Milli, Vili Väkkärä ja Pässi

Isä on kirjoittanut syntymäkirjaani, että puolentoista vuoden vanhana minulla oli killin poikanen, ”mutta mitä myrkkyä se lieneekään syönyt kun kuoli.” Olin itkenyt kovasti sen kuolemaa, ja muistin vielä kolmen vanhana sanoa: ”Minulla oli yhden kerran killi, mutta se söi myrkkyä ja kuoli, sen nimi oli Mille.” Tuolloin vielä uskoin satuihin.

Muitakin kissoja minulla on ollut. Yhdeksänvuotiaana oli toinen Mille, joka kuoli rotanmyrkkyyn ja vielä isompana Rolle, joka joutui ammutuksi. Kissoilla ei ollut elämisen mahdollisuuksia sairaalaympäristössä eikä varsinkaan meillä. Isä oli metsämies eikä äitikään kotieläimistä välittänyt. Varmaankin sairaalassa oli 1940-luvun loppupuolella rotanmyrkkyloukkuja, mutta näin seitsemänkymppisenä olen sitä mieltä, että kohtalon sormea heilutti isäni äitini säestyksellä.

Kun olin kolmen vanha, meillä oli pässi ja vasikka. Vasikan nimi oli Vili Väkkärä, pässi oli vain Pässi. Ne asustelivat maamökillä. Vasikan liha oli varmaan hyvää, lehmäksi saakka Vili Väkkärä ei kasvanut. Syötiinköhän pässi, siitä ei ole merkintää. Vuonna 1948 ollessani kolmen vanha, Pässi pääsi hengestään tai ainakin sarvistaan. Siitä minulla on muistona pässin sarvi. Perinnetiedon mukaan pässi on kerran pukannut minua, valokuvassa pidän sitä rohkeasti sarvesta kiinni lapaset kädessä.passi-ja-pirjo

Pässi, Vili Väkkärä ja myöhemmin kanat asustelivat isän ja äidin vuonna 1947 hankkimalla maapalstalla, joka sai nimekseen Kaunola ja jota myöhemmin on kutsuttu maamökiksi. Minä kutsuin itseäni mökin isännäksi ja isäntää muistutankin enemmän kuin emäntää mökin varhaisissa kuvissa.

Pässin sarvi on palvellut naulakkona.  sarvi

Vuonna 1948 otetussa artikkelikuvassa laitimmaisina ovat äiti ja isä. Lisäksi kuvassa ovat eno ja hänen vaimonsa.

RIIHILEHTO

Toisella kymmenellä olin eräänä kesänä sukuloimassa Mahlulla. Suoma asui siellä maalaistalossa äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa. Suoma oli minua vanhempi. Ihailin hänen sielukkaita kasvojaan ja luonnonkiharoitaan. Muutenkin häntä ihailin, olinhan itse vielä tyttönen ja hän neito.

Menimme Suoman kanssa vattupusikkoon, vaikka marjastaminen ei kiinnostanut minua. Omaan suuhun oli mukava poimia, mutta ei koppaan tai mukiin. Suoma meni yhä syvemmälle vatukkoon. Inhosin piikkejä ja pelkäsin vattumatoja. Olisin halunnut lähteä, mutta en tiennyt, mihin pitäisi mennä. ”Istu siihen kivelle odottamaan” Suoma sanoi ”ei tässä enää kauan mene.” Ja hän vain poimi ja poimi. Oli kuuma päivä.

Myöhemmin kävelimme pitkospuita pitkin soiden ja rämeiden poikki Riihilehdolle, jossa asui äitiemme erakoitunut vanhapoikaeno Alpe. Lapsena ei Alpella ollut yksinäistä, kun sisarusparvea oli kolmetoista. Puolet sisaruksista olivat muuttaneet vuosisadan vaihteessa Amerikkaan.

”Riihilehto oli iso talo. Tupakin niin suuri, että hevonen veti usein rekensä suoraan pirttiin”, kertoo sukukirja.

Harmaa hirsitalo seisoi mäennyppylällä koivujen keskellä.  Päivänkakkarat, kissankellot ja monenlaiset heinät kukkivat runsaina talon pihassa. Astuimme laajaan tupaan, jossa oli vain yksi ikkuna. Ihmettelin, ettei tuvassa ollut lattiaa, pelkkää maata vain. ”Se on maalattia”, Suoma sanoi. Nurkan hämärässä erotin ison kivikasan. ”Sillä tupa lämmitetään tai on ainakin joskus lämmitetty”, Suoma selitti ”talvisaikaan Alpe piti hevosta tuvassa, ettei se joutuisi palelemaan kylmässä tallissa.”

Menimme vasemmasta takanurkasta valoisampaan ja värikkäämpään huoneeseen. Siellä oli lattiakin ja huonekaluja. Ikkunan edessä oli pöytä ja kaksi tuolia, seinän vieressä oli sänky.  Kärpäset pörräsivät. Pöydän yläpuolella roikkui kippurainen kärpäspaperi. Alpe ei paljon puhunut, mutta valmisti meille teetä ja tarjosi sitä likaisista kupeista sokerikorppujen kanssa. En uskaltanut juoda, korpun söin.

riihilehtokuvateksti

Kuvateksti.

Kuvassa Alpen isä ja sisko.

Minulle teetetyt ja muita

Tasavallan presidentin puoliso rouva Tellervo Koivisto oli tulossa Hervantaan kylään. Minulla oli kunnia olla mukana seurueessa yhtenä järjestävän yhdistyksen edustajana. Tilaisuus herätti huomiota myös töissä ja minulle teetettiin toiveideni mukaiset, uniikit Lana-kengät. Laukkukin oli samasta nahkasta. Laukkua en nyt löytänyt, mutta yllä on kengät.  Yhtenä vierailukohteena oli Invalidiliiton palvelutalo. Seurue vieraili myös  Postipankin kirjauskeskuksessa. Siellä syötiin lounas. Istuin lounaalla presidentin adjutantin komentajakapteeni Kaskealan vastapäätä. Siinäpä oli miellyttävä mies!

lana1Sensijaan näihin mustiin kenkiin tehty laukku on tallella. Laukkua olen vieläkin silloin tällöin käyttänyt. Jalkani eivät enää siedä kapeita, korkeakorkoisia kenkiä. Joten nämä ovat museokamaa.

 

lana6Sinimustat korkkarit ovat olleet mieluisat. Juhlissa ja tanssikenkinä. Voih. Ei mun käpälä enää näihin mahdu.

lana5Kulahtaneet remmikengät joutaisivat heittää pois.

lana4Mokkanahkaiset pinkit ihanuudet ovat sen sijaan jääneet vähälle käytölle.

Näitäkään tyylikkäitä popoja en ole paljon käyttänyt.lana3

lana7Hassun hauskat ja mieluisat ovat nämä. Ja silloin aikanaan hyvät jalassa.

lana8

Summa summarum. Lana. Made in Finland. Päällinen ja vuori nahkaa.

Lana kuten Lana Turner

Tässä rakennuksessa aloitin tamperelaisen työurani. Ensin katutasossa. Myöhemmin konttori siirtyi toiseen kerrokseen niinkuin minäkin muiden mukana. Naistenlahden voimalaitos oli edelleen työhuoneeni ikkunanäkymä.

Kenkätehdas Lanan perustaja herra Arkia oli ihastunut amerikkalaiseen filmitähteen Lana Turneriin. Tehtaan nimeksi ja maineikkaan tuotteen nimeksi tuli tämän ihastuksen johdosta Lana. Tehdas oli toki vanhempi kuin minun työurani Lanassa. En ollut aikaisemmin työskennellyt yksityisellä sektorilla enkä ollut koskaan edes käynyt tehtaassa.

Aloitin Kenkätehdas Lana Rentto Oy:ssä konttorin esimiehenä toukokuussa 1973, kilometritehtaalle jouduin kolmetoista vuotta myöhemmin, kun tehdas lopetettiin. Tämän päivän taloudellisen tilanteen kurjimuksessa olen monta kertaa muistellut, mistä 1990-luvun lama alkoi ja kuinka se vaikutti elämääni.

Suomalaisilla kenkätehtailla alkoi mennä huonosti jo 1980 -luvun puolivälissä (Lana lopetettiin 1986). Kenkä- tekstiili- ja konepajateollisuus olivat kärsijöitä Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalikaupan loppumisesta. Monella tuotantolaitoksella olivat kaikki marjat samassa korissa…   Lana harjoitti vientikauppaa länsimaihin. Rentto Oy piti tätä tulosyksikköään eräänlaisena lippulaivana muodikkaille jalkineille. Oltiin kilpasilla Palmrothin kanssa muodikkuuden saralla. Hyvinkäällä oleva Kenkätehdas Rentto valmisti Reko-merkkisiä miesten kenkiä ja krouvimpaa naisten saapasta, joiden vienti suuntautui Neuvostoliittoon. Naapurit tarvitsivat jalkineita ja suomalaiset kenkätehtaat olivat täystyöllistettyjä.

Lana oli länsivientiä varten, mutta sitten muuttui suunta ja Lanassakin alettiin tehdä jalkineita itäiselle naapurille. Ehkä Rentto Oy tarvitsi lisää kapasiteettia siihen suuntaan tapahtuvaan kauppaan. Sitä en muista. Mutta syöksykierre alkoi Neuvostoliiton kaupan tyrehtymisestä.

Miten lama vaikutti minun elämääni. Halusimme perheeni kanssa muuttaa hervantalaisesta kolmiosta hervantalaiseen rivitaloasuntoon. Olimme sopineet kaupat uudisrakennukseen tulevasta asunnosta, käsiraha oli maksettu. Sitten vaan kerrostaloasunto myyntiin. Asuntokauppa hyytyi noihin aikoihin totaalisesti. Useat jäivät tässä tilanteessa kahden asunnon loukkuun, sitä emme vielä tienneet, kun jouduimme ilmoittamaan rakennuttajalle Hakalle, ettei kukaan käy edes asuntonäyttelyissä. Hakan asuntomyyjä löysi rivitaloasunnollemme hyvin pian ostajan. Peruimme kaupat ja huokasimme helpotuksesta: saimme käsirahankin takaisin. Tässä samassa kerrostalokolmiossa asustelemme edelleen.

Isoja työpaikkoja lopetettiin. Toimistoalan työttömiä oli paljon. Uudesta työpaikasta ei voinut edes haaveilla. Lanassa ei oltu käytetty tietotekniikkaa, joka tänä päivänä on monelle varmaan hyvin vieras asia. Siitä, mitä tehtiin ennen tietokoneita, voisin kertoa jossain toisessa tarinassa. Olin kauppaopistossa Lappeenrannassa ottanut vapaaehtoiseksi aineeksi ATK:n, mutta ohjelmointi opeista ei ollut kovin paljon hyötyä, kun pöytätietokoneita valmiine sovelluksineen alkoi tulla Suomeen.

Olin Työvoimatoimiston vuoden kestävällä työllistämiskurssilla valmistumassa ATK-sovellusneuvojaksi, kun kurssin loppuvaiheessa alkoi tulla Windows -koneita. Meillä ei sellaisia vielä opetuksessa käytetty. Yhteydet olivat omalta pöydältä keskusyksikköön, jota kautta esim. tulostettiin. Toimittiin DOS:issa.

Työharjoittelun loputtua jäin ATK-töihin harjoittelupaikkaani tilitoimistoon, jossa edelleen toimittiin keskusyksikön kautta.

 

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/1990-luvun-laman-paasyy-erikoinen-idankauppa/

Mökki 50 vuotta

Rakas mökkimme Saimaan rannalla saavutti kesäkuussa kunnioitettavan iän. Isä rakensi saunamökin talkoomiesten kanssa. Hirret oli talvella tuotu jään yli hevosen vetämänä. Verannan pahkaiset tukipuut hän oli ostanut saarelaisilta. Heti alusta alkaen isä kirjoitti saunakirjaa. Joka päivä hän laittoi muutaman rivin kirjaan. Mitä hän oli tehnyt, kuinka monta ja millaista kalaa hän oli pyydystänyt Saimaasta.

Seuraavan vuoden maaliskuussa hän sai valmiiksi kaivon, joka on edelleen täysin toimiva. Muutaman viikon kuluttua kaivon valmistumisesta isää ei enää ollut, hänet oli äkillisesti temmattu pois tästä maailmasta.

Jo viisikymmentä vuotta olemme kaikki kolme sisarusta olleet yhdessä mökillä, nauttineet Saimaan vaihtelevista säistä, kauniista luonnosta ja metsän antimista. Ruuhkavuosina mökilläkin oli ruuhkaa lapsilaumojen ja perheiden kanssa, nykyisin vietämme kesää rauhallisemmissa merkeissä.

Isä ja äiti jättivät meille hienon perinnön. Sekä Saimaan rannan mökin että sopuisan sisarusparven.