KUMISAAPPAAT

– Äiti kato. Tuo iski suoraan Saimaaseen!

En kerennyt kolmeen laskea, kun pamahti. Jyrinä täytti pään, jaloissa tärähti. Koivut taipuivat.

– Ukko Jumala vetää taivaassa kivirekeä, äiti huusi myrskyn läpi.

Seisoimme kumisaappaat jalassa Parantolan Keittiönpäässä. Siitä näki parhaiten Tiurun selälle eikä salama voinut iskeä päähän, kun oli saappaat. Vielä ei satanut, mutta mustat pilvet vyöryivät taivaan halki. Kohta tulisi vettä ja me juoksisimme takaisin kotiin.

AJATUKSIA PYÖRITELLEN…. silloin joskus…

Sputnik näytti pyöreältä, kun sitä parantolan katolta katsottiin. Kuu oli pyöreä, mutta sinne menivät amerikkalaiset ensin.

Dervissi pyörii kädet sivuilla. Hame pyörii hänen ympärillään yhtenä levynä. Pää keikkuu kummallisesti. Dervissi laittaa kätensä hameen sisään ja nostaa sen ylös, jossa hame jatkaa pyörimistä. Hän asettautuu lattialle kyljelleen ja pyörittää hametta kädessään, nousee ylös, pujottautuu takaisin hameeseen ja jatkaa pyörimistä. Hänen päänsä pyörii hyvin omituisesti. Hän kiepauttaa pään niskan kautta puolelta toiselle. Ehkä pää ei mene sekaisin, kun tekee niin.

Pikkuinen poika nostaa käden suorana eteensä ja alkaa pyöriä. Hän pyörii käsi ojossa niin kauan, että kaatuu lattialle. Pikkuinen yrittää nousta, mutta kellahtaa aina uudelleen kyljelleen. Hän kikattaa ja aikuisetkin nauravat.

Vessan lattialla kissa huomaa häntänsä ja alkaa jahdata sitä. Kissa pyörii ympäri, mutta häntä on nopeampi. Aikuinen aamupissalla pyöreällä vessan pytyllä.

Liukuhihna pyörii. Kun moottorin osa tulee pojan kohdalle, hän pyörittää ruuvin kiinni ja jää odottamaan seuraavaa moottorin osaa ruuvi ja meisseli kädessä. Kahvitunnilla poika pyörittää termarin korkin auki, kaataa höyryävää kahvia mukina toimivaan kanteen ja haaveilee uudesta autosta.

Laturin hihna pyörii. Kun se alkaa vinkua, nainenkin tietää, että auto pian sanoo yhteistyön irti. Jos ei satu olemaan sukkahousuja, joilla korvata hihnan, auton pyörät lakkaavat pyörimästä ja nainen joutuu työntämään auton tien sivuun. Ihmiset pyörittelevät päätään. Eikä kukaan pysähdy auttamaan, vaikka nainen nostaa konepellin ylös ja hameen helman.

Kellon viisarit kiertävät lakkaamatta kellotaulua, kunnes patterit loppuvat. Aikuinen vie kellon kirpputorille, myy sen puoleen hintaan ja ostaa uuden kellon.

Polkupyörän pyörät pyörivät. Pullot pyörivät asfaltilla. Pojat rikkovat pullot pyöreillä kivillä. Ihania kilahduksia. Naisen polkupyörä ajaa lasinsirun päälle ja kumi puhkeaa. Nainen sadattelee, mutta kotona hän paikkaa reiän pyöreällä paikalla, jonka hän ottaa pyöreillä sormillaan vihreästä pyöreästä pikkurasiasta. Aamulla nainen pääsee taas työhönsä pullia pyörittämään.

Humalaiset miehet pyörivät moottoriveneellä tyttöjen soutuveneen ympärillä ja yrittävät kaataa veneen. Vasta äsken tytöt pyörivät valssia kesämekoissaan tanssilavalla. Nyt he puristavat kauhuissaan veneen laitoja. Vain muutama kierros vielä ja miehet saavuttavat päämääränsä: vene kaatuu. Tyttöjen hameet leviävät veden pintaan kuin laskuvarjot, heidän tanssikenkänsä pyörivät pohjaa kohti. Moottorivene pörrää jo kaukana. Kaksi tyttöä ui rantaan, yksi jää veneen päälle odottamaan pelastajaa.

Pullonpyöritystä seurojentalon lattialla. Kenestä tykkäät? Pussataan näyttämökulissien takana, heilutaan twistiä ja hypitään letkajenkkaa. Juodaan väärässä talossa oikeaa vodkaa. Pakollinen lantrinki pyydetään toiseen lasiin. Valkoiset pöytäliinat neliskulmaisilla pöydillä, kovat tuolit. Nojaillaan, poltetaan Bostonia ja karistellaan lattialle.

Tyttö kuin kirjava pallo isossa mahassaan Marimekon kihlat päällään. Mekossa monta taskua kihloja varten. Oranssi mekko, punaiset pisteet ja pienet taskut.

Helinä Keiju ja Hauki

AIHE   Julia Cameron: tyhjän paperin nautinto…

Onko parempi kirjoittaa paperille vai suoraan tietokoneelle. Joka tapauksessa digitoin tekstini. Kuten teen juuri nyt vanhoille kirjoituksilleni.

Jokainen hetki on kirjoittamisen kannalta hyvä. Tartun vain kynään tai avaan tietokoneen. Ja annan ajatusten virrata kuten taustalla soivan musiikin. Vesi siinä valuu… rakastan vettä. Etenkin sellaista joka on virtaavassa joessa tai isossa järvessä.

Miltä tuntuu. Tuntuu siltä, että pystyn paremmin keskittymään. Vaikka ryhmä on uusi. Mieleni on tyyni ja rauhallinen…. Odotan mitä tapahtuu.

Ärsyttävää, kun kone tarjoaa isoja kirjaimia sinne, mihin en halua. Siis tunsin pienen ärsytyksen.

On se ihan sama, vaikka kirjoittaisin suoraan koneelle, koska teksti menee käsien kautta kuten kynällä kirjoittaenkin. Ajatuksen virtaa paperille, pieniä papanoita – useimmiten mustia.

Lyijykynällä on mukavampi kirjoittaa kuin kuivamustekynällä. Sitä voi pyyhkiä tarvittaessa eikä tarvitse sutata. Koneella voi saman tien korjata – sitäkin teen koko ajan.

Tänään sataa, huomenna on luvattu parempaa ilmaa. Toivottavasti sään kosteus nostaa sienet esiin yhdessä yössä. Huomenna menen Helinä Keijun kanssa metsään. Illalla Helinä Keiju ja Hauki muistelevat kipeää nuoruutta, ehkä lämpimällä huumorilla. Tuskin kaihoten. Viinilasillinen ja useampikin siinä kuluu. Ehkä he lämmittävät rantasaunan ja pulahtavat syksyiseen jokeen. Keltaisten lehtien ympäröimään. On täysikuu. Jos pilvet väistyvät he näkevät kuun, tähdet ja linnunradan. Käyvät syksyisten värien täplittämälle ruohikolle selälleen makaamaan ja odottavat tähdenlentoja. Vieläkö olisi jotain, mitä he voisivat toivoa. Vai onko kaikki toivo jo mennyttä.

Kaikkien kynä sauhuaa edelleen. Minähän en kolmea sivua täyteen saa. Jos suurentaisin fonttia tarpeeksi, ehkä sekin toteutuisi.

Tämä fontti näyttää tosi pieneltä ja riviväli hyvin pieneltä. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä se selviää, kun tulostan tekstini, jotka ovat näillä arvoilla kirjoitetut. Sovittiin tuossa juuri, että kirjoitan tämän sivun loppuun. Ja sen totisesti teen. Jospa vaihtaisin välillä kappaletta, näyttäisi pitemmältä. Ja sivun loppu tulisi nopeammin vastaan.

Oikeastaan on ihan hyvä, että syksy on alkanut. Ärsyttävän lämpimät syyssäät loppuivat tähän aamuun. Vaikka vieläkin on 14-15. Sade helpottaa elämää ja tuottaa ehkä sitä sienisatoakin.

Nyt laitan pisteen tähän loppuun.

(Harjoitus, joka tehtiin kaksi vuotta sitten kirjoituskurssin alkaessa)

RADIOMUISTOJA

17-vuotiaana Piikiikka rakasti musiikkia ja tanssia. Kuvassa hän istuu singlejä soittamassa. Kotiin oli hankittu putkiradio. Isä rakensi siihen levysoittimen, josta teki myöhemmin kannettavan. Se oli painava sininen laatikko, jota raahasin mukanani hipoissa. Alkuperäisiä levyjä on vielä jäljellä, mutta kannettavan levysoittimen hävitin, kun se ei ollut käyttökunnossa enää. Muistan kun äiti sanoi, että joskus vielä kadut, kun olet sen hävittänyt. En nyt tiedä, katuisinko. Olisinhan voinut siitä vaikka valokuvan ottaa, jos kuvaus olisi ollut silloin niin muotia kuin nykyään.

Uskoisin, että parantolassa oli keskusradio jo 1940-luvulla. Muistelen vanerista puupömpeliä ylhäällä nurkassa. Muistan, kuinka 1960-luvulla odotimme parantolan omia ”Puhelinlangat laulaa” — konsertteja, kun potilaat soittivat keskusradion kautta levyjä.

Isä osti kotiin Philips putkiradion 1950-luvulla. Se ei aivan mahtunut hänen puutyöhuoneella tekemäänsä kirjahyllyyn ja sille piti kaivertaa lisätilaa. Siinä kirjahyllyn alareunaan kaiverretulla hyllyllä se oli sitten tukevasti paikoillaan loppuun saakka seuraavan vuosituhannen puolelle. Vieläkin harmittaa, kun sairaalamuseon hoitaja lainasi radiomme Etelä-Karjalan radiomuseon näyttelyyn ja radio jäille sille tielleen. Pitäisiköhän alkaa taas etsiä sitä?

Silloin lapsena olin aivan varma, että radion sisällä majailee pieniä ihmisiä. Mistäs se ihmisten ääni muuten saattoi tulla. Kurkistelin kirjahyllyn taakse, siellä oli reiällinen pahvi. Reiät olivat sen verran pieniä, ettei niistä nähnyt mitään. Yritin avata pahvia, mutta se oli tiukasti kiinni. Pikku-ukkojen mysteeri jäi ratkaisematta.

Varhaisimmista radio-ohjelmista mieleen ovat jääneet Markus-sedän lastentunnit, urheilukilpailut ja kuunnelmat.

Olin viiden vanha, kun Markus-setä tuli Vuoksenniskalle pitämään lastentuntia. Isä vei minut sinne. Ihan oikeasti luulin, että pääsen laulamaan Markus-sedälle ja radioon. Salissa oli kova tungos, emmekä päässeet ihan eteen. Markus-setä istui näyttämöllä. Mikrofoni seisoi hänen edessään. Vieläkin muistan pettymyksen tunteen, kun minua ei kutsuttu laulamaan, vaikka olin kirjoittanut kirjeenkin.

“MARKUSSETÄ KILTI MINÄ KUN TULEN KÄYMÄÄN SIELÄ NIIN MINÄ LAULAN PIMPULI PAMPULI PAIMENPOIKA SEMMOISEN LAULUN

ONKOS MARKUSSETÄ KÄYNYT TÄÄLLÄ TIURUNIEMESÄ

MINÄ KUUNTELEN JOKA TORSTAI LASTENTUNNIN JA MINÄ OLEN 5 VUOTA

MINÄ OLEN KOVASTI LASKENUT MÄKEÄ JA MINUN SISKONI ON 1 VUOTTA JA 2 KUUKAUTA

TERVEISET NYT TÄÄLTÄ TIURUNIEMESTÄ PIRJO SINIKKA”

Kansakoululaiset kuuntelivat päivittäin valtakunnallisia kouluradiolähetyksiä. Koulun keskusradion kautta tuli kello 10.10 – 10.45 erilaisia kuulokuvia ja seikkailukertomuksia, jotka jatkuivat päivästä toiseen. Ehkä ei sentään Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut, vaikka sen mielelläni näihin muistoihin liittäisin.

Siitäpä tulikin mieleeni, kun kymmenvuotiaana pääsin seurakunnan leirille Sappulanniemeen. Lipunnostossa emme Marjan kanssa voineet keskittyä ollenkaan varsinaiseen asiaan. Leiriläiset olivat ryhmittyneet lipputangon ympärille kaareen. Supisin Marjan korvaan: ”Kalle Kustaa Korkki, muniansa sorkki, munat meni rikki, Kalle-Kustaa itki.” Me vain kikattelimme, vaikka olisi pitänyt hartaana seurata lipun nostoa ja laulaa Siniristilippua.

Lauantainen Kankkulan Kaivolla oli mukavaa kuunneltavaa. Etenkin tykkäsin siitä papukaijasta, Kankkulan vanhan isännän narisevalle äänelle naurettiin kippurassa. Niilo Tarvajärven sunnuntaisen Tervetuloa Aamukahville -lähetyksen ääreen hiljentyi koko perhe. Uutislähetysten ajan piti olla hiljaa. Iltahartauksia meillä myös kuunneltiin etenkin silloin kun äidin isä tai isän äiti oleilivat meillä. Isä oli vähän uskonnollinen, körtti alkujaan, kuunteli mielellään Sanaa ja hoilasi virsien mukana tippa silmässä.

Puolipäivän kellojen soittoa ja Päivän sanaa en jaksanut kuunnella. Pimputus kesti ainakin yhden minuutin ja Päivän sanat olivat uskonnollisia tai filosofisia. Väliaikamerkkiä saatettiin soittaa useita minuutteja ohjelmien välissä. Pim-pim-pim-pimmmm-pim.

Carl-Erik Creutz puhui niin vaikuttavalla äänellä ja huolellisesti, että hänen kuulutuksiinsa ei koskaan kyllästynyt, toinen miellyttävä-ääninen kuuluttaja oli Kaisu Puuska-Joki.

Urheilukilpailujen tunteileva selostaja Pekka Tiilikainen sai kuulijat innostumaan ja kyynelehtimään radion ääressä. Pekka Tiilikaisen ääni murtui, kun hän selosti vuonna 1951 presidentti marsalkka Mannerheimin hautajaisia. Tiilikainen purskahti itkuun kuten meidän isäkin.

Paavo Noponen oli toinen hyvä urheilutoimittaja, ehkä vielä persoonallisemmin ja maalailevammin sanakääntein hän selosti kilpailuja. Noposen ääni nousi ja särkyikin välillä tunteen palosta. Isä eläytyi täysillä ja kyynelehti radion ääressä suomalaisten onnistumisia. Lapsilla oli ruutuvihkot, joihin isä oli valmiiksi piirtänyt sarakkeet. Niihin piti kirjoittaa väliaikatietoja ja näin isä sai lapsetkin seuraamaan herkeämättä kilpailun kulkua.

Lasten lauluja esitti Kippari Kvartetti. Mikki-Hiiren meriseikkailu oli jännittävä ja Pieni sammakko kurnutteli veessä… Kauko Käyhkön komea basso oli jännittävä ja vähän pelottavakin.

Kevyttä musiikkia radiossa esitettiin vain vähän jos ollenkaan. Tärkeä ohjelma nuorelle olikin Lauantain toivotut levyt, joka tuli kello 17–18 ja alkoi aina vakavalla musiikilla. Pikkuhiljaa tunnin kuluessa musiikki keveni, oli operettisävelmiä ja vastaavaa kevyempää musiikkia. Iskelmiä tuli muutama kappale ohjelman lopussa. Ja voi, että niitä odotettiin. Korkeintaan puoli tuntia oli kevyemmän musiikin osuus.

1950 -luvun iskelmätähtiä olivat Vieno Kekkonen, Laila Kinnunen, Brita Koivunen ja Annikki Tähti. Miehistä mieleen tulee Tapio Rautavaara, Georg Malmsten ja tangotähti Olavi Virta, Henry Theel oli myös suosittu. Laulujen sanoja kirjoitettiin sinisiin vihkoihin. Jos joskus saatiin rahaa, ostettiin Iskelmä- ja Toivelaulu -vihkoja, joista sanoja opeteltiin lisää. Kuunnellessa oli tärkeää laulaa itse mukana. Georg Otsin Saarenmaan valssi soi radiossa tuon tuosta, samoin kuin Annikki Tähden Monrepos. Brita Koivusen Suklaasydän opeteltiin ulkoa samoin kuin Vieno Kekkosen Sävel Rakkauden.

Italialaiset iskelmät valtasivat alaa 1950-luvulla. Muistan Laila Kinnusen Lazzarellan. Poika varjoiselta kujalta -laulun esitti ainakin Olavi Virta. Italialainen Umberto Marcato oli tosi suosittu ja kävi joskus Suomessakin.

Vuosi 1956 oli monella tapaa merkittävä, ei vain siksi, että aloitin oppikoulun.

Radiossa lähetettiin presidentinvaalit, joita kuunneltiin herkeämättä. Ehdokkaina olivat maalaisliittolainen pääministeri Urho Kekkonen ja sosiaalidemokraattien ehdokas K.A. Fagerholm. 15.2.1956 kuunneltiin jännittyneenä äänten laskua radion ääressä. Varapuhemies Väinö Leskinen luki äänestysliput ääneen. Ensin ne, joissa luki Kekkonen. Niitä oli 151. Kuului taputuksia. Sitten luettiin Fagerholmit ja niitä oli 149. Kekkonen julisti Kekkosen voittaneen. Fagerholmista tuli pääministeri.

Uuden presidentin kuusivuotiskausi alkoi 1.3.1956. Samana päivänä alkoi yleislakko, joka kesti yhdeksäntoista päivää. Lakko ei liittynyt presidentin valintaan, vaan kysymyksessä oli palkankorotusvaatimus elinkustannusten kohoamisen johdosta. Yleisradion ohjelmiin lakko ei vaikuttanut, mutta sen sijaan sanomalehdet lakkasivat ilmestymästä ja oltiin jonkinlaisessa uutispimennossa. Omia monisteitaan jakoivat molemmat osapuolet sekä työnantajat että työntekijäjärjestöt.

Yleislakon aikaan olin hiihtolomalla sukulaisten luona Saarijärvellä enkä päässyt sieltä pois, kun junat eivät kulkeneet. Isä tuli hakemaan minut pois Parantolan autolla.

Syyskuun lopulla 1956 Helsingissä esitettiin Bill Haley –elokuva Rock around the Clock. Se villitsi nuorison, olihan musiikki täysin erilaista, mitä Suomessa oli siihen mennessä kuultu. Nuoriso halusi sen tyylistä musiikkia lisää. Puskaradio kertoi Radio Luxemburgista. Minäkin etsin sen meidän Philipsistä. Välillä se kuului aika hyvin, mutta välillä lähetys rahisi eikä asema pysynyt paikallaan.

Sitten Itämerellä alkoi seilata laiva, jossa toimi merirosvoradio Nord. Se toi musiikkiradion Pohjolaan. Vanhemmat eivät olleet innoissaan uusista tyylisuuntauksista, vaikka äiti tekikin minulle ajanmukaisen pönkkähameen helmassa olevine vanteineen. Patellavyö ja BB-kuvioinen paitapusero täydensivät asukokonaisuuden.

Paavo Noponen kertoi uudesta Amerikan ihmeestä Suomen radiossa vuonna 1956: ”Kiihkeät rumpusoolot kaikuvat, ja kaiken tämän keskellä karjuu tai uikuttaa Elvis Presley väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään…”

Elvis Presleyn innoittamassa rock’n roll -laulukilpailussa Helsingin Työväentalolla keväällä 1957 haettiin ”Suomen Elvis Presley –tyyppiä”. Elviksen musiikki oli kapinallisen nuorison, niin myös minun, lempimusiikkia. Kun Elvis 1958 tuli Saksaan käydäkseen kaksivuotisen armeijan, oltiin varmoja, että hänen uransa on ohi. Suosikista, Ajan Sävelestä ja Elokuva-Aitasta luettiin uutisia Elviksestä ja leikattiin komean nuoren sotilaan kuvia muistovihkoon.

Rockmusiikki räjäytti nuorison tajunnan niin, että enää ei haluttu kuunnella suomalaisia iskelmiä eikä etenkään tangoja tai balladeja. Taas opeteltiin sanoja, nyt englantilaisia, vaikka minäkään en edes ymmärtänyt, mitä niissä sanottiin. Vuonna 1959 Suomen ensimmäiseksi viralliseksi rock-kuninkaaksi valittiin Rock-Jerry eli Kaj Järnström.

Vihdoin vuonna 1963 Yleisradion päättäjät taipuivat kuuntelijoiden tahtoon ja radion ULA-verkossa alettiin lähettää Sävelradiota. Ensin kuusi tuntia päivässä, saman vuoden aikana tuntimäärää lisättiin kaksikin kertaa. Samana vuonna alkoi Beatles-huuma.

Isäni kuoli pääsiäisenä 1966. Hän oli Korvenkylän Seurojentalolla pidetyn painikilpailun sihteerinä ja istui näyttämöllä pöydän takana. 14 -vuotias veljeni oli katsomassa kilpailuja ja näki isän luhistumisen. Ambulanssi tuli pian. Mutta isä menehtyi sepelvaltimotautiin 54-vuotiaana matkalla sairaalaan. Kuuntelimme kotona siskon kanssa Sävelradiota. Seuratoverit painipaikalta tulivat kukkapuskan kanssa kertomaan, mitä oli tapahtunut. Samalla he toivat veljemme kotiin. Säikähdimme ja suljimme radion, kun tuli vakavailmeisiä miehiä sisään. Haimme äidin osastolta töistä. Kun sanansaattajat olivat poistuneet, äiti meni takaisin töihin ja me jatkoimme Sävelradion kuuntelua.

1950-luvulla radio ei soittanut taustamusiikkia joka paikassa niin kuin nykyisin. Ohjelmia pysähdyttiin kuuntelemaan. Muut toimet lopetettiin, kun radiosta tuli mielenkiintoista ohjelmaa. Radio suljettiin, kun ohjelma loppui.

Lähteet

  • Ylen Elävä arkisto
  • Iloinen 1950-luku. Purkkaa, sotakorvauksia ja unelmia (Gummerus 2003)
  • Muistojen 60-luku (Gummerus 2012)