KÄPYJÄ

– Muistat sie, ku opettaja sano tänää, et kävyistä voi saaha rahaa, Masa sanoi yhtenä päivänä, kun kävelimme koulusta kotiin reput selässä.

– Joo, muistan mie, vastasin.

– Siinä maatila kohalla o paljo käpyjä, mennää sinne keräämää.

– Mennää vaa. Juostaa, et keretää, sanoin.

– Meist voi tulla rikkaita.

– Nii voi, ku ei vaa kukaa oo kerenny niitä ottaa.

Hyppäsimme pienen ojan yli metsään ja aloimme täyttää reppujamme. Ne olivatkin aika tyhjät, kun eväät oli jo syöty ja repuissa oli vain aapinen ja tyhjä patenttikorkkipullo. Opettaja oli kertonut, että männyn ja kuusen käpyjä piti kerätä siementen saamiseksi ja niistä sai korvauksen.

Sillä aikaa äidit huolestuivat, kun ekaluokkalaiset eivät tulleet kotiin. Masan pikkusisko oli kahden vanha. Minun pikkusiskoni oli vuoden vanha ja äiti odotti kolmatta. Meidän äiti soitti Masan äidille.

– Onkohan Pirjo tullut teille, kun ei ole tullut koulusta kotiin.

– Ei ole kyllä tullut Masakaan, Ida vastasi.

– Pitäisikö lähteä katsomaan, missä ne ovat.

– Minäpä lähden, Ida sanoi. – Otan tuo tytön mukaan.

– Voithan tuoda sen tännekin.

– Siinä se tarakalla menee, Ida sanoi.

Meillä oli reput melkein täynnä, kun huomasin, että joku tulee oikotietä.

– Kato tein äiti tulee pyörällä, kuiskasin Masalle. – Leeppokin on mukana, se istuu tarakalla.

– Mitä ihmettä te siellä metässä teette, Ida-täti hyppäsi pyörän selästä ja nosti Leepon maahan.

– Poimitaan käpyjä, Masa vastasi, – opettaja sano, että niistä saa rahaa.

– Ei tuolla tavalla saa jäähä ilman lupaa mihinkään. Koulusta pitää tulla suoraan kotiin, Masan äiti nuhteli meitä. – tyhjentäkää heti reput ja mars, mars kotiin.

– Me saatas rahaa, Masa nurkusi.

– Te ootte koulusta tulossa ja lähette nyt heti kotiin, kävyt poimitaan eri reissulla, Ida täti pauhasi. – Ja ne reput tyhjäksi ja heti!