ihmisten seassa. Toimiiko avohuolto, jonka varassa nämä sairaaloista kotiin lähetetyt ovat. Terapiaa tuskin on kovin monelle tarjolla. Ainakin ennen vanhaan se oli niin kallista, ettei tavallinen sairaslomalla oleva työläinen sellaista pystynyt itselleen kustantamaan – se oli rikkaiden etuoikeus. Psykoterapiassa käyminen oli hienoa ja kehumisen arvoista. No kukin käyttää rahansa siihen mihin haluaa, vaikka sitten terapeutin sohvalla makaamiseen.

Mitä tapahtuu masentuneen ihmisen päässä? Koska syitäkin on varmasti monenlaisia, niin yhteen kategoriaan debiksessä olevia tuskin voi sisällyttää.

Ajatteluttaa..

 

Houkutuksia

Niin paljon mukavia menoja tänäkin kesänä. En anna niiden haitata. Keskityn olennaiseen. Siitä tuli yhä vaikeampaa, kun sisko meni mökille. Lupasi siivota mökin, jos tulisin. Sanoin, etten tule. Liian pitkä matka, liian pitkät portaat enkä veneeseenkään pääsisi. Metsät mustikoita täynnä. Hyvä sato tänä kesänä, olen kuullut kerrottavan. Sieniäkin tulee kuin sateella, olosuhteet erinomaiset.

Kaupungissakin houkutuksia. Konsertteja, näytöksiä, veneretkiä, kesäteatteria… marjat jäävät  pensaisiin, omenat puiden alle. Koukussa voisin olla taas kirjoittamiseen koukussa ja Amalfin kirjoitusmatkasta voin vain unelmoida.

Sanon kaikille houkutuksille ´kiitos ei´niinkuin tuollekin lehden myyjälle, joka juuri keskeytti ajatukseni. Hän tarjosi Kodin Kuvalehden kylkiäisiä. Kurjaa olisi olla lehden myyjänä näinä aikoina, kun ei kaikkien raha riitä edes ruokaan.

Lokakuussa joudun asettamaan vaakakuppiin, otanko lainaa keittiöremonttiin vai matkustamiseen. Eurojackpot -voitotkin ovat olleet kympin luokkaa eikä lotosta tule mitään. Tässä pienesti eläessäni olen alkanut haaveilla Amerikan matkasta. Ja syksyllä tulee eteen mahdollisuus lähteä kaukomatkalle Thaimaan Koh Tao -saarelle.

Uudella lonkalla tulee uusia mahdollisuuksia. Ja kirjakin on vielä kirjoittamatta.

Yht´äkkiä on heinäkuu

Aurinko paistaa tänä sunnuntaiaamuna. Onkohan nyt tulossa kesä. Lämpötilat ovat viime aikoina olleet samat kuin viime vuoden joulukuussa, maisematkin yhtä aneemiset ja kosteat. Onko tänäinen auringonpaiste säätilan muutos vai tilapäinen toivon pilkahdus.

Istun jälleen parvekkeella kirjoittamassa. On varhainen aamu, talo on hiljainen ja Hervanta. Lokin kirkunaa harvakseltaan. Pilvetön taivas. Suoraan edessäni on artikkelikuvan maisema ilman auringonlaskua.  Eivät minua viileät säät ole haitanneet. Pikemminkin päinvastoin. Olen saanut antautua sairastamaan. Se on helppoa, kun ei mollikka ole houkuttelemassa ulos. Aina perjantaista lähtien olen päivisin virkannut Mandalaa ja iltaisin katsonut telkkaa. Monta päivän tuntia vapautuu, kun Mandalan viimeinen osa alkavalla viikolla julkaistaan.

Nyt on mustikka- ja kantarelliaika, tattejakin jo löytyy. Olen hulluna metsäsaaliiden perään. Nyt on välivuosi eikä edes ahdista. Hilloja on kellarissa aikaisemmilta vuosilta ja kuivattuja sieniä hyllyllä. Pärjään vanhoilla seuraavaan kesään.

Tiedän niin kipeästi, että jokainen askel on tuskaa. Antauduin sairastamaan, kun sain leikkauspäivän. Vahvemmat kolmiolääkkeet eivät riitä 26.7. saakka. Alan syödä puolikasta pilleriä, koska lääkkeen määrännyt lääkäri on kesälomalla.