Kevät

Pyhäjärvi ja taivas samaa väriä

Eräänä aamuna heräät ja on kevät. Auringon valoa ja lämpöä on tiedossa moneksi päiväksi ja pölyä. Sitä on etenkin ikkunoissa, jokaisessa kirjassa ja hyllyssä. Vaikka olen nyt saanut toimimaan hävitysoperaation, niin pölyn kimppuun en ole päässyt. Onneksi maapallo kääntyy niin, ettei aurinko paista kotiini kuin aamupäivällä.

Aistin huhtikuun kevättä Pariisissa melkein tasan 28 vuotta sitten. Olin ymmärtänyt, että oikean kevään voi kokea vain Pariisissa. Sää kuitenkin yllätti. Ei ollutkaan kovin ihanaa kuljeskella kylmissään kevyissä kevätasuissa, jotka olin ommellut juuri tätä matkaa varten. Sitten hoksasin laittaa vaatteideni alle yöpuvun mustat nilkkaresoriset puuvillaneulehousut, kun muuta lämmintä ei ollut mukana. Myönnän kyllä, että hävetti kulkea moisessa varustuksessa muotitietoisten pariisittarien joukossa. Myöhemmin naureskelin, että olin tuolloin aikaani edellä.

Satoja vuosia vanha Notre Dame oli yksi vierailuni must kohde. Kiipesimme jopa puuportaita vintin kautta näköalatasanteelle siskon kanssa. Nyt en ollut uskoa silmiäni, kun katsoin uutisia tulipalosta, joka riehui katedraalissa. Jotenkin lohdullista on se, että rakennus ei ihan poroksi palanut ja raunioille rakennetaan uusi Notre Dame.

Mainokset

Kevät keikkuen tulevi

Maisema on tänä aamuna valkoinen

On tässä sivupohjassa jotain erilaista. En saa enää lisättyä artikkelikuvaa sivupalkista. Se johtuu ehkä lohkoista, joita en halunnut opetella. Kirjoittaessa lohkojen käyttö kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuu. Ilmeisesti.

Piikkikengät pitänee tänään ottaa uudelleen käyttöön. En halua kaatua liukkaalla tiellä, kun lähden päivän ”töihin”. Vedän paria liikuntaryhmää eläkeläisille vielä tänään ja ensi viikolla, sitten ryhmät jäävät kesälomalle. Onhan lopetus aika varhain, mutta opistoissa on sama tahti. Ryhmät loppuvat pääsiäiseen.

Sain eilen tehtyä yhden kirjoituksen, joka oli kaihertanut mieltäni enemmän kuin uskoinkaan. Sain sen lähtemään käsistäni eteenpäin ja tänään tunnen aivan erilaiset energiat. Vanhemmiten pienetkin asiat saattavat viedä tolaltaan. Nuorempana elämä oli kiihkeämpää ja pienet harmit sujahtivat kuin vesi sorsan selästä. Ehkä niistäkin on jäänyt joitain jälkiä alitajuntaan, koska unielämäni on hyvin vilkasta tällaisina vedenjakajaöinä.


Mitä on mielen päällä

Katson ikkunasta. Harmaa sateinen päivä tekee minut onnellisemmaksi kuin aurinkoinen. Luulisi näin keväällä olevan päinvastoin. Mutta aurinko ahdistaa minua. Jestas miten likainen ja pölyinen minun kotini onkaan… Tänään haluan unohtaa likaiset ikkunat ja pölyisen kirjahyllyn. Eivät ne mihinkään katoa. Eikä ulos ole pakko mennä niinkuin aurinkoisella säällä.

Kaksi päivää eli koko viikonlopun olen ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi. En niinkään siivouksen kannalta kuin muiden tekemättömien töiden. Kirjoituksiakaan en ole saanut otettua esille. Mielialani vaihtelevat. Välillä olen lentoon lähdössä, välillä on näitä saamattomuus päiviä. Onneksi kukaan ei vaadi minulta enää mitään. Voin laiskotella, kun siltä tuntuu. Ja ainahan minä jotain näperrän, vaikka käsitöitä.

Eilen iloitsin sorsapariskunnasta jäähän muodostuneessa sulassa, pian ne alkavat rakentaa pesäänsä. Vai tekeekö sorsa pesän… En jaksa tutkia asiaa. Mustarastas vihelteli metsässä. Aurinkoinen rinne oli sinisenään sinivuokkomättäistä ja huomasin ensimmäisen näsiän polun reunalla.

Kevättä ilmassa

Sinivuokot kukkivat jo.

Runsaslumisen talven jälkeen on hämmästyttävää, kuinka nopeasti kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Lumet haihtuivat ilmaan, hiekka ja pöly lentelevät kaupungin kaduilla. Kukat ponnistelevat vilkuilemaan aurinkoa. Linnut kirkuvat kumppania ja etsivät pesäpaikkoja.

Jätin välihousut pois ja siirsin piikkikengät odottamaan ensi talvea. Oli ilo huomata, että vuosia vanhat farkut mahtuvat jälleen päälle. Ne olivat välillä liian piukeat, mutta en raaskinut niistä luopua. Housut tuovat mieleeni Englannin matkan. Olin varustautunut mahdollisimman vähillä matkatavaroilla ja nämä olivat ainoat päällyshousut. Voi kuinka kuuma niillä oli taivaltaa.. tähän kevään viileyteen ne ovat aivan sopivat ja ilman välläreitä tietenkin.

Hyvää ja huonoa

Kymmenen päivän poissaolo normaalista elämästä aiheuttaa arvaamattomat seuraukset. Yksi tutkimusaika meni ohi, siitä tulee sakko. Saan myös ylinopeussakot. Kotikaupunkini nopeusrajoitukset olivat kaikonneet mielestäni ja salama välähti. Turhat rahanmenot harmittavat suunnattomasti.

Meillä sisaruksilla oli hurja remonttisessio toisella puolen Suomea, kun pintaremontoimme äitimme entistä asuntoa. Emme ennättäneet edes mökillä käydä, se olisi ollut päivän reissu. Fyysinen rasitus oli kova kaikilla. Aivan täysin uvahdin vasta sitten, kun saavuin kotiin keskiviikkona. Sen illan tehtävänä oli lukea useita torstain kirjoituskurssille laadittuja tekstejä. En pystynyt edes aloittamaan lukemista, istuin vain telkkarin ääressä koko illan ja syödä mussutin.

Eilinen meni vielä väsymyksen piikkiin, mutta mukavaakin tapahtui. Aamulla ennätin lukea toisten tekstit ennen työväenopistoon menoa. Omista kirjoitelmistani sain positiiviset ja kannustavat palautteet. Tapani käsitellä sukuhistoriaa meni loistavasti läpi. Jännitin sitä aika paljon etukäteen. Nyt tiedän, että voin jatkaa isoa työtäni samaan malliin. Helpotuksen huokaus on suunnaton.

Ei

Kai tämä WordPress toimii vielä samalla tavalla kuin ennenkin. Tätä on kehitetty niin, että pitäisi avata erilaisia lohkoja. En nyt jaksa perehtyä niihin lohkoihin, kirjoittelen kuten tähänkin saakka.

Huomaan nauttivani siitä, että on paljon tekemistä. Täysi kalenteri ensin ahdistaa, kun päällisin puolin näyttää siltä, että aikani ei riitä siihen kaikkeen, mihin olen lupautunut. Sitten kun alan toimittaa niitä asioita, joita viikolle on kertynyt, huomaankin ennättäväni vallan hyvin. Ilman, että tarvitsee karsia mistään. Itse asiassa pysyn paljon virkeämpänä, kun päivät ovat täynnä. Asioiden pitää kuitenkin olla sellaisia, etteivät ne rasita, niiden pitää itse asiassa olla mukavia. Oikeasti haluan tehdä sitä kaikkea, mihin lupaudun. En enää lähde mukaan mihin vain. Osaan sanoa myös ei.


Idolini Saara

En muista koskaan seuranneeni kenenkään idolini edesottamuksia niin tunnollisesti kuin olen seurannut Saara Aaltoa. Ihan alusta saakka. En lainkaan ymmärtänyt, miksi hän jäi aina kakkoseksi. Mielestäni häntä ei arvostettu Suomessa. En oikein voinut avoimesti kannattaa häntä, koska koin, että jouduin aina puolustuskannalle, jos kerroin mieltymyksestäni.

Hienoa, että hän on saanut luotua uraa Englannissa brittien X-factorin jälkeen ja onhan hänet jo Suomessakin valittu vaikka missä kisassa ykköseksi niinkuin esim. Vuoden positiivisin henkilö tai mitä niitä kaikkia onkaan. Hän edusti Suomea kunniakkaasti Euroviisuissa, vaikka nyt tässä uuden euroviisuvalinnan yhteydessä tuotiinkin esille Krista Sigfridsiä ja hänen menestymistään Euroviisuedustuksen jälkeen. Saara ohitettiin melkein tyystin. Krista oli omassaan 24. ja Saara omassaan 25. niin että ihan samoilla viivoilla he ovat.

Olen nytkin suu supussa enkä kerro, miten ihailen Saaraa, kun hän paneutuu antaumuksella luistelukisaan. Hyvin hän on menestynytkin Englannin Dancing on Ice kisassa. Pääsi finaaliin. En usko hänen voittoonsa, mutta kuka olisi uskonut, että hän näin pitkälle pääsee. En minäkään.

Toivon todella kaikkea hyvää hänelle, hänen elämäänsä ja hänen uralleen. Ja jatkan seuraamista.