Valoa näkyvissä

Näin kauniisti aurinko valaisi tykkylumen alareunaa tänään. Jotenkin epätodellista kuin nuo värikimalteet eivät kuuluisi tähän kuvaan.

Epätodelliselta tuntuu välillä elämäkin. Kuljettelee ihmeellisiä teitä. En enää voi pyrkiä hallitsemaan sen menoa. Minulle on aina ollut tärkeää, että tiedän missä menen ja mitä teen ja että itse päätän. Ehkä nyt on tullut aika luovuttaa taistelu ja antaa mennä.

Väitin tuossa edellisessä postauksessa, että olen kovastikin askaroinut kirjan tekstien kanssa. En ole kuitenkaan tehnyt sitä ihan niin tiiviisti kuin annan ymmärtää.

Minulla on kiire, ei minulla ole aikaa, on niin paljon tekemistä, en jaksa, en viitsi, en kehtaa. Kaikenlaisia selityksiä keksin, kun en saa aikaiseksi. Huijaan jopa itseäni.

Katson kohtuuttoman paljon televisiota, pelaan tietokonepelejä, kaikenlaista turhaa ja olen olevinani niin täystyöllistetty. Tuollaiseen sitä aikaa hukkuu… annan itselleni luvan, koska olen niin stressaantunut.

Mutta on valoa tunnelin päässä, jotain pieniä nytkähdyksiä.