Ole itsellesi armollinen

Voi, voi. Monen monta vaihetta on ilmennyt edellisen postauksen jälkeen. Tarkastuksesta sain virhelistauksen, enimmäkseen se koski fontteja. Oikein tällainen aloittelijan virhe: en ollut tsekannut, että koko työ on samalla fontilla. Näin voi käydä, kun ei luo Wordiin tyyliä…

Kannen kanssa tuli odottamattomia ongelmia. Pdf ei suostunut laittamaan kannen pohjaväriä koko painatusalueelle. Sitä ei saatu millään korjattua ja lopulta jätin kannen ilman pohjaväriä.

Kaikki muut virheet oli korjattu, mutta fonttivalitukseen ei auttanut mikään… tähän aamuun mennessä paino selvitti, että jotkut välilyönnit aiheuttivat virheilmoituksia. Niitä ei tarvinnut korjata ja kirja on viimeinkin työn alla. HUOH.

On se jännää, miten mieli toimii: pidin kaikkia ongelmia omana vikanani. Petyin syvästi itseeni, etten osannut, etten ollutkaan täydellinen. Mutta: Vanhemmiten tähän on ollut pakko sopeutua ja oppia antamaan anteeksi itselleen.

Tilaussekoilua

Opiston kirjoitusryhmän viimeinen etätunti torstaina laittoi minun kirjaprojektiini vipinää.

Sovimme ryhmän kanssa, että menemme porukalla vielä syömään ja juhlistamaan kahta kurssillamme valmistunutta kirjaa, joiden julkkareita ei ole pidetty koronarajoituksien takia.

Minun kirjani oli valmiina koneella kuten aikaisemmassa postauksessa kirjoitin. Ehkä olisi mahdollista saada se painetuksi tapaamiseemme mennessä.

Täytin painotalon tilauslomakkeen netissä ja lähetin käsikirjoituksen. Huomasin paluupostin vahvistuksesta, että haluamani erikoiskoko oli hieman muuttunut. En antanut sen vaikuttaa, koska oli kysymys vain milleistä ja korkeintaan puolesta sentistä.

Selasin vielä lähettämääni kässäriä ja kauhukseni huomasin, että viimeinen sisällysluettelon päivitys oli jäänyt tekemättä. Siitä oli virheilmoitus käsikirjoituksessa, jonka olin jo laittanut menemään. Stressiä… Laitoin heti painoon sähköpostin korjaustarpeesta.

Paino oli jo lähettänyt minulle tiedot kannen mitoista ja aloin muokata aikaisemmin tekemääni kansitiedostoa annettuihin mittoihin, samalla odotin vastausta käsikirjoituksen korjaukseen. Paino ilmoitti, että voin lähettää kässärin uudestaan, vanha on poistettu.

Siinä työskennellessäni ymmärsin, mikä vaikutus väärillä mitoilla oli kirjaan. Tutkin tilaukseni peruutusmahdollisuutta. Työn peruutus maksaisi 15 euroa eikä mainittu, saisinko takaisin jo maksamani tilausmaksun. Stressitaso nousi.

Kirjoitin jälleen sähköpostia ja ihmettelin antamieni mittojen muutosta. Onneksi olin jo alkuvuodesta ollut puhelinyhteydessä painoon ja saanut vahvistuksen, että haluamani erikoiskoko oli mahdollinen. Mainitsin siitä sähköpostissa ja loppuun kirjoitin, että yksi vanha mummo täällä yrittää itsekseen touhuta, ja etten halua englannin kielellä hoitaa asioita.

Olin kuin tulisilla hiilillä. Muutamien piinaavien tuntien jälkeen sain sähköpostivahvistuksen, että he ovat peruuttaneet tilaukseni maksutta ja palauttavat rahani. Samalla he pyysivät tekemään tilaukseni uudelleen haluamillani mitoilla.

Lähetin eilen korjatun käsikirjoituksen. Vastauksessa sain ilmoituksen, että lähetykseni tarkastetaan tänään klo 11 maissa. Onneksi on viikonloppu aikaa työstää kansi oikeisiin mittoihin. Ja minä olen saanut suomenkielellä toimivan henkilön puh.numeron. Materiaalin pitää olla perillä maanantaina klo 13 mennessä.

Nähtäväksi jää, saanko valmiit teokset kirjoitusryhmän kokoontumiseen mennessä… olisi kiva juhlia kirjani julkkareita toisten kanssa.

Kohti romaania

Keskityin isäni tarinaan kuten edellisessä kirjapostauksessani kirjoitin. Faktaa ja fiktiota somassa sovussa omasta mielestäni.

Mutta. Ei siitä tullut kuitenkaan sellaista elämäntarinaa, että voisin painattaa sitä myyntiin. Se ei mennyt läpi veljeni kritiikistä, hän ei hyväksynyt tällaista satukirjaa julkisesti jaettavaksi, vaikka tapahtumista on yli 60 vuotta. Lisäsin valokuvatkin. Käsikirjoitus näyttää hyvältä koneellani.

Ei se sinänsä haittaa, etten voi painattaa kaunista kirjaa kuin meille kolmelle eläkeläiselle. Aloinkin jo työstää tarinasta romaania julkisempaan käyttöön.

Uutisvirtaa

Olen kuin uusi ihminen hyvin nukutun yön jälkeen. Ehkä viime yön unettomuuteni johtui täysikuusta.. kenties, kenties. En ole kyllä aikaisemmin kärsinyt kuuhulluudesta.

Noudatan uskollisesti koronaohjeita ja etenkin sitä kotona pysyttelemistä. Uutisten seuraamisesta on tullut tärkeä osa päivääni. Radio ja televisio ovat olleet pääasiallisia uutisteni välittäjiä, koska minulle ei ole enää pitkään aikaan tullut kuva- eikä sanomalehtiä. Nyt olen haksahtanut seuraamaan nettiuutisia. Niitä minulle tarjoavat Yle, Hesari, rajoitetusti Aamulehti ja viimeisimpänä Uutis-Vuoksi, jonka 9 euron tilauksen käytin eilen hyväkseni.

Someilullakin on oma osansa päiväni kulussa. Facebook, Instagram, Whatsapp. Kirjoitusryhmämme siirtyy tällä viikolla etäopetukseen: Teams + Pedanet.

Onneksi aikanaan on tullut opeteltua tietokonetaitoja….

Hyvää päivän jatkoa!

Uneton

Se kun herää yöllä eikä saa enää unta. Laittaa Tulenkantaja -palkinnon saaneen Natasha Rasi-Koskisen REC-äänikirjan päälle ja toivoo, että nukahtaisi siihen niin kuin edellisenäkin yönä ja aamulla selaisi kirjan siihen kohtaan, johon se jäisi ennen nukahtamista.

Metron alle ehkä jäänyt tyttö alkoikin kaivaa mieltä ja kuuntelin herkeämättä myös REC – STOP – REC – PAUSE – STOP koko litanian. Näkemiin unet.

Tunnin kuluttua vaihdoin kirjaa. Laura Honkasalon ”Kaapin henki, tavaravaivaisen tunnustuksia” ei ollut sen nukuttavampi.

Vain nämä kaksi olivat äänikirjakirjastossani tällä kertaa. Nousin ylös ja jatkoin conmarituksen kuuntelemista.

Jo aikaisemmin aloittaessani Honkasalon kirjaa unilukemisena totesin, ettei se ole unikirja… silloin kuten nytkin aloin suunnitella, kuinka hävittäisin turhia tavaroitani. Jospa hankkisin 100 litran muovisäkkejä ja tyhjentäisin hyllyjä katsomatta mitä säkkiin laitan. Voisin tehdä samoin myös kirpputorikasalleni. Kylläpä olinkin rohkea, mutta vain ajatuksissani. Ehkä olen vähän edistynyt, kun voin edes ajatella totaalihävitystä. Olen joutunut tähän mennessä harkitsemaan jokaisen esineen, tavaran ja paperin kohdalla, voisiko tätä vielä käyttää, voisiko kierrättää.

Nyt mietin, voisinko viedä kaatopaikalle ongelmatavaroilla täytetyn pahvilaatikon jonkun toisen selvitettäväksi.

Tienhaarassa

Joidenkin kiihkeiden kirjoituspäivien jälkeen olen tullut siihen kohtaan, josta kirjani ”Sairaalan iloiset lapset” alkaa. Kirjoitin kirjani minä -muodossa enkä suoranaisesti voi käyttää niitä tekstejäni isän tarinassa, vaikka kirjoitinkin hänestä aika paljon. Mietin eilen, että toimisiko se, jos vaihtaisin kertojaksi itseni. Tänä aamuna ajattelen selkeästi, että isän tarinassa isän näkökulma toimii sittenkin paremmin.

Tässä kohtaa isäni elämää on jäljellä enää 20 vuotta. Oikeastaan olen aika innostunutkin kirjoittamaan näistä viimeisistä vuosista. Tiedän ainakin kokemuksen pohjalta enemmän kuin tähän saakka kirjoittamistani vuosista, jotka perustuvat dokumentteihin ja valokuviin.

Isä ei varsinaisesti ole kertonut minulle elämästään, hänen elämänsä puhukoon puolestaan.

PALAUTTEEN PURESKELUA

Eilen oli kovasti odottamani palautepäivä. Kirjoitusryhmäni oli lukenut käsikirjoituksestani parisen kymmentä kopioimaani sivua. Ihailin, kuinka hyvin he olivat perehtyneet tehtäväänsä. Jokaisella oli jotain sanottavaa, virheitäkin he olivat bonganneet.

Sain hyvää palautetta tyylistäni, mutta edelleen he kaipasivat päätöstäni siitä, mitä kirjoitan. Isän tarinaa vai historiallista romaania. Teksteissäni on aineksia kumpaankin, mutta ne eivät ikään kuin sovi samaan kässäriin (heidän mielestään). Heidän palautteensa ei ole muuttunut viime keväästä, jolloin joku toinen osa tekstiäni oli luettavana.

Itse en ole uskonut, että pystyisin historialliseen romaaniin, mutta kirjoittajakaverini ja opekin uskovat siihen. Voi mahoton sentään!

Olenhan minä edellisen palautekierroksen jälkeen päättänyt, että isän tarina edellä menen. En voi sille mitään, etten voi kirjoittaa ihan pelkkää faktaa, vaan haluan värittää tarinaa. Sitä olen mielestäni tehnyt ja itse tykkään kokonaisuudesta. Hehän ovat lukeneet vain pieniä osia tästä tähän mennessä satasivuisesta opuksesta.

Viime yö meni palautetta pureskellessa. Ehkä minun pitää jakaa tekstit jotenkin selkeämmin. Auttaisikohan se, että muuttaisin teelmäni nimen… itse asiassa lopullista nimeä ei ole edes olemassa.

Soitin äsken serkulleni, joka on siskonsa kanssa perehtynyt 59 sivuun käsikirjoituksen alusta. Hän hyväksyi tekstin eikä ymmärtämisessä tai kartalla pysymisessä ollut mitään ongelmia. Meni siis läpi tällaisenaan.

Nyt olen päättänyt jatkaa samalla tyylillä siitä, mihin olen tähän saakka päässyt.

Varmuuskopiointia

Olen lopettanut useita harrastuksia, olen irtisanoutunut monista yhdistyksistä. Tämä kaikki ajan puutteen takia. Vieläkin minulle kertyy velvollisuuksia, jotka ahdistavat ja häiritsevät.

Eilisen päivän valmistauduin omaan osaani taloyhtiömme juhlailtaan. Valokuvat aiheuttivat kohtuuttomasti päänvaivaa.

Olin irroittautunut OneDrivesta ja kaikkien siellä olleiden kuvien olisi pitänyt löytyä Gigantti Cloudista. En ymmärrä, kuinka olinkin ne voinut löytää aikaisemmin silloin, kun sopimus oli tehty. Nyt löytyi vain viimeisimpiä kuvia, joiden varmuuskopiot olin sopinut tuohon pilveen.

Uuden läppärini Word ohjelma, jonka siis ostin, tallentaa tekstini automaattisesti OneDriveen. Vain osan teksteistä tallennan koneelle. Minulla siis on Wordin kautta yhteys OneDriveen. Kirjauduin OneDriveen vanhoilla tunnuksilla ja löysin kuviani sieltä… miten tää voi toimia näin?

Ehkä sovin uudelleen kuvieni varmuuskopioinnin OneDriveen…. on se sitä monta kertaa jo tarjonnutkin….

No kun sain lopultakin kuvia käyttööni, tein kolme erilaista kuvaesitystä, yksi niistä on video. Nämä olisi tarkoitus näyttää juhlassamme isolta näytöltä. Saas nähdä kuin käy.

Välietappi

Eilen opettelin tekemään sisällysluettelon kirjoitelmastani. Siinäpä kuluikin monta tuntia.

Tulostin ja korjasin. Tulostin ja korjasin. Vihdoin sain tyydyttävän version tehdyksi. Sisällysluettelon pituus on kolme ja puoli sivua.

Luettelosta oli helppo päättää ja tulostaa ne parisenkymmentä sivua, jotka vien torstaina kurssikavereideni luettavaksi.

Nyt tajuan, että olisin tarvinnut sisällysluettelon jo silloin, kun lähetin tekstejä serkkuni ja toisen serkkuni tyttären luettaviksi. Heille lähetin 59 sivua käsikirjoituksen alusta. En tajunnut, että sisällysluettelo selkiyttää näin paljon enkä edes ajatellut silloin sen tekemistä. Onneksi se vaaditaan kirjoituskurssille.

Tekstien luettaminen toisilla on osa kirjan saattamista julkaisukuntoon ja se on välietappikin. Olen nyt päässyt siihen kohtaan, jossa en tiedä, jatkanko vai en. Oliko se tässä..

Odotan vielä yhtä kaukolainauskirjaa, josta ehkä lisämausteita kirjaani.

Tietokonekipuilua

Onko älyttömämpää kuin kirjoittaa kännykällä… hmmm. En ole vielä ottanut wordpressiä käyttöön uudella läppärilläni. Niinpä kirjoitan kännykällä.

Tuntuu, että kaikki on vaikeampaa uudella windows kymppi koneella. En ymmärrä sen sielun maailmaa.

Tänään kipuilin Peda.netin kanssa. Uskoin pitkään, että vika on minussa. Sitten huomasin, etten ollutkaan ainoa opiskeluryhmässämme, joka ei saanut sitä toimimaan. Ohjelmassa oli jotain häikkää ja sen ratkaiseminen siirtyi IT-osastolle viikonlopun yli. Harmitti, että puolet päivässä meni ihan hukkaan.

Tilasin kaukolainauksella ”Oli kerran Vuoksenniska” -kirjan. Se tuli yllättävän nopeasti. Aioin tänään hakea sen, mutta alkoi sataa. Huomenna on parempi sää ja kirjasto on auki. Haen siis huomenna. Tarvitsen tuota kirjaa nykyiseen kirjoitustyöhöni. Tarkistan siitä joitakin asioita.

Hyvää perjantai-iltaa!