Isäni kuoli 54-vuotiaana 27.3.1966. Odottamaton sydänhalvaus vei hänet kesken painikilpailujen, joissa hän oli sihteerinä.
”Kaikki tämän maailmankaikkeuden elävät olennot kuolevat. Kasveista, linnuista, eläimistä ja hyönteisistä jotkut syntyvät aamulla ja kuolevat illalla, joillakin on vuoden pituinen elämä ja jotkut kestävät kymmenen tai sata tai tuhat vuotta. Mutta kaikki kuolevat. Eroa on vain elämän pituudella.
Sama pitää paikkansa ihmisestä. Kun hän elää, hän ahertaa ja puuhaa jotakin ja huolehtii ja suunnittelee kuin aikoisi elää ikuisesti. Mutta kun hänen henkensä on hajaantunut ja hän kuolee, hän ei voi edes kasvattaa sen vertaa lihaa, että peittäisi sillä valkoiset luunsa. Kuolema kohtaa hänet aivan samoin kuin se kohtaa kasvit ja linnut ja eläimet ja hyönteiset.” (päiväkirjani teksti ei varmaan ole omani)
Seuraava on oma tekstini – liite päiväkirjaan:
Sinä olet mennyt pois – isä – peruuttamattomasti ja valittamatta. Et ennättänyt edes sanoa, sattuuko kuolema. Sinulle se oli toivottavasti helppo – kuin poisnukkuminen. En vielä ihan täysin ole selvillä koko jutusta, kun kaikki tuli niin yllättäen, mutta kyllä se on niin. Kaikki ne valkoiset kukat ja kynttilän pöydälläsi muistan vain unenomaisena harhana, mutta se ei ole unta. Kunnolla en ennättänyt Sinuun oikein tutustuakaan – olin niinkuin tyttäret yleensä – lähempänä äitiä. Mutta poismenosi on silti kipeä – olisin halunnut olla parempi tytär, mutta aina jälkeenpäin on niin hyvä sanoa kaikkea.
Junassa matkalla Lahteen kirjoitin tuon ja tapasin matkalla kuin johdatuksena koulutoverini, joka opiskeli teologiaa. En koskaan unohda sitä kohtaamista, koska hänen sanoistaan sain paljon lohtua.
- Jylhä maisema,
- vuori pysyy vuorena,
- meri merenä –
- heikot viipyy hetken vain –
- kukkanen ja ihminen
(Teksti kuolinilmoituksessa)
