Eilen viisikymmentä vuotta sitten

Isäni kuoli 54-vuotiaana 27.3.1966. Odottamaton sydänhalvaus vei hänet kesken painikilpailujen, joissa hän oli sihteerinä.

”Kaikki tämän maailmankaikkeuden elävät olennot kuolevat. Kasveista, linnuista, eläimistä ja hyönteisistä jotkut syntyvät aamulla ja kuolevat illalla, joillakin on vuoden pituinen elämä ja jotkut kestävät kymmenen tai sata tai tuhat vuotta. Mutta kaikki kuolevat. Eroa on vain elämän pituudella.

Sama pitää paikkansa ihmisestä. Kun hän elää, hän ahertaa ja puuhaa jotakin ja huolehtii ja suunnittelee kuin aikoisi elää ikuisesti. Mutta kun hänen henkensä on hajaantunut ja hän kuolee, hän ei voi edes kasvattaa sen vertaa lihaa, että peittäisi sillä valkoiset luunsa. Kuolema kohtaa hänet aivan samoin kuin se kohtaa kasvit ja linnut ja eläimet ja hyönteiset.” (päiväkirjani teksti ei varmaan ole omani)

Seuraava on oma tekstini – liite päiväkirjaan:

Sinä olet mennyt pois – isä – peruuttamattomasti ja valittamatta. Et ennättänyt edes sanoa, sattuuko kuolema. Sinulle se oli toivottavasti helppo – kuin poisnukkuminen. En vielä ihan täysin ole selvillä koko jutusta, kun kaikki tuli niin yllättäen, mutta kyllä se on niin. Kaikki ne valkoiset kukat ja kynttilän pöydälläsi muistan vain unenomaisena harhana, mutta se ei ole unta. Kunnolla en ennättänyt Sinuun oikein tutustuakaan – olin niinkuin tyttäret yleensä – lähempänä äitiä. Mutta poismenosi on silti kipeä – olisin halunnut olla parempi tytär, mutta aina jälkeenpäin on niin hyvä sanoa kaikkea. 

Junassa matkalla Lahteen kirjoitin tuon ja tapasin matkalla kuin johdatuksena koulutoverini, joka opiskeli teologiaa. En koskaan unohda sitä kohtaamista, koska hänen sanoistaan sain paljon lohtua.

  • Jylhä maisema,
  • vuori pysyy vuorena,
  • meri merenä –
  • heikot viipyy hetken vain –
  • kukkanen ja ihminen

(Teksti kuolinilmoituksessa)

 

Tietoa kirjoittajasta

pikeaarnio

Sähköposti: pike.aarnio@gmail.com

7 vastausta artikkeliin “Eilen viisikymmentä vuotta sitten”

  1. Vanhempien lähdöt eivät koskaan unohdu. Haikea kaipaus jää ja yllättäin tavatun ystävän lohduttavat sanat.

    Viimeksi eilen ajattelin, että juuri nyt haluaisin soittaa äidille. Ja sitten, onneksi hän ei elä juuri nyt.

    Tykkää

    1. Äitiä minäkin välillä kaipaan, isä on ollut niin kauan pois. Toisaalta: nyt kirjoittaessani lapsuuden muistelmiani, isä on enemmän läsnä kuin äiti.

      Tykkää

  2. Minä en ole toipunut koskaan Isäni kuolemasta, vaikka siitä onkin aikaa jo 25 vuotta ja hieman yli kaksi kuukautta päälle. Isäni ei ollut kuollessaan nuori, puolitoista kuukautta päälle kahdeksankymmenen. Hänen täyttäessään 80 vuotta Tiurun sairaalassa 1.1.1991 olimme tyttäreni Sonja Annikan kanssa suurella Intian matkallamme (josta jouduimme lähettämään onnittelukortin), josta olen kertonut Heli N.:n palstoilla. Koska asuimme (ja asun edelleen) täällä Rovaniemellä, emme enää ehtineet tavata häntä Intiasta paluumme jälkeen. Olimme tavanneet marraskuussa 1990 Rovaniemeltä kotoisin olevan äitipuoleni hautajaisissa; hän kuoli hiemaan vajaan 75 vuoden ikäisenä. Vuosi 1991 oli elämäni kiireisin vuosi, työvuosieni ”suurin” vuosi saavutuksiltani ”profeetallisena” talousmiehenä. Kaiken sen keskellä vanhempieni kuolema, lyhyen ajan sisällä, tuntui ja tuntuu pahalta edelleen.

    Oma äitini kuoli syöpään Hämeenlinnassa 20.7.1949, hän oli silloin iältään 38 vuotta, 9 kuukautta ja 12 päivää (hän oli vajaat kolme kuukautta isääni vanhempi). Minä olin äitimme kuollessa neljän vuoden, neljän kuukauden ikäinen, sisareni Leena ei aivan täyttä kahta vuotta 10 kuukautta vielä. Sisareni ei muista äidistämme mitään, minä sentään melko lailla. Invalidi-isällemme isku oli hirveä, varmaan minullekin seuraavina vuosina. Äitimme kuolemasta tulee heinäkuussa jo 67 vuotta, kaksi kolmannesta vuosisadasta ! Oman äitimme kuolema alkoi tuntua uudestaan erittäin pahalta ainakin kaksikymmentä vuotta sitten, varmaan monta kertaa välilläkin aikaisemmin.

    Tykkää

    1. Vanhempien ja lasten suhteet ovat elämän perusta. Niin on todettava vielä seitsemänkymppisenäkin niinkuin PerttiH sinunkin kirjoituksestasi luen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s