Jatkoin eilen pahvilaatikkojen ja arkistojen tyhjennystä. Nostin laatikosta nipun konseptipapereita. Yli viisikymmentä vuotta sitten lukiossa kirjoittamani aineet! Hohhoh – kaikkea se äiti tallettikin! Itse asiassa olin aika iloinen löydöstäni, etenkin juuri nyt, kun toukokuussa juhlimme riemuylioppilaina.
Pääasiassa aineet on kirjoitettu lyijykynällä, muutama kuivamustekynällä tehty on joukossa. Tekstin asetteluun on kiinnitetty huomiota. Marginaalit on vedetty viivoittimella, otsikon paikka on keskellä, kappaleiden sisennykset on tehty. Ehkä valmistauduttiin jo ylioppilaskirjoituksiin.
Minusta nuo kuudennella annetut aiheet ovat aika lapsellisia: Pakopaikkani, Muurahaiskeon ääressä… Seitsemännen luokan aineita on kaksinkertainen määrä. Se selittyy tuplaamisella. Yleensä ottaen sain asia-aiheista huonompia numeroita kuin vapaista. Ylioppilaskirjoituksissa valitsinkin vapaan aiheen ”Vaaran viehätys”. Taisin saada arvosanaksi Cumlauden.
Rakastettava vanha leidi Emmi Elomaa oli jossain vaiheessa opettajani – ehkä seiskalla ja kasilla…? Lukiosta en muista muita suomenkielen opettajia.
Esseiden tai aineiden, kuten silloin sanottiin, aiheet olivat tällaisia
Kuudennella
- Miten yleensä vietän sunnuntait 8+
- Pakopaikkani 8-
- Elokuva, joka on antanut minulle ajattelemisen aihetta 8-
- Sähkö ja keittiö 7+
- Muurahaiskeon ääressä 8-
- Mainostuksesta 8+
Seitsemännellä
- Nykyajan ihmistä uhkaavia sairauksia 8+
- Millaisten poikien seurassa viihdyn 9-
- Suhteeni musiikkiin elämäni eri kausina 9-
- Millaisista elokuvista pidän 8 ½
- Olenko oman onneni seppä? 8-
- Niin olet tullut taas kevät… 8 +
- Ajatuksia kotimaisesta elokuvasta 8 ½
- Käsitykseni ikuisen rauhan mahdollisuudesta 9-
- Köykäistä hengenravintoa 7+
- Eksoottisia maita ja kansoja valkokankaalla 8 ½
- Rakkahin ystäväni (kirje) 8-
Kahdeksannella
- Mitä pidän tavoittelemisen arvoisena elämässä 9-
- Tanssitaiteesta 8+
- Nuorisorikollisuuden syitä 8+
- Heränneitä ”Kevät ja Takatalvi” – romaanissa 7-
- Oma luonnetyyppini 8
- Miksi pyrin ylioppilaaksi 8 ½
Mitäpä olen mietiskellyt ylioppilaaksi tulosta viisikymmentä vuotta sitten. Sen aineen kirjoitan tähän lukijoiden iloksi tai harmiksi.
Miksi pyrin ylioppilaaksi
Eräs määränpää – tai oikeastaan vain välitavoite – valkolakki, alkaa jo häämöttää lähellä. Olen usein tuuminut itsekseni, miksi tulin oppikouluun, miksen käynyt vain kansakoulua loppuun ja jatkanut sitten vaikkapa ammattikouluun tai miksen lopettanut opiskeluani keskikoulun käytyäni.
Kun olin kansakoulussa, kehottivat opettajani minua pyrkimään oppikouluun. Vanhempani puolsivat heidän kantaansa sanoen minun menestyvän paremmin elämässä, jos joskus tulisin ylioppilaaksi. Vähitellen aloin myös itse kiinnostua koulunkäynnistä ja niin tulin liittyneeksi noihin lukuisiin joukkoihin, jotka vuosittain pyrkivät maamme oppikouluihin.
Keskikoulussa ollessani lukuintoni alkoi vähitellen lieventyä ja keskikoulun viimeisellä luokalla olin vakuuttunut siitä, että lopettaisin koulunkäyntini. Mutta kuitenkin olisi tuntunut niin ihanalta saada joskus painaa päähänsä tuollainen valkolakki. Lisäksi tunsin olevani aivan liian kehittymätön taidoiltani päästäkseni edes jonkinlaiseen työhön. Mutta toisaalta olisi vielä kolme pitkää vuotta edessä, ehkä enemmänkin ja ne vuodet tulisivat olemaan työntäyteisiä, enkä niidenkään jälkeen olisi vielä mitään. Minulla ei olisi muuta kuin valkoinen lakki ja ehkä ne tiedot päässäni, mitä se edellyttää. Mutta minulla olisi mahdollisuus päästä eteenpäin, suuremmat mahdollisuudet valmistua johonkin mielenkiintoiseen ammattiin. Olin kahden vaiheilla. Vanhempani antoivat minun itse ratkaista, sillä he eivät tahtoneet pakottaa minua mihinkään. Ratkaiseminen oli vaikeaa, mutta en ole ainakaan toistaiseksi katunut päätöstäni.
Nyt, kun tämä kolme vuotta on kallistumassa loppuaan kohti, herään usein ajattelemaan, onko kannattanut uurastaa. Olen jo tämän syksynkin aikana tuskaillut monta kertaa, etten halua enää päivääkään istua tämän laitoksen puupenkeillä, mutta jokaisen arkipäivän olen kuitenkin viettänyt täällä. Ei kannata enää lopettaa! Jos saan valkolakin, olen kuitenkin jotain; olen ylioppilas. Voin mennä opiskelemaan, saan ammatin, olen enemmän kuin keskikoulun käynyt kanssaihmiseni, minuun on jauhettu sivistystä kahdeksan vuoden ajan, minulla on hauskoja muistoja.
Mutta toiset väittävät, että jos menen naimisiin, ovat kaikki lukuni valuneet hiekkaan. Ei toki! Nykyajan yhteiskunnassa myös vaimot käyvät työssä ja onhan silloinkin hauskempaa omata joku kunnon ammatti kuin vain olla siivooja tai konttorirotta tai muuta vastaavaa ja voisinhan ainakin opastaa omia lapsiani läksyissä.
Voin vain todeta, että kannattaa pyrkiä ylioppilaaksi asti, vaikka ne valtavat kirjapinot, joiden läpi täytyy kahlata, tuntuvatkin joskus ylitsepääsemättömiltä.