Joskus kymmeniä vuosia sitten eräs ystäväpsykologi teki minulle testin. Siitä ilmeni jännällä tavalla, että olen introvertti ja ekstrovertti. Tähän mennessä elämässäni en ole kohdannut omaa sisäänpäin kääntyneisyyttäni. Ennenkuin nyt. Ehkä pieninä vilauksina sellaisina hetkinä, kun olen ollut yksin mökillä.
Nyt kun olen jättäytynyt kotiin tämän kiputilani kanssa, huomaan, että yksinolo on monta vertaa luovempi tila kuin jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Joka aamu herään eloisana ja uteliaana päivään. Edellyttäen, ettei romuna oleva lonkkani vie huomiotani kipuun. En avaa radiota enkä televisiota. Minulle ei tule päivän lehtiä.
Joskus aikanaan tein paljon käsitöitä. Ompelin, kudoin, virkkasin, neuloin, askartelin monenmoista. Kun se aika meni ohi, en kuitenkaan hävittänyt tarvikkeita ja laitteita enkä edes käsityölehtiä. Nyt olen löytänyt uudelleen sen puolen itsestäni. Käsityöt. Tänä aamun pilvisenä hetkenä mietin, että juuri kun olen tämän kahvikupillisen nauttinut, istun nahkanojatuoliini virkkuun pariin. En Mandalan, koska se on valmis. Vaan itse kehittelemäni pienemmän mallin pariin.
Käsityöt ovat tulleet kirjoittamisen tilalle, joka on taustalla. Joinain aamuina huomaan ajattelevani tekeillä olevaa kirjaani.