Tunnelmia viimeiseltä kouluvuodelta 1964 -1965

3.9.1964 torstai.  Uusi lukuvuosi – uudet mietteet. Syksyn alkaessa alkaa minun vuoteni. Näin on toistaiseksi – kuinka mielelläni alkaisinkaan elää kuten muutkin ikäiseni – ne muut, jotka eivät enää astele koulutietä. Vain tämä yksi vajaa vuosi minun täytyisi elää vanhaa ja tuttua tahtia. Senjälkeen saan määrätä tahdin aivan itse. Alkaa itsenäistyminen – mielenkiintoinen, mutta varmasti vaikea aika. On löydettävä itsensä – päätettävä itse elämästään.

31.12. torstai.  Lehti kääntyy jälleen. Alkaa Uusi Vuosi – uusin toivein ja odotuksin. Olen elänyt ehkä onnellisimman ja silti tuskaisimman vuoteni. Vuoteen 1965 astun kuitenkin onnellisena. Vuoden viimeinen viikko on ollut täynnä iloa ja onnea. Vasemmassa nimettömässä kimaltelee kultainen sormus. Erään maanantaiaamun päähänpisto. Vielä se täyttää elämäni loisteellaan. Voin aloittaa vuoden tyytyväisenä ja toiveikkaana. 26.12.1964 13.1.1965  Pekka on vallannut mieleni, minun täytyy yrittää unohtaa hänet ja saada tilaa sille, joka on tärkeää tulevaisuuden kannalta. KOULU. Vain vajaat 30 koulupäivää.26.3. alkaa kirjoitukset. Tunnen itseni ennenkaikkea tyhmäksi. Jos joskus saan valkolakin, saa vetää ristin seinään. Tuntuu toivottamalta. Nytkin täytyisi lukea kirkkohistoriaa. Ja luulenpa, että alan sitä lukea juuri nyt.

21.1. keskiviikko.  Saasta! Taas meni ajatukset ihan harhateille – on miltei mahdoton keskittyä psykologian kokeen kurssiin. Pekka soitti ja kertoi mitä oli tehnyt viikonloppuna! Ottanut yhteyttä vanhaan heilaan ja ryypännyt. Luulisi sormuksen velvoittavan käyttäytymään paremmin.

26.1.  Miksi Pekka, miksi valehtelit taas eilen? Kunhan et olisi sanonut meneväsi kotiin. Tiesit varmasti jo meillä, mihin menet. Rakas Pekka – etkö käsitä, etten kestä sellaista juuri nyt, Minun täytyy keskittyä kouluun. Mitäköhän tästä tulee? Ei ainakaan ylioppilasta!

16.2. tiistai.  Olemme taas viettäneet joitakin onnen tuokioita, mutta sunnuntai oli surua täynnä. Tällä kertaa olen vanhempien painostuksen alla – se tuntuu taakkana. Tajuan kuitenkin, että he tahtovat parastani. Eilen äiti sanoi, että minun lukuni menevät päin paskaa. Täytyisi lukea enemmän – täytyisi ja täytyisi – täytyisi niin paljon muutakin. No – yritetään lukea. Yritetään, sujuvatko lauantait hauskasti kirjojen ääressä näkemättä Pekkaa.

18.2. torstai.  Voi paska! En sitä paremmin sano. En tiedä, olenko katkera vanhemmille, Pekalle vai itselleni. Pekkakin muuttuu niin ymmärtäväiseksi, kun hän saa vapaat lauantait, jos minä alan lukea. Ja meikäläiset on paskoja! Olen kait itsesääliä täynnä. Ja marttyyriutta. Lauantaina Caroncca. Sinne en mene, koska ”täytyy lukea”. Pekka menee mihin menee – juomaan ja tanssimaan ja naisiin. Paska! En hyväksy, en. Kunhan kevät tulee ja kesä – toivottavasti mieleni on rauhoittunut ja kaikki paremmin myös Pekan kanssa.

26.2. perjantai.  Olinpahan Caronccassa. Ja muutenkin koko viime viikonloppu oli hieno. Caronccan jälkeen menimme Pekan kanssa Wiskyn hippoihin. Sinne saapui illan mittaan yli kolmekymmentä ihmistä yli kymmenellä autolla (mahtava autojono!) Luokkamme viimeiset hipat. Oli hienoa. Me lähdimme ensimmäisinä jo puoli kaksi yöllä. Nyt olen yrittänyt keskittyä tentteihin. Ruotsin kielioppi on jo tentitty ja huomenna on saksan kielioppi, joka onkin paljon mahtavampi pala purtavaksi kuin luulinkaan.

23.4. perjantai.  Kevät on jo pitkällä. Sinivuokotkin ovat avanneet sinisilmänsä. Kevättä on ilmassa ja rinnassa. Koko maailma tuoksuu kevättä ja sydämeni laulaa kevättä. Aurinko lämmittää jo ruskettavasti. Kirjoitukset ovat olleet ja menneet ja se kauhea hermojännitys. Vielähän sitä jännätä saa, mutta vähän on tasoittunut. Tenttejä on vain muutama jäljellä. Ja jos minä valkolakin saan, niin millään ei ole mitään väliä. Kuitenkin se on hartain toiveeni tällä hetkellä. Tai toiseksi hartain ainakin.

sinivuokot 26.4. maanantai.  Tietäisipä, mitä lähteä lukemaan, jos pääsee ylioppilaaksi. Huomenna on kirjallisuuden historian tentti. Täytyy lukea – on pakko. Nyt täytyykin vähän aikaa taas todella paneutua koulun käyntiin tai näihin tentteihin niin vaikeaa kuin se onkin.

3.6.1965 torstai.  Seitsemänkymmentäyhdeksän uutuuttaan hohtavaa valkolakkia. Ihmiset kulkevat kuin vuorta. Yhden huipun saavutettuaan, on seuraava vielä ylempänä ja sinne on päästävä. Jos saavuttaa päämääränsä, on se ollut liian alhainen. Roomassa harmaassa kivikirkossa sanat Quo Vadis? Quo Vadis – minne menet? Jokaisessa lähdössä on hiven kuolemaa. Haikeutta, huikaisevaa onnea. Julistan teidän ylioppilaiksi – Gaudeamus Igitur. Kaunista – ruusumeri punainen, hitunen keltaista. Mieli niin autuas, niin haikea. Shampanjaa ja onnelliset jalat. Nuo muutamat hetket tapahtuivat jossain tämän kaiken yläpuolella.

Lakitus 1965
Lakitus 1965

Tietoa kirjoittajasta

pikeaarnio

Sähköposti: pike.aarnio@gmail.com

11 vastausta artikkeliin “Tunnelmia viimeiseltä kouluvuodelta 1964 -1965”

  1. Voi voi kuinka pahaenteistä on lukea ihanan kihlaparin alkutaipaleesta. Kuva on muuten mitä ihanin! Elämä edessä ja sinä onnellinen.

    Luulen, että olet ollut kypsempi kuin minä, ainakin tässä vaiheessa. Vaikka kirjoitinhan tuolloin pitkiä kirjeitä Jackille eri puolille maailmaa, mutta en ajatellut tulevaisuutta hänen – enkä kenenkään muun – kanssa. Elämä oli siellä jossakin ja minä Imatralla.

    Lakkiaisissa olimme tietysti rinnakkain. Oliko siellä aakkosjärjestys, taisi olla. Tyylikkäästi lähdimme vuoron perään hakemaan lakkimme ja ylioppilastodistuksemme.

    Tykkää

    1. Kiva, että kävit lukemassa ja kommentoimassa. Elämä olimelkoista vuoristorataa tuossa vaiheessa Mutta loppu oli onnellinen.

      Kypsempi?? Hmm.
      Ihmettelin, mikset ollut Villen vieressä, mutta taidamme olla luokittain aakkosjärjestyksessä.

      Tykkää

      1. Päiväkirjan muistot herättää omia vastaavia. Voi sitä epävarmuuden määrää mikä nuoressa mielessä mahtoi olla meillä jokaisella.

        Siellä on minun Antti-serkku mukana ja bileistäkin kerrot. Olin minä tekemisissä hänen kanssa lukion aikaan, lainailtiin kirjoja ja hän kävi meillä kuten minä heillä. Olin kuitenkin ihan ulkona tuosta sosiaalisesta piiristä jossa bileiltiin.

        Oli antoisaa lukea, kiitos.

        Tykkää

      2. Ihanat päiväkirjamuistot… ja ne bileet eivät olleet ainoat siellä serkkusi kotona. Ilman päiväkirjaa en olisi muistanut, että oli ns. viimeiset luokkajuhlat ja vielä Caronccan jälkeen.

        Tykkää

  2. Oliko tuo rakas Pekka sukunimeltään Aarnio ? Kiinnostaa tietää, mikä hän oli ammatiltaan ja koulunkäynniltään. Imatralta tunsin muistaakseni jollain lailla Aarnion Lassen (?), hän oli muistaakseni Vuoksenniskan yhteiskoulun poikia, erään toisen Haka kakkosemme oppikoulupojan luokkatoveri ehkä tai jotain sellaista.

    Tykkää

  3. Kiva kun vastasit tämän vuoden puolella, kiitos. Aarnio nimesi on siis ilmeisesti myöhempää perua. Huomasin nyt tuon vastauksesi, kun kävin aineistoa vuoden varrelta läpi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s