Kiusanhenki

Tuoretta verta oli saatava, tarve oli taottu sen DNAhan. Se nuolaisi pitkää imupiikkiään, oikoi jäseniään, levitti siipensä ja syöksyi hajua kohti.

Otus tömähti odottamattomasta huitaisusta telttakankaaseen. Se pyöritteli päätään, ojenteli kuutta hentoa raajaansa kutakin vuorotellen ja totesi itsensä ehjäksi. Se pyyhkäisi etujalallaan piikkiä ja oli valmis seuraavaan hyökkäykseen. Oli pimeää, tuttu punainen haju ohjasi sitä kohti ihmisparkaa, joka yritti piiloutua peittojen alle.

Ihmisen kuuloaisti herkistyi, ininä ärsytti suunnattomasti. Kimeä ääni loppui äkisti, kun itikka kömpi kohteen harmittavan runsaisiin hiuksiin. Imupiikki  ei yltänyt mihinkään ja otus nousi taas siivilleen.

  • Voi hemmetti, ihminen manasi ja kopeloi otsalampun.

Inisijä oli painautunut teltan seinään. Ihminen huitaisi. Ilmavirta lennätti kiusanhengen nurkkaan. Se päristeli siipiään, lipoi pitkää pilliään ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.

Ihminen tähtäsi valon ääntä kohti ja nappasi pahalaisen lennosta.

  • No niin. Hyvää yötä, hän ennätti huokaista itselleen ennenkuin nukahti.

Sen pituinen se.

Mainokset

Telttailua

Hän oli jo lapsena tottunut Soputelttaan. 1950-luvulla perheelle hankittu retkeilyjen mainio mahdollistaja palveli viimeisinä vuosinaan itikkasuojana ja lämpimänä nukkumapaikkana, kun se oli pysyvästi koottu vanhan hataran aitan sisälle. Lopulta kangas haurastui niin, etteivät korjaukset enää pitäneet ja he joutuivat luopumaan siitä.

Aitan sisäkatto, seinät ja lattia uusittiin. Aitasta tuli sievä, mutta viileä ja itikkainen.

Kuinka ihmeessä rakennuksesta saisi jälleen nukkuma-aitan. Runsaiden sateiden, tuulien ja itikoiden takia toteuttamisesta ei näyttänyt tulevan mitään.

Hän ymmärsi, että ainoastaan teltta mahdollistaisi aitassa nukkumisen. Keinokuituisessa yöpyminen ei kuitenkaan houkutellut. Hän mietti, onnistuisikohan hän ompelemaan jonkinlaisen. Ehkä jostain löytyisi vanhanaikaista telttakangasta..Silloin hänen päähänsä pälkähti tsekata Tori.fitä. Sieltähän löytyy vaikka mitä. Kuinka ollakaan. Valtakunnan ainoa myytävä Soputeltta löytyi naapurikaupungista.

Hän sai aidon, vanhanaikaisen ja hyväkuntoisen teltan kympillä. Jälleen kerran tuli todistettua, kuinka toisen roska on toisen aarre. Sekä myyjä että ostaja tulivat hyvin onnellisiksi.

Sen pituinen se.

Pieniä iloja

Yksinkertainen elämä ei kaipaa isoja iloja. Lämmin tupa, hyvä kirja. Vastavalmistuneet villasukat, jotka ovat kyllä himpun verran isot jalkaani. Palanen Unescon Geoparkiksi esitettyä maisemaa. Sadepisarat havunneulasissa. Aito, alkuperäinen ja ehjä Soputeltta, joka löytyi Tori.fistä kympillä.

Teltta, joka on vielä hakematta, on kyllä suuri ilo. Mutta aika yllättävästä syystä. Paljastuksen aika on myöhemmin.

Hyvää sadeiltaa ystäväni.

Illan rauhaa

Sieluni lepää luonnon sylissä. Mieli tasoittuu ja asettuu. Luonto, vesi ja metsä tekevät työtään minussa. Antaudun hiljaisuuden vietäväksi. En mittaa enää aikaa, mittarimato hoitakoon sen. Nukun kun nukuttaa. Puuhastelen, kun keho sitä vaatii. Sauna sulattaa viimeisetkin huolet ja heittää ne hormista. Unimaailma vilkastuu.

Ihminen ei tarvitse paljon elääkseen täyttä elämää. Hyviä hetkiä sinunkin elämääsi.

Mökkielämää

Mökkielämä on ihan erityistä. Rakastan yksinkertaista elämää, johon sähkötön vailla mukavuuksia oleva kesämökki suo mahdollisuuden. Täällä joudun elämään säiden ja tuulien armoilla. Ruokani teen ulkona puuhellalla ja syön ”ruhtinaallisesti” ulkona joka päivä.

Tänään olen kulkenut jälleen toppavaatteissa pohjoistuulen ansiosta. Saunassa ja uimassa kävin illalla. Tätä kirjoitan tuvassa kynttilöiden valossa ja lämmössä.

Ensimmäinen viikko saaressa

Kerron nyt lyhyesti, että olen Saimaan saaressa. Kotona suunnittelin päivittäväni blogia joka päivä. Mutta tämä on ensimmäinen kirjoitus, vaikka olen ollut täällä jo viikon. Joka päivälle on ollut aika paljon hommia, kun täytyy ottaa olosuhteet haltuun. Siivoamista on paljon, kun tämä on kesän ensimmäinen reissu. Siitepölyä, nokea yms. joka paikassa. Sauna on remontissa, joten peseytyminen on järven varassa. Vesi on kohtalaisen kylmää…

Säät ovat suosineet. Paitsi eilen. Satoi vihdoinkin, vappuna kai edellisen kerran. Sade ja tuuli viilensivät lämpötilan neljääntoista ja yö oli kylmä. Tänään on taas ihan mukava kesäkeli, ei liian kuuma siitä pitää tuuli huolen.

Taidan olla museokamaa

Löysin vanhan raameihin laitetun valokuvan, joka oli liimautunut keskeltään lasiin. Kiertävä valokuvaaja on tallentanut äitini lapsuuden perheen 1920 -luvulla. Teetin kopiot sisaruksilleni ja serkuilleni. Annoin kuvan veljelleni eikä hän tuntenut, keitä siinä oli.

Eräänä iltana isän puoleisen serkkuni tytär vieraili luonani. Näytin hänelle valokuvia, karttoja ja kertomuksia yhteisistä juuristamme, joista hänen tietonsa vaikuttivat olevan puutteellisemmat kuin minun. Iltamme ei meinannut loppua millään, koska historia vei meidät mennessään. Näytin hänelle yhteisen esiäitimme hartauskirjat, virsikirjat, perheraamatun ja keittokirjan, jotka ovat kirjahyllyni aarteita. Valokuva-albumit ja kartat kertovat omalta osaltaan yhteisen sukumme historiaa.

Viime viikolla ilmoittauduin irtisanomiskokemuksien keruuseen. Eilen kävin työväenmuseo Werstaalla haastattelussa tapauksestani vuodelta 1986, kun kenkätehdas Lana lopetti toimintansa. (Kuvassa on Lanan kenkä)

Lapsuudestani kertovan kirjani ”Sairaalan iloiset lapset” jälkeen minulle avautui kaksi polkua seuraavaa kirjaa varten. Lapsuuden jälkeinen oman elämäni aika tai isän ja äidin tarina ja heidän historiansa. Muutama viikko sitten istuin nojatuolissa tekemättä mitään, mikä on aika poikkeuksellista minulle. Siinä lorvaillessani sain selkeän vision, että minun tehtäväni on kertoa historiaa ja tarinat, jotka katoavat mukanani, jos en niistä kirjoita. Ainakin itselleni nämä vanhat jutut ovat kiinnostavampia ja niistä löytyy tarinoiden aiheita. Itse on liian lähellä omia kokemuksia ja etäännyttäminen on haastavaa.

Tänä keväänä olen koonnut taustatietoja, tehnyt sukupuita ja aloittanut kirjoittamaan tarinoita vanhoista ajoista. Tyhjennysprojektini tuli väliin ja aloitan kesän jälkeen uudella innolla siitä aiheesta.

Nyt odottelen pakkaustouhuissani huomista siirtymistä Saimaan syleilyyn.