”Koulu Kosken kainalossa”

Eilisellä kirjoituskurssin tapaamisella koin ahaa-elämyksen.

Kurssilla kirjoitetaan muistoja. Itse olen keskittynyt lapsuus- ja vähän nuoruusmuistoihinkin. Tampereelle olen muuttanut 42 vuotta sitten Joutsenosta. Aika monet kirjoittajista ovat pirkanmaalaisia ja jutut liikkuvat tämän paikkakunnan ihmisissä ja paikoissa.

Uusi tuttavuus, kurssilainen Marja, on Rautjärveltä ja hänen eilinen tekstinsä kertoi Topista, meidän molempien käymän koulun rehtorista. Riemastuin, ilostuin. Saimme hetken jutella yhteisistä muistoistamme. Ope kysyi, onkohan Topista kirjoitettu kirjaa. Kerroin otsikossa olevista Imatran Yhteiskoulun Perinnekillan julkaisuista, jotka ovat kirjahyllyssäni. Vien ne seuraavalle tunnille katsottavaksi.

Tulin kotiin, etsin kirjat; ei niissä paljon etsimistä ollut, koska muistin missä kohtaa hyllyä ne ovat. Istuin nojatuoliin ja aloin lukea. Topista on tosiaan monta juttua. Mutta kirjassa on huikeita kirjoituksia muistakin koulumme persoonista ja mukavaa ajankuvaa Imatralta. Eilisen iltapäivän nauroin sydämeni pohjasta, kun luin kirjoja. Voi että se teki hyvää.

Meillä on täällä Blogistaniassa muisteluryhmä, joka sai alkunsa eräästä riemuylioppilasjuhlasta. Siihen ovat osallistuneet kirjoituksillaan Heli (Verkkoihmisen Palapeli)  Eeva (Heili Karjalasta) Ilmo ja minä. Muita osallistujia on tullut mukaan lähinnä kommenttien kautta.

p.s. Eevalta löytyy myös hulvattoman hauska kirjoitus jälkimmäisessä noista julkaisuista.

Tietoa kirjoittajasta

pikeaarnio

Sähköposti: pike.aarnio@gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s