Takaisin kaupunkiin

Aivan erikoiset ajatukset valtaavat aamumielen. Kävelisinkö pitkän aamulenkin, ehkä kameran kanssa. Kävisinkö uimassa läheisessä järvessä, vain mäki alas ja siinä se on uimaranta. Lähtisinkö metsään – olisivatko sienet nousseet.

Matkatavarat ovat purkamatta, kahdeksan kassillista. Pyykit mökiltä, ruokavarastot tyhjäksi. Ajoin eilen autollani etelä-Suomen halki ja huomasin ensimmäisen kerran, että jaksan tehdä sen matkan, kun pidän yhden pitkän tauon. Aikaa meni eilen kuusi ja puoli tuntia yhden tunnin kestäneen pysähdyksen taktiikalla.

En oikeastaan osannut surra mökiltä lähtöä. En pidä helteistä ja niitä nyt olisi ollut luvassa. Elokuu, lämpimät yöt ja päivät on kyllä vastustamaton yhdistelmä, mutta ehkä olin jo tarpeeksi sivistyksen ulottumattomissa, kun kaupunkielämäkin tuntuu ihan hyvältä.

Kaarlo Sarkian syntymäpäivänä

Mua muistatko? Muistatkos, ystäväin,
sinä olleita päiviä silloin?
Miten portaillas poskiimme – on kevätyö –
kukat sireenin lyö?
Kujan muistatko? Kukkulan harjaa päin
käsikkäin miten kuljimme illoin?

4. säkeistö Kaarlo Sarkian runosta Muistatko? liikuttaa minua tänään Sarkian syntymäpäivänä, kun olen eilen käynyt Sarkian lapsuuskodin paikalla ja myös mökissä, jossa hän asui myöhemmin.


Olimme viettäneet kokonaisen päivän kirjallisissa puuhissa Kinnalan Koukulla. Marjolla ja minulla ei ollut mitään kiirettä Sastamalaan, koska linja-automme lähtisi vasta reilun tunnin kuluttua. Ihana Irmeli ystävämme kuskaa meitä tamperelaisia kurssipäivinä Kiikkaan ja takaisin. Tällä kertaa Irmeli ajoi vanhaa Tampereen tietä. Laakeat satakuntalaiset maisemat, keväiset pellot, vanhat talot ja hyvin hoidetut pihat vilahtelivat silmiemme ohitse. Runoilija Kaarlo Sarkian muistomerkki ja museo ovat tämän historiallisen ja kauniin reitin kohokohtia. Onneksi Irmelilläkään ei ollut kiire ja ennätimme pysähdellä.

Toiset jäivät autoon istumaan, kun kiipesin kuvaamaan muistomerkin. Kimppu tuoreita ruusuja nojasi patsaaseen. En käynyt lukemassa siihen kiinnitettyä lappua. Ehkä kukat olivat Kaarlo Sarkia -seuralta, joka on hyvin aktiivinen paikkakunnalla. Ajoimme pienen matkan eteenpäin ja Irmeli pysähtyi museon kohdalle. Pompin ojan yli pihaan kuvaamaan. Kaksi naista saapui paikalle, he olivat tulossa avaamaan ovia. Pääsin siis sattumalta myös museon sisälle.

Tämä kaikki oli minulle erittäin merkityksellistä ja sieluun käypää.

Etsin omia Sarkia -muistojani kotona. En löytänyt kirjahyllystäni yhtään Sarkian runokirjaa. En kyllä sitä odottanutkaan. Olin koonnut nuorena itselleni tärkeitä runoja kansioon. Löysin A5 kokoisen sinisen kansion vaatehuoneen ylähyllyltä. Olin naputtanut kirjoituskoneella melkoisen määrän runoja ruutupapereille. Aila Meriluotoa, Pablo Nerudaa, Elina Vaaraa, Lauri Viitaa, Eila Kivikk’ahoa, Eino Leinoa, Carl Sandburgia, Saima Harmajaa, Eeva-Liisa Manneria ja usean muunkin runoilijan tuotoksia.

Löysin myös Kaarlo Sarkian runoja tästä kansiosta. Muistin säkeitä, joitakin runoja. Tänään minua liikuttaa artikkelin alkuun kirjoittamani.

Sisukkuus ja kysymys

Keväistä

Tässä päivässä on erikoinen tunnelma. Minulla ei ole kiire mihinkään. Ainoakaan tekemätön työ ei painosta minua. Oli ihan vähällä, ettei tästäkin päivästä tulisi stressaava.

Kävin kuvausretkellä lähimaastossa viime kertaisen päivitykseni jälkeen. Halusin laittaa Instagramiin joitain kuvia retkeltäni. Oli pakko todeta jälleen kerran, ettei se onnistu Macin kuvaohjelmastani Aperture. Hämärästi muistin, kuinka olin aikaisemmin toiminut. Olin nimittäin käyttänyt iPadia välittäjänä. Päivitin iCloudin jakelun näillä kuvilla ja sain ne näkyviin iPadiin, mutta en saanut niitä siirrettyä Instagramiin. Huomasin tämän osaamattomuuteni jo eilen, mutta en jaksanut sitä selvittää. Avasin siis iPadin heti aamulla. En juurikaan käytä sitä ja huomasin, että siellä oli toistakymmentä ohjelmaa päivittämättä. Päivityksistä ei ollut apua kuvien siirtoon.

Kävin läpi kaikki iPadin asetukset ja yritin löytää vikaa, miksi se ei ota yhteyttä Instagramiin. Joku ”piuha” siis puuttui välistä, niin sanottiin joskus atk-sovellusneuvojan kurssilla. Olen kyllä niin sisukas tietokoneongelmissa, että en helpolla anna periksi. Kone toimii loogisesti ja käyttäjän ohjeiden mukaan. Minun on vain keksittävä, miten.

Sain ratkaistua parina edellisenä päivänä sellaisen ongelman, kuinka jaan haluamani kuvat toisen henkilön luomaan Dropbox -kansioon. Itse olen ollut useamman vuoden tämän nettitaltion laiska käyttäjä. Minulle oli tullut käyttöongelmia jo aikaisemmin, kun Dropbox oli ilmoittanut, että vanhan Maccini käyttöjärjestelmä ei ole enää yhteensopiva.

Yllätyin, kun pääsin nettitaltioon toiselta vanhalta koneeltani, siinä on Windows7. Sain laitettua kuvat tikulta itse luomaani kansioon, mutta Dropbox ei siirtänyt siitä kansiosta kuvia toisen luomaan kansioon. Vehtasin ja veivasin ennenkuin huomasin, että eihän kyseinen käyttäjä ole edes antanut lupaa laittaa kansioonsa kuvia. Hän poisti eston, mutta en vieläkään saanut kuvia siirrettyä omasta Dropbox-kansiostani. Annoin periksi ja latasin kuvat tikulta toisen kerran elikkä suoraan hänen luomaansa kansioon.

Kaikessa menee niin paljon aikaa, mutta sekään ei haittaa, kun on eläkkeellä. Yleensä keksin ongelmien ratkaisut, niin myös tänä aamuna. Instagram-ohjelma oli iPadillani ja näin aina linkin, mutta linkki ei toiminut. Siis välistä puuttui ”piuha”. Osaatko arvata, mitä tarvittiin, että kuvien laitto Instagramiin onnistui?

Arvostan vastauksianne.

Lintujen laulua ja muuta taivaallista

Facebook ja Instagram ovat some-kanavani. On kiusallista, että avaan niitä monta kertaa päivässä. Se on ihan älytöntä touhua. Tänä aamuna aurinko paistaa, kevät on parhaimmillaan. Kuuntelin radiosta lintujen laulukonserttiyön tunnelmia ja minulle tuli suuri ikävä metsään ja järven rannalle. En minä täällä kerrostaloasunnon sisällä kuule lintujen laulua kuin radiosta.

Olen viettänyt itse asiassa monta päivää sisällä. Kirjahyllyprojekti oli uskomattoman iso. Nyt mietin vielä, mitä teen poistettujen kanssa. Eilisen päivän tein kotiläksyjä yhdelle kirjoituskurssille ja tänään pitää tehdä toisen kurssin hommat. Oma iso kirjoitustyö on tauolla. Pelkään, että jääköhän se koko kesäksi tauolle. Siihen ei olisi varaa, jos aion saada kirjan valmiiksi.

Laitoin digijärjestelmäkameran akun lataukseen, vielä lataan toisenkin akun valmiiksi. Vaikka älypuhelimen kuvatkin ovat kohtalaisia, niin kameralla otetut ovat kyllä parempilaatuisia.

En aio viettää enää tätä päivää sisällä, vaan lähden metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja kuvaamaan kesän tuloa.

Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

Vappukin meni

Vappuaatto oli nuorempana tärkeä juhla. Karnevaalitouhua. Nyt ei enää huvita karnevaalit tai muut humut. Sain kuitenkin tehtyä jotain muuta.

Ostin pokasahan ja teräksisen sahapukin sekä kompostiherätettä. Aikaisempina päivinä olin hoitanut lämpökompostoria, mutta se ei käynnistynyt, vaikka siellä oli pieneliötoimintaa. Kahden vuoden tauko oli pysäyttänyt sen totaalisesti. Tökin massaan ilmareikiä ja ripottelin herätettä. Muutamassa tunnissa lämpötila alkoikin nousta.

Tyttären kanssa ruuvattiin sahapukin osat yhteen ja olipa mukava irroitella lapoja auringonpaisteessa saunapuita sahaamalla ja pilkkomalla.

Vappupäivänä ja seuraavana päivänä ahkeroin kirjahyllyn viimeistä osaa. Tyhjensin koko hyllykön. Purin pöytätietokonesysteemin, imuroin ja pyyhin kirjat. Löysin myös ison kasan pois heitettäviä opuksia. Nyt mietin, hävittäisinkö ne paperi- ja pahvikeräykseen vai tilaisinko jonkun kirppuotorin niitä hakemaan. Uskonnolliset kirjat sopisivat varmaan hyvin pelastusarmeijan kirpparille.


Pääsiäinen

Riemullista pääsiäistä

Pääsiäinen oli pyhä silloin ennen vanhaan, kun olin lapsi ja nuori. Se oli hiljainen juhla, jota vietimme perheen kesken. Vasta toisena pääsiäispäivänä otimme yhteyttä toisiin perheisiin. Vietimme joulun aikaa sillä tavalla samoin, että vasta tapaninpäivänä menimme kylään. Näissä molemmissa juhlissa olivat myös omat ruokaherkkunsa. Meillä ne olivat samoja vuodesta toiseen.

Äiti oli valmistanut mämmiä pääsiäiseksi. Herkuttelimme sillä kerman ja sokerin kanssa. Koko perhe maalasi ison kasan omien kanojemme munia, jotka äiti oli keittänyt sipulivedessä ruskeiksi. Taiteellisia munia sai syödä, jos raaski. Muita erityisiä ruokia en muista pääsiäiseltä. Pajunkissaoksat ja vihertävät koivun oksat koristivat pöytiämme.

Pääsiäinen on nyttemmin maallistunut. Mikään ei ole enää pyhää. Harras olo on ilmeisesti kovin tylsää. Ravintolat ja elokuvateatterit tarjoavat joka päivä huvitusta pitkästymiseen. Ihmiset pääsevät kauppaan kaikkina pyhäpäivinä myös pääsiäisen aikaan. Silloin kun kauppa vapautui sunnuntaipäivien aukiololle, päätin elää kuten ennenkin toisin sanottuna ilman sunnuntaiostoksia. Olen lipsunut tuosta päätöksestä tänä vuonna. Olen yllättynyt, kuinka paljon ihmiset käyvät pyhäisin ostoksilla.

Minunkin pääsiäiseni on maallistunut. Kauppaan en kuitenkaan aikonut mennä.

Olen pessyt kahden päivän aikana parvekelasit sekä keittiön ja olohuoneen ikkunat. Tein lisäksi isomman muutoksen olohuoneessa. Muutos alkoi siitä, etten päässyt ikkunoiden luokse. Olin kerännyt niiden eteen ja koko huoneeseen järkyttävän määrän tavaroita. Vaihdoin järjestyksen toisinpäin. Sen seurauksena minulla on lattiatilaa vaikka tanssit järjestäisin. Tämä ei ollut niin yksinkertainen prosessi kuin miltä se tuossa kuulostaa. Sain purettua ylimääräisiä johtokasoja, siirtelin kirpputorille joutavat tavarat toiseen huoneeseen, joistakin pääsin jopa eroon.

Ehkä joutavat tavarat päätyvät lopulta kaatopaikalle… en motivoidu nyt kirpparipöydän vuokraukseen. Siinäkin on kova homma, kun ensin hinnoittelet, teet pöydän, hoidat sitä, hävität loput. Vuosi sitten minulla oli pöytä kolme viikkoa. Myin reilut 120 tuotetta. Pöytävuokrien jälkeen minulle jäi viisikymppiä. Tavara kiertää, mutta kannattaako se? Ei ainakaan rahallisesti. Ehkä siinä pitää miettiä muitakin arvoja. Toisen roska on toisen aarre.

Seuraavaksi aion käydä kirjahyllyjen kimppuun. Sormeni jo syyhyävät.


Kevät

Pyhäjärvi ja taivas samaa väriä

Eräänä aamuna heräät ja on kevät. Auringon valoa ja lämpöä on tiedossa moneksi päiväksi ja pölyä. Sitä on etenkin ikkunoissa, jokaisessa kirjassa ja hyllyssä. Vaikka olen nyt saanut toimimaan hävitysoperaation, niin pölyn kimppuun en ole päässyt. Onneksi maapallo kääntyy niin, ettei aurinko paista kotiini kuin aamupäivällä.

Aistin huhtikuun kevättä Pariisissa melkein tasan 28 vuotta sitten. Olin ymmärtänyt, että oikean kevään voi kokea vain Pariisissa. Sää kuitenkin yllätti. Ei ollutkaan kovin ihanaa kuljeskella kylmissään kevyissä kevätasuissa, jotka olin ommellut juuri tätä matkaa varten. Sitten hoksasin laittaa vaatteideni alle yöpuvun mustat nilkkaresoriset puuvillaneulehousut, kun muuta lämmintä ei ollut mukana. Myönnän kyllä, että hävetti kulkea moisessa varustuksessa muotitietoisten pariisittarien joukossa. Myöhemmin naureskelin, että olin tuolloin aikaani edellä.

Satoja vuosia vanha Notre Dame oli yksi vierailuni must kohde. Kiipesimme jopa puuportaita vintin kautta näköalatasanteelle siskon kanssa. Nyt en ollut uskoa silmiäni, kun katsoin uutisia tulipalosta, joka riehui katedraalissa. Jotenkin lohdullista on se, että rakennus ei ihan poroksi palanut ja raunioille rakennetaan uusi Notre Dame.