Lapsuuden joulu

– Oot sie nähny joulupukkia?

– En. Oot sie?

Kuiskutukset lainehtivat lapsijoukossa kuin huopatossujen suhina linoleumilattialla.

– Ei pukkia oo olemassa, Masa kajautti kovalla äänellä ja nauroi päälle.

– Älä narraa.

– Ompasse olemassa.

Kaikki alkoivat puhua ääneen. Jotkut äidit pistivät sormen suun eteen ja suhisivat, toiset pidättelivät hymyä. Vatsanpohjassa kutitti, kun ajattelinkin joulupukkia ja tonttua. Tämä aatto olisi erityinen.

– Hiljaa lapset, talonmies komensi ja vilkaisi vihaisen näköisenä pahimpia metelöitsijöitä.

Katsoin ulos isosta sairaalan ikkunasta. En kestänyt, kun isä aina komensi kaikkia kovalla äänellään. Lumihiutaleet leijuivat keveästi sinertyvässä illassa. Hyasintit ja joulutontut koristivat ikkunalautaa.

Tuberkuloosiparantolan henkilökunta perheineen seisoi ison ruokasalin lasiovien takana toisen kerroksen portaikossa. Valkoiset rusetit keikkuivat tyttöjen hiuksissa, pojilla oli harmaa tai kirjava slipoveri kauluspaidan päällä. Äidit olivat nukkuneet edellisen yön papiljotit päässä. Solmio tai rusetti juhlistivat isien olemusta. Potilaat seisoivat portaissa, vähän erillään meistä terveistä. Heilläkin oli siviilivaatteet päällä ja hiukset suittuna. After Shave ja Brylcreem tuoksuivat.

Kaikki hiljenivät, kun salissa alkoi tapahtua. Tarjoilijattaret asettuivat riviin. Heillä oli mustan leningin päällä pitsisomisteiset valkoiset esiliinat ja päässä valkoinen pitsihilkka. Sairaalan pääemäntä Siiri käveli tomerasti salin poikki lasiovia kohti.

Vanhemmat ottivat pienempiä lapsiaan kädestä.

– Kävellään rauhallisesti paikoilleen, kukaan ei lähde juoksemaan, isä sanoi ponnekkaasti.

Jouluruokien aromit ja kuusipuun haju sekoittuivat pöydissä palavien kynttilöiden tuoksuun. Reunimmaiset kynttilät lepattelivat, kun kuljimme ohi.

Ylilääkärin perhe ja sairaalapastori asettuivat ensimmäiseen pöytään käytävän vasemmalle puolelle, näyttämön ja pianon lähelle. Jokainen löysi paikkansa, lähes saman kuin edellisenä vuonna. Samaan pöytään mahtui useampikin perhe. Minä istuin isän ja äidin välissä.

Valkoiset pöytäliinat peittivät pitkät pöydät. Havut ja kolmihaaraiset punaiset kynttilänjalat toivat joulun tunnelmaa ja tuoksuja. Salin korkeaan kattoon ylettyvän joulukuusen latvassa oli valaistu tähti ja oksilla hopeanauhoja. Näyttämön tummansinisellä verholla kimalteli hopeisia tähtiä Otavan muodossa.

Kun potilaatkin olivat asettuneet paikoilleen, ylilääkäri kilisti juomalasia ja nousi ylös. Puheensorina hiljeni.

– Hyvää iltaa Tiuruniemen väki. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi tälle perinteiselle yhteiselle jouluaterialle. On mukava nähdä, että näin runsaslukuisina olette ottaneet kutsun vastaan. Toivotan kaikille hyvää joulua sekä Jumalan siunausta.

Sairaalapastori luki jouluevankeliumin ja ylilääkärin rouva säesti pianolla yhteislaulun ”Enkeli taivaan”.

Ison keittiön heiluriovet aukesivat. Juhlavan näköiset tarjoilijattaret työnsivät ruokakärryjä pöytien päähän.

Isä sanoi pojille:

– Syökää pojat, syökää.

Masa maisteli maksapasteijaa. Untti siveli setsuurin päälle sinappia ja joi ison lasillisen sairaalassa pantua makeaa joulukaljaa. Isän lautasella oli silliä ja perunoita. Minä söin punaista rosollia, jonka päälle laitoin monta lusikallista vaaleanpunaista kermakastiketta.

Isä otti ison kasan lipeäkalaa ja laittoi sen päälle valkokastiketta, suolaa ja maustepippuria. Äiti antoi minulle ja Sopelle perattuja paloja. Isä söi ruotoineen. Katsoin, kun ruodot tulivat toisesta suupielestä ulos samalla, kun hän pureskeli.

Pojat kauhoivat makaronilaatikon päälle karjalanpaistia. Porkkana- ja lanttulaatikko höyrysivät. Sope ja Leeppo tykkäsivät imelletystä perunalaatikosta, minä en sitä edes maistanut. Keitetyt herneet olivat älyttömän hyviä. Kaikkien hartaasti odottamat kinkut olivat valmiiksi paloiteltuja. Palasen päälle oli ihan pakko sivellä keittiön omatekoista makeahkoa sinappia. Isä laittoi kinkkupalan setsuurin päälle ja joi piimää sen kanssa.

– Joulupukki lentää tuolla porojen kanssa, isä huikkasi, kun katsoi ikkunasta.

Jotkut juoksivat ikkunaan todetakseen, että pukki oli jo mennyt. Nyt alkoi todella jännittää. Mutta neljän kattauksen jouluateria ei ollut vielä lopussa.

Seuraavaksi tuotiin riisipuuroa ja sekametelisoppaa. Sope söi sokerin, kanelin ja maidon kanssa.

– Minulle tuli manteli, Joppe huusi toisesta pöydästä niin että kaikki kuulivat ja hörähtivät.

Vielä saatiin mehut, kahvit, lettipullaa, tiikerikakkua, joulutorttuja ja ruskeita pipareita. Untti tykkäsi tortuista ja söi niitä ainakin viisi mehun kanssa. Minä söin pullaa vaikka en olisi jaksanutkaan.

Joulupukin odotus oli kohonnut huippuunsa. Isäni, talonmies, oli monena vuonna hoitanut pukin tehtäviä. Lapset olivat alkaneet tunnistaa hänet äänestä ja usko pukkiin oli alkanut horjua. Silloin Tiuruun tilattiin ulkopuolinen pukki.

Imatran Teatterin näyttelijä, lähes kaksimetrinen Leo Lastumäki, oli upea ilmestys punaisissa tamineissaan ja valkoisessa kiharassa parrassa ja hiuksissa. Hänen äänensä oli möreä kuin kuuluisi tyhjästä tynnyristä. Kädessä hänellä oli kuhmurainen keppi ja selässä tuohikontti, jalassa valtavan isot, harmaat huopikkaat.

Lastumäki ei voinut tietää, missä asuivat ne perheet, joissa hänen piti käydä. Niinpä minut, talonmiehen kakara, puettiin teatterilta tuotuun tontun asuun ja meikattiin tunnistamattomaksi. Aina matkalla seuraavaan perheeseen kerroin pukille, millaisia lapsia siellä oli. Muuten olin mykkä tonttu Tomera. En saanut puhua, ettei minua tunnisteta.

Ensin kuljimme yläpihan kodeissa. Pukki koputteli ryhmykepillään ovea.

– Onko täällä kilttiä lapsia, hän huuteli sisään mennessään.

Tonttu Tomeran piti jäädä porraskäytävään odottamaan enkä päässyt seuraamaan toisten jouluiloa. Alapihoilla pääsin eteiseen asti, ettei tarvinnut pakkasessa seisoa.

– Se on tuo minun tonttuni niin ujo, ettei halua tulla pitemmälle ja mykkäkin se on, joulupukki selitti juhlan viettäjille, kun he pyysivät minua peremmälle.

Lapset ja aikuiset olivat pukeutuneet kauniisiin vaatteisiin, he lauloivat ”Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki…” Lapset jäivät paketteja aukomaan, kun pukki tuli eteiseen.

Perheen isä tuli perässä ja laittoi pullon pukin konttiin.

– Kiitos nyt käynnistä, tässä on vähän juhlajuomaa, hän hymyili ja taputteli pukkia selkään.

Oli kova pakkanen, taivas oli tummansininen. Lumikristallit kimaltelivat hangilla ja puissa kuun valossa. Tähtisumu oli yllämme ja keskellä taivasta tuikki Pohjantähti.

Tämän joulun jälkeen oli helppo uskoa joulupukkiin. Minut oli tunnistettu isän rukkasista, vaikka en tunnustanutkaan.

 

 

KANOJEN HOITOA

Menin äidin perässä kanalaan. Puhtaiden purujen tuoksussa tuli heti turvallinen olo. Roikkalamppu antoi keskelle huonetta kellertävän valokeilan ja lämmitti muuten ulkoilman kanssa saman lämpöistä tilaa. Purujen peittämällä lattialla piti liikkua hitaasti, etteivät kanat säikähtäneet. Takaikkunan edessä olevalla orrella istui neljä lintua pörheänä. Yksi kana lennähti pesästä lattialle ja yksi oli menossa luukusta ulos kotkottaen. Työnsin käteni pesään ja hamusin ympäri.

  • Äiti katso, täällä on muna! Tämä on ihan lämmin ja ihana.

Pidin löytöä nyrkissäni, jota raotin vähän äidille.

  • Kana on tainnut ihan äsken munia sen, äiti sanoi. – Laitapa se tuohon koriin varovaisesti.

Koitin toista pesää.

  • Täällä on kaksi munaa.
  • Annapa äidille toinen.

Äiti kävi läpi ylärivin pesät ja minä alarivin. Saimme kokonaisen pajukorillisen munia. Kurkistelin kanojen luukusta ulos tarhaan sillä aikaa, kun äiti siivosi puruja. Kanat kuljeskelivat pihamaalla ja joku lähti tulemaan rappuja ylös. Niillä oli ihan omat pienet rappuset.

  • Mennään käymään kaivolla, äiti sanoi. – Haetaan kanoille vettä.

Kaivon päällä oli kolmion mallinen pikkuinen punainen talo. Äiti aukaisi haan, joka oli niin ylhäällä, että en ylettänyt siihen.

  • Tätä luukkua et saa koskaan avata yksin. Muistathan, miten kävi sille amerikkalaiselle tytölle, joka putosi kaivoon.
  • Sitä ei saatu pois ja se kuoli, vastasin.

Äiti oli näyttänyt minulle lehtiartikkelin ja tyttö oli minun kokoiseni. Isä leikkasi jutun lehdestä ja laittoi sen syntymäkirjani väliin. Halusin katsoa kuvaa aina uudelleen.

  • Tulepa katsomaan, kuinka syvä kaivo on.

Äiti piti minusta kiinni ja kurkistimme yhdessä alas.

  • En minä näe mitään, sanoin. – Siellä on ihan pimeää.
  • Nouse vähän suoremmaksi ja kurkistetaan uudelleen.

Silloin kaukana pohjalla veden pinta välähti.

  • Tuolta ei voisi ikinä päästä pois, sanoin.
  • Niinhän se on. Menepä vähän kauemmaksi, äiti nostaa vettä.

Hän otti kädellään kannen ulkopuolella olevasta kahvasta ja piti siitä kiinni, kun pudotti talon sisällä olevan hopean värisen ämpärin kaivoon. Veden loiskaus kuului himmeänä ja kaukaisena. Äiti veivasi kahvaa hitaasti ja laski vettä täynnä olevan ämpärin maahan.

  • Pidä kiinni punaisesta ämpäristä, kaadan siihen vettä.

Kävimme täyttämässä kanojen juoma-astiat tarhassa ja sain heitellä kauran jyviä maahan. Äiti haravoi lintujen kakat sieväksi keoksi haapojen juurelle. Kukko tepasteli ylväänä pihan perällä ja vahti vaimojaan, jotka nostelivat hauskasti ryppyisiä kananjalkojaan samalla, kun kaula meni eteen ja taakse.

Myöhemmin kesällä isä katkaisi kirveellä kanan kaulan. Pää putosi pölkyltä ja lintu lensi muutaman metrin ilmassa ilman päätä. Keräsin vihkon väliin niitä ihanan pehmeitä höyheniä, jotka lennähtelivät lattialle, kun äiti nylki kanan sormillaan.